31.1.12

Iso pitsiliina pikkuliinoista [osa 2]


Sain vihdoin valmiiksi aikaisemmin aloittamani pitsiliinaprojektin. Sain kerättyä 16 erilaista pitsiliinaa. Nyt oli aika värjätä ne ja ommella yhteen yhdeksi isoksi pöytäliinaksi, kuten olin suunnitellut.

Värjäsin pienet pitsiliinat mustiksi (Velvet Black) Dylon-pesukonevärillä paketin ohjeen mukaan. Värjäys onnistui hyvin. Väristä tuli tasainen, vaikka liinat oli virkattu eri materiaaleista ja olivat erivärisiä. Samassa koneellisessa värjäytyivät myös haalistuneet mustat farkut. 
 
Muotoilin värjätyt kosteat pitsiliinat muotoonsa ja suihkutin niille vähän kovettavaa tärkkiä. Sommittelin liinat suurin piirtein symmetriseen pöydälle sopivaan muotoon ja ompelin sopivista kohdista käsin kiinni toisiinsa. Sitten vielä silitys/höyrytys/prässäys ja pöytäliina on valmis käyttöön!
  

Ison pitsiliinan voi pestä koneessa, kunhan käyttää pesupussia. Pesukoneen linkousnopeus kannattaa säätää pieneksi, etteivät käsin yhteenommellut pikkuliinat irtoa toisistaan linkouksen aikana.

24 comments :

Mustikka kirjoitti...

Aivan mielettömän hieno!

Shimauuuma kirjoitti...

Tuollaisen tekeminen on ollut niiiiiin kauan mielessäni :-) Itse haluaisin punaisen! Pitäis saada etittyä jostain vielä muutamat pitsiliinat! ^^
Tuosta tuli hieno, tykkään.

Miia kirjoitti...

Kiitos. Olen tosi tyytyväinen itekin. (:

Miia kirjoitti...

Kiitti. Punaisenakin on varmasti kiva. :)

Santtu kirjoitti...

Vautsi, kuinka ihana! :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. :)

Sanna-Mari kirjoitti...

Upee! Ei ookkaan tullu mieleen, että niitä pitsiliinoja vois värjätäkki :P :D

Petriina kirjoitti...

Tämä on mulla ollut projektina parisen vuotta, enpä ole saanut aikaiseksi... jospa nyt ?

Miia kirjoitti...

Kiva kuulla. Kyllä niitä näköjään voi. ;)

Miia kirjoitti...

Kyllä se siitä sit nopeesti valmistuu, kun vauhtiin pääsee. :)

Laurus kirjoitti...

Sama juttu kuin Petriinalla.. :) Jos nyt innostuis itsekin väsäämään (alusta) loppuun. :D Mistä oot löytänyt noita isoja pitsiliinoja? Yleensä oon törmännyt vaan niihin pienempiin esim Kontissa. :/ Toki nekin nättejä, mutta isommissa on jotenkin sitä fiilistä, noi kuviot on kaikessa monimutkasuudessaan(?) jopa vähän psykedeelisen näköisiä! Ja musta väri sysää pitsiliinat "tylsä ja vanhanaikainen"-lokerosta "tyylikäs ja ajaton"-lokeroon! Tuollaisen tekemiseenkään ei varmaan uponnut montaa roposta, luulisi että lähinnä värjääminen tuossa maksaa? Ainakin yleensä niitä pienempiä pitsiliinoja on nähnyt ihan puoli-ilmaiseksi kirppiksillä. Hitsit kun en oo keräillyt. Hupsistarallaa-blogissaki oli mun muistaakseni tosi söötit verhot jotka oli tehty samalla idealla. :)

Miia kirjoitti...

Osa pitsiliinoista löytyi omista varastoista, osa kirpputoreilta. Värjääminen kustansi eniten, mutta samalla värjäyskerralla voi värjätä muitakin tekstiilejä.

Vähän tietysti mietityttää mennä värjäämään jonkun tekemää arvokasta käsityötä. Musta on vielä aika radikaali väri...Mietin parikin kertaa, kun päätin värjätä äidin virkkaaman ison päiväpeiton... ;) Tosin se oli jo kellastunut ja olisi sellaisenaan jäänyt käyttämättä. Onnistui kuitenkin hyvin, eikä äitikään suuttunut. ;)

http://tee-se-itse-sisustusideat.blogspot.fi/2011/06/tekstiilien-varjaaminen.html

HelenaT kirjoitti...

Mä innostuin heti ideasta, ja toiminnan naisena en jaksa hitaasti kerätä liinoja, vaan syöksyin siltä istumalta Huuto.netin uumeniin ja hamstrasin sieltä kasan erikokoisia ja -näköisiä pitsiliinoja. Sitten kävin kaupassa ostamassa tumman harmaata väriä, ja nyt odottelen malttamattomana että postiluukku alkaisi kolista ja liinoja tulla. :) Tästä tulee varmasti mielettömän hieno, sopii mun astiastoon kun nakutettu! :D Kiitos loistavasta ideasta!

Miia kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, pääset pian värjäämään liinoja. ;) Kiva kuulla, että innostuit ideasta.

HelenaT kirjoitti...

Hei, mietin että teitkö kaiken just tuossa järjestyksessä, että kosteisiin liinoihin tärkki, sit siinä vaiheessa yhteen ompelu (eikö se tärkki kuivu?) ja sit vasta silitys? :)

Miia kirjoitti...

Heippa! Muotoilin liinat värjäyksen jälkeen kosteina ja suihkutin tärkkiä päälle. Liinojen (ja tärkin) kuivuttua ja tärkin avulla kovetuttua muotoonsa, ompelin ne käsin kiinni toisiinsa. Viimeistelin yhteenommellut liinat silittämällä kevyesti, että asettuvat yhteenommeltuina tasaiselle pöytäpinnalle hyvin. :)

Laura kirjoitti...

Kääk! Unohdin tärkin.. Ehdin jo ommella liinat yhteen ja nyt se koko tekele odottaa tuolla värjäystä. Ehtiiköhän sen tärkin suihkutella sitten valmiiseenkin liinaan..? Minä kun en oo käsityöihminen alkuunkaan, mutta jotenkin hurahdin blogiasi katsellessa :D

Miia kirjoitti...

Tärkki kannattaakin suihkuttaa vasta valmiiseen, värjättyyn liinaan. Sen tarkoitus on antaa valmiille liinalle ryhtiä, että pysyy paremmin paikoillaan pöydällä.

Värjääminen kannattaa tehdä ennen liinojen yhteen ompelua, jos aiot koneessa värjätä. Liinat saattavat irrota toisistaan linkouksen aikana. Toinen vaihtoehto on tietysti värjätä käsin, jolloin liinat eivät saa niin "kovaa kyytiä", että ompeleet irtoaisivat.

Mitään ei ole vielä mennyt vikaan. :) Liinat voi kuitenkin värjätä yhteen ommeltuinakin, ompelet vaan sitten värjäyksen jälkeen irronneet liinat uudelleen yhteen. Tärkki sitten värjättyihin liinoihin.

Kiva kuulla, että innostuit. Jatka vaan, kyllä siitä vielä hieno liina tulee! :)

Katja - Tässä ja Nyt kirjoitti...

Wau :)

Miia kirjoitti...

Kiitos kommentista Katja. :)

Milou / Häähullun haaveiluja kirjoitti...

Hei, lainasin tuota tämän postauksen ensimmäistä kuvaasi tähän pitsikaitaliinoihin liittyvään postaukseeni, kerrothan, josset halua kuvaasi käytettävän siinä. :)

Miia kirjoitti...

Heippa! Saat käyttää kuvaani postauksessasi, koska olet maininnut lähteen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka tämä on tosi hieno pystyisitköhän laittamaan minulle noista pienimmistä liinoista vähän lähempia kuvia sähköpostilla prinsessatutu_@hotmail.com :) minulta pyydettii että tekisin tuon tapaisia pikku liinoja, joten haluaisin vähä ideoita.

Miia kirjoitti...

Lähetin kuvia, toivottavasti saat niistä ideoita. :)

Lähetä kommentti