12.6.11

Keittiön kaappien ovien maalaaminen


Keittiöni kaappien ovet ovat valkoista melamiinia, joiden reunassa on lakatut puulistat. Maalasin kaappien ovet tummanharmaalla Helmi-kalustemaalilla molemmin puolin kahteen kertaan. 



Irrotettuani ovet, pesin ne huolellisesti maalipesuaineella, huuhdoin ja kuivasin hyvin. Annoin ovien kuivua muutaman päivän ennen maalauksen aloittamista. Kokeilin maalin sivelemistä sekä telalla että pensselillä. Pensseli tuntui toimivan paremmin. Ruiskumaalaamalla olisi varmasti saanut parhaan ja siisteimmän tuloksen, mutta tulos on mielestäni kuitenkin parempi kuin alkuperäinen. Maalaus muutti keittiön ilmettä huomattavasti, eikä urakka tullut maksamaan maltaita.


Maalasin kaappien alla olevat valolistat samalla maalilla kahteen kertaan. En irrottanut listoja maalauksen ajaksi, vaan rajasin reunat siistiksi maalarinteipillä.  

Vaihdoin oviin myös uudet vetimet. Vetimet ovat Ikean Värde-sarjaa. Vaihdoin samat vetimet myös eteisen korkeisiin vaatekaappeihin. Eteisen kaappeja en lähtenyt maalaamaan, ne ovat siistit valkoisina ja tekevät hämärästä eteisestä valoisamman.
 

  Keittiötä voi uudistaa vielä esim. vaihtamalla työtasot tai maalaamalla välitilan kaakelit. Välitilaan voi laittaa vaikka tapetin ja sen päälle lasin. Vanhojen laattojen päälle voi laittaa myös uudet kaakelit. Osan yläkaappien ovista voi jättää pois ja käyttää kaappeja avohyllyinä. Avohyllyjen taustan voi maalata tai tapetoida, jolloin se näkyy astioiden takaa. Yhden keittiön kaapin ovista voi maalata liitutaulumaalilla muistitauluksi.



Kuvista voi huomata, miten pienetkin yksittäiset esineet ja yksityiskohdat muuttavat huoneen ilmettä paljon. Olen käyttänyt taustana neutraaleja perusvärejä, joihin ei kyllästy. Väriä sisustukseen saa halutessaan helposti ja edullisesti  vaihtamalla muutaman yksittäisen esineen tai tekstiilin.  


Ja viimeisenä sitten se ennen-kuva. ;)

27 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno ja tyylikäs muutos! ei uskoisi samaksi keittiöksi!

Miia kirjoitti...

Kiitos. Kyllähän tossa tietysti oma hommansa oli, kun kylpyhuoneen nurkassa maalailin. Lopputulos kuitenkin korvaa kaiken sen vaivan. Eikä tullu kalliiksi. :)

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä edellisen kanssa, hienolta näyttää! :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla. :)

Alina kirjoitti...

Oi vitsi, meillä on tismalleen samanlaiset kaapinovet kuin teillä oli. Nyt sain inspistä vähän kikkailla :)
Ihania juttuja sulla muutenkin tässä blogissa, oon saanut jo 1000 ideaa omaankin kotiin! Piti liittyä lukijaksikin :)

Miia kirjoitti...

Kiitti. Mukava kuulla, että olen onnistunut inspiroimaan. Tervetuloa lukijaksi. :)

Rakkaudella Riikka kirjoitti...

Kiitos vinkistä, gooletin keittiön ovien maalausta ja päädyin tänne. Itselläni on ajatuksena maalata vastaavien ovien alareunat...

Miia kirjoitti...

Kiva kun löysit, tervetuloa mukaan lukijaksi. Riittää varmasti, kun maalaa ovien alareunat. Koko keittiön ilme tulee muuttumaan paljon. Työn iloa! :)

HelenaT kirjoitti...

Sulla on niin paljon kaikkia ihania ideoita et tulee melkein ähky kun haluisin heti nyt kokeilla kaikkea, mieluiten jo olisin tekemässä. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. :) Onhan näitä tänne jo ehtinyt kertyä, alkaa olla mistä valita. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Moi

Mikä on tuo harmaan sävy eli värikoodi ?

Miia kirjoitti...

Moi, valitettavasti en enää muista värikoodia. Harmaa väri oli Tikkurilan värilastussa, mutta lastu ei ole enää tallessa...

Unknown kirjoitti...

Todella upea tuli tuosta keittiöstä =) meillä on keittiössä yläkaapit valkoiset ja alakaapit on vihreät ja on sitten kauhean näköiset :D nyt olemme ajatelleet mieheni kanssa, että maalaamme ne alakaapit mustaksi. Olemme kokeilleet sitä jo photoshopilla ja kyllä se näyttää paremmalta heti jo pelkässä kuvassa. Ja meillä on keittiön laattojen sijaan laitettu muovimattoa seinälle. Taitaa olla keittiö alkuperäisessä kunnossa, mutta kyllä mulla on jo ollu monta suunnitelmaa, että mitä teen tuolle keittiölle =)

Miia kirjoitti...

Kiitos. :) Mustavalkoiset kaapinovet kuulostaa hyvältä, väriä voi sitten tuoda tekstiileillä. Muovimatto on aika erikoinen ratkaisu, mutta kaipa se oli silloin joskus tapana. ;) Pienellä tuunaamisella saa keittiölle muutaman vuoden lisäaikaa, jos ei halua heti alkaa isompaa remonttia tehdä.

Elma kirjoitti...

Voi vitsi kun on makia! Asun vuokralla ja olisin kovin halukas päivittämään tätä asuntoa jotenkin. Ja tämmöset maalaushommat ois niitä, joita jotkut vuokrayhtiöt antaa tehdä. Ehkä jopa niin, että maksavat lystin.

Mulla olis siis muutama kysymys :D
Paljonko sulla tuli tuo maalaus maksamaan? Olivatko kaapit kalvopäälysteiset vai maalatut? Miten tuo uusi maali on kestänyt, onko halkeillut? Laitoitko jonkinlaiset iskunvaimentimet ovien sisäpuolelle?
Hoksaan, että tämä on vanha blogikirjoitus, mutta vastaile mitä muistat, jos ehdit.

Miia kirjoitti...

Ovien maalaaminen tuli maksamaan vähän alle 100 € (maali + maalipesu + lakkabensiini + pensselit).

Kaapin ovet on melamiinia, sellasta kalvopäällystettyä, mitä halvalla saa ja rakennuttajat käyttää. Ei kuitenkaan kiiltävää, joten kalustemaali tarttui niihin ihan hyvin. Maalipesu oli ainoa, mitä oville tein ennen maalausta. Jos ovien pinta olis ollu kiiltävämpää, olisin maalipesun jälkeen maalannut ovet Otex-tartuntapohjamaalilla (http://www.tikkurila.fi/ammattilaiset/tuotteet/otex_tartuntapohjamaali.509.shtml) ennen varsinaista maalia.

Maali on kestänyt ihan hyvin. Ainakin sillä sai edullisesti lisäaikaa oville. Myöhemmin ne voi vaihtaa tai maalata uudelleen. :)

Ovien sisäpuolelle en laittanut stoppareita, eikä niissä tainnut olla ennestäänkään sellaisia.

Toivottavasti näistä oli apua. Onhan toi maalaaminen aika suuritöinen ja aikaavievä urakka, mutta kyllä se kannattaa, jos on viitseliäisyyttä alkaa hommaan. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja työn jälkeen, kyllä kotikonsteinkin saa ihan kelvollista jälkeä aikaan. :)

Elma kirjoitti...

Kiitos paljon tiedoista! Yllättävän edullinen projekti kuitenkin :) Oliko maalattavia kaappeja vain tuolla yhdellä seinällä?

Minulla on ollut semmoinen käsitys, että kalvopäälysteiset levykalusteet pitäisi aina maalata niille tarkoitetulla erikoismaalilla. Kiva kuulla, että onnistuu ilmankin.

Miia kirjoitti...

Kaappeja on molemmilla seinustoilla. Maalasin yhden oven kahteen kertaan kummaltakin puolelta.

Varmasti kannattaa maalata oikealle materiaalille tarkoitetulla erikoismaalilla, saa kestävämmän lopputuloksen ja kun hommaan ryhtyy, kannattaa tehdä se kunnolla. :)

En neuvo ketään tekemään niin kuin itse tein, vaikka olenkin lopputulokseen tyytyväinen. Tarkoitus oli saada muutama vuosi lisäaikaa kaapin oville. Kun maali alkavat pahasti hilseillä, vaihdan ovet uusiin tai maalaan ne uudelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kiiltoaste maalissa oli?

Miia kirjoitti...

Matta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mia!Vielako maali pitaa - jo kulunut kaksi vuotta? Mina kun olen yrittanyt maalata melamiinaa hionnan ja pesun jalkeen - maali lahtee kaytossa! Taalla Perussa maalit kaiketi eivat sitten ole samaa luokkaa kuin siella kotoSuomessa!?

Miia kirjoitti...

Hei! Kovimmalle kulutukselle joutuvista kohdista maalin on alkanut kulua. Yhdessä kohtaa ovet kolahtavat avattaessa toisiinsa, siitä kohti maali on mennyt rullalle. Muuten kyllä maalipinta on vielä ihan ok kunnossa. :)

Ehkä siellä olosuhteet ja ilmastokin vaikuttavat asiaan maalin laadun lisäksi? Vaikea sanoa. Melamiinipinnoitettakin on varmasti olemassa montaa eri laatua ja maalin pysyminen riippuu siitäkin...

Villa Kallio kirjoitti...

Tässä voisi olla pelastavakin idea mun suureen ongelmaan. Meille olisi tulossa uudessa kodissa vanhat retro (oranssinpunaiset) kaapit ja pitäisi nyt maalata ne todella valkoiseksi. Siis mä haluan eroon siitä retro väristä ja mitenkähän se onnais?? Onko täällä kenelläkään kokeusta, ovet ovat melko kiiltävä pintaisia ja tasapintaisia joten siinä taitaa tulla haaste vastaan. Fiu.. nyt ei ole budjettia alkaa uusimaan heti koko keittiöö, koska pitää käyttää omaa luovuuttaan ja ideointia tämän keittiön suhteen! :)

Miia kirjoitti...

Varmaan kannattaa ensin maalata tartuntapohjamaalilla, sen jälkeen vielä pohjamaalilla ennen varsinaista maalaamista. Voi olla, että pinnat pitää maalata kahteen kertaan vielä sillä varsinaisella maalilla, että alkuperäinen maali ei kuulla läpi.

Kannattaa soittaa ja kysyä tarkempia ohjeita ja lisätietoa maaleista Tikkurilan Maalilinjalta p. 010 860 8600. (http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/maalausneuvonta/maalilinja_010_860_8600)

Maru kirjoitti...

Itse maalasin vessan (ehkä melamiini) kalusteet OTEX-merkkisellä tartuntapohjamaalilla. Levitin sen pensselillä, annoin kuivua vuorokauden ja sitten telalla huonekalumaalin. Otex levittyy tasaisesti ja antaa mattaisen pinnan. Huonekalumaali tarttui tosi hyvin ja tasaisesti pohjamaalattuihin oviin. Nyt ovet ovat tuolla kuivumassa ja pääsevät huomenna paikoilleen. :)
Suunnitelmissa on myös keittiön kaapinovien maalaus. Ruiskumaalauksen hintoja olen selvitellyt sen verran, että 30 oven/laatikoston maalaminen maksaisi ammattilaisilla n. 300€. Hinnoissa on varamsti eroja.. Tulee joka tapauksessa siis huomattavasti edullisemmaksi kuin koko keittiön kaapistojen uusiminen.
Tämä sinun keittiö on kyllä huomattavasti parempi kuin tuo vanha! Harmaan sävy on tosi kaunis. :) Sinulla on muutenkin todella inspiroivia juttuja täällä. Kiitos niistä!

Anonyymi kirjoitti...

Upea muutos :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. (:

Lähetä kommentti