8.12.11

Puulaatikoista kirjahylly


Hankin Bauhausista 6 kpl massiivipuisia säilytyslaatikoita. Bauhaus myy erikokoisia puuvalmiita laatikoita. Nämä ovat mitoiltaan 40x30x24 cm. Laatikoihin saa ostaa myös puiset kannet.


Puuvalmiit laatikot


Maalasin puulaatikot kahteen kertaan valkoisella puolihimmeällä Helmi-kalustemaalilla. Maalin kuivuttua hioin laatikoita kevyesti, että näyttäisivät mattapintaisilta, vanhoilta ja vähän kuluneilta.


Maalin kuivumista seuraillessa... ;)


Kasasin puulaatikot päällekkäin kiinnittämättä niitä mitenkään toisiinsa. Puiset laatikot ovat sen verran painavia, että asettuvat tukevasti kiinni toisiinsa laatikoiden oman painon sekä laatikoiden sisällön painosta. Lisäksi laatikot tulevat paikkaan, jossa niitä ei tönitä. Puiset laatikot eivät myöskään taivu, vaikka niihin kasaa painavaa tavaraa eli tässä tapauksessa kirjoja.


Idea alkaa hahmottua! :)


Puisia laatikoita voi kasata päällekkäin monin eri tavoin. Ne voi asetella vaaka- tai pystysuoraan, symmetrisesti tai epäsymmetrisesti riippuen siitä mihin hyllykön sijoittaa ja mitä siinä aikoo säilyttää. Kun laatikoita ei ole kiinnitetty toisiinsa, hyllykön muotoa voi vaihdella vapaasti tarpeen mukaan. Jos kuitenkin haluaa kiinnittää laatikot toisiinsa, voi sen tehdä esim. ruuvaamalla tai klipseillä.


Nyt täytyy ostaa kirjat kansien värin perusteella! ;)


Puulaatikoista koottu hyllykkö on hyvä ratkaisu väliaikaiseen säilytystarpeeseen. Sen voi purkaa ja koota helposti. Lisäksi laatikoita voi käyttää jatkossa (yllätys yllätys!) säilytyslaatikoina. :D 

Puisia laatikoita voi pintakäsitellä ja koristella esim. tapetoimalla, petsaamalla, öljyämällä, vahaamalla, maalaamalla niihin kuvioita tai kiinnittamällä kuvia decoupage-tekniikalla, töpöttämällä tekstiä sabloonalla jne.


19 comments :

Maya kirjoitti...

Hei,

Sulla on kivan oloinen blogi. Kiva löytää muitakin ihmisiä, jotka on yhtä hulluja duunamisen kanssa kuin minä! ;)

Miia kirjoitti...

Kiitos, kiva että löytyy muitakin tuunareita. :)

Santtu kirjoitti...

Hauska idea, tuli tosi kiva! :) Ja muutenkin paljon kivoja juttuja täällä blogissasi!

Miia kirjoitti...

Kiitti, kiva kuulla. (:

Harri kirjoitti...

Aivan loistava idea! Pitkään olen pähkäillyt omaa hyllyjärjestelyäni ja se on nyt tässä, kiitos. Sait minusta vakituisen lukijasi.

Miia kirjoitti...

Kiva kun sain olla avuksi. :)

Unknown kirjoitti...

Ihana blogi herkullisia ideoita täynnä! :D Mitähän hyllykokonaisuudelle tuli hintaa, paljonko yksi loota maksaa? Vois meinaa itekkii kehitellä jotain laatikoista :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla. :)

Laatikot oli Bauhausissa tarjouksessa 2 kpl/20 €. Normaalihinta yhdelle laatikolle on 13,50 €.

Maalia noihin kuuteen meni 0,9 litran purkin verran. Maalin hintaa en muista, se oli myös alennettu, koska oli sävytetty jollekin väärän väriseksi. Maalikaupassa kannatta aina kurkata, jos alennetuista maaleista sattuu löytymään itselle sopivan värinen maali edullisesti valmiiksi sävytettynä. :)

minttu kirjoitti...

Jotain tällaista mullakin on suunnitelmissa. Kiitos lisäinspiraatiosta!

Unknown kirjoitti...

oooh. Tää menee suosikkeihin! :)

Miia kirjoitti...

Kiva kiva! :)

Piituski kirjoitti...

Ihania tuunausideoita sulla! Liityn lukijoihin :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, tervetuloa mukaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisitko antaa vinkkejä maalaamiseen, joko tässä tai ihan omana postauksenaan? Ostin joskus antiikkituolit, jotka olivat sävyltään harmaat, hioin ja maalasin ne valkoiseksi. Kuitenkin siveltimenjäljet näkyivät niissä kamalasti, mikähän meni vikaan? Osaisistko neuvoa miten näissä maalausprojekteissa onnistusi paremmin? Nimim. puuvalmis kaappi odottaa uutta väriä ;)

Miia kirjoitti...

Olen itsekin amatööri näissä maalaushommissa, kokeilemalla ja kyselemällä olen oppinut. :)

Vaikea sanoa, mikä tuolien maalaamisessa meni vikaan. Ainakin kannattaa hankkia hyvät ja työhön sopivat välineet ja maalit. Pohjatyöt, kuten huolellinen puhdistaminen, maalinpoisto, kittaaminen, hiominen, pohjamaalaaminen jne. ovat ne tärkeimmät työvaiheet. Ne kun tekee hyvin, lopputuloksesta tulee varmemmin onnistunut.

Maalia on vaikea saada levitettyä tasaisesti. Itse kun tekee, ei kannata olla kovin kriittinen lopputuloksen suhteen. Käsin tekemisen jälki näkyy väistämättä omaan silmään, muut eivät huomaa pieniä "kauneusvirheitä". Maalaamisessa on sekin hyvä puoli, että aina voi hioa ja maalata päälle, jos menee pieleen. :)

Kannattaa teettää ammattilaisella, jos haluaa täydellisyyttä hipovan lopputuloksen. Heillä on hyvät tilat, laitteet ja välineet sekä ammattitaito.

Huonekalujen ym. maalaaminen on mukavaa hommaa ja tekemällä oppii. Kannattaa kysyä rautakaupan maaliosaston myyjiltä neuvoja. He osaavat antaa hyviä vinkkejä juuri siihen työhön, mitä olet maalaamassa. Tikkurilalla on myös maalilinja, josta voi soittaa ja kysyä maalausvinkkejä p. 010 860 8600.

Toivottavasti saat kaapin maalausprojektin käyntiin ja lopputuloksesta tulee onnistunut. Työn ja tekemisen iloa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tikkurilan sivuilta löytyy myös "kotimaalarit" osio missä on paljon hyviä ohjeita, ideoita ja videoita ym ym ym :)
Riittävä maalinmäärä vaikuttaa myös lopputulokseen kun maali tasoittuu kuivuessaan. Eli jos on vähän maalia pinnalla niin jää helposti rannut mutta liian paljonkaan ei voi laittaa kun tulee valumia. Kokeilemalla vain oppii! :)

-Essi

Miia kirjoitti...

Kiitos vinkistä! :) Tuo on kyllä ihan totta, että maalin määrä vaikuttaa paljon lopputulokseen. Oikeaa määrää on vaikea arvioida, sen huomaa vasta kokeilemalla. Useimmiten kannattaa laittaa mielummin liian vähän, silloin voi aina maalata useita kerroksia päälle ja lisätä maalin määrää pikkuhiljaa, kunnes on tyytyväinen lopputulokseen.

j.nnyli kirjoitti...

:) oon iteki meinannu tämmöstä, mutta en noin korkeeks hyllyks, vaan semmonen kahen laatikon korkunen pieni taso ! kivalle näyttää

Miia kirjoitti...

Parasta näissä laatikoissa on, että niistä voi rakentaa sellasen hyllykön tai tason kuin haluaa. Voi helposti purkaa ja kasata uudelleen, kun haluaa taas toisenlaisen. :)

Lähetä kommentti