25.3.13

Irtokaulus nahasta


Nyt mennään taas aiheen vierestä, mutta menköön. ;) 

Aina ei jaksa sisustaa, vaan välillä voi tehdä kaikenlaista muutakin, kuten vaikka tällaisen irtokauluksen kierrätysnahasta. 

Nahka on yhä sitä samaa, jota sain kirpputorilta ostamastani nahkatakista. Siitä on riittänyt materiaalia jo moneen! :D


 

Ensin piirsin kaavan paitapuseron kauluksesta. Kannattaa valita kaavaksi sellainen paitapusero, jonka kaulus istuu ja tuntuu hyvältä päällä. 

Leikkasin nahasta kaavan mukaan kauluskappaleen. Samalla kaavalla leikkasin kauluksen muotoisen kappaleen myös mustasta silitettävästä kovikekankaasta. Kovikekankaan kiinnitin silittämällä nahan nurjalle puolelle. Kovikekangas antaa ryhtiä pehmeälle nahalle.

Leikkasin nahasta vielä nauhat, joilla irtokauluksen voi solmia kiinni. Kuvassa niitä ei ole vielä ommeltu kiinni kaulukseen. Ompelin ne myöhemmin käsin kauluksen kulmiin nurjalle puolelle. Nauhat voi kiinnittää myös nahkaliimalla tai silittämällä niiden päät kovikekankaan ja nahan väliin.

Nahkaiseen irtokaulukseen voi kiinnittää niittejä, jolloin kauluksesta tulee vähän "rokimpi". Jos haluaa kauluksesta "länkkäri-tyylisen", kauluksen kulmiin voi kiinnittää metalliset kärjet.

Nauhojen sijaan kiinnittämiseen voi käyttää rintaneulaa, ketjuja, hakaneuloja tms. Nahkaista irtokaulusta voi käyttää kaulakoruna tai irtokauluksena neuleiden ym. puseroiden päällä.

  

6 kommenttia :

Madam B.C. kirjoitti...

Uijui, näyttää upealta! Mukavan graafinen lopputulos :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. Samalla idealla voi tehdä erilaisia, erityylisiä kauluksia. (:

Anu K kirjoitti...

Tyylikästä!

Miia kirjoitti...

Kiitos. :D

Laura/ Sateenkaaria ja serpentiiniä kirjoitti...

Mahtava idea, kiitos :)

Miia kirjoitti...

Kiva että tykkäsit. :) Mun mielessä pyörii jo toiset nahkaiset kaulukset...pyöreäreunaiset "Peter Pan" -malliset... ;)

Lähetä kommentti