1.8.13

Valkoiset tekstiilit valkoisiksi


Tekstiilivärien lisäksi Nitorilta löytyy haalistuneiden tekstiilien värienpalauttajia, kuten Nitor Back to White (sekä Nitor Back to Black). Pussin kyljessä lukee, että kellastuneet ja haalistuneet, alunperin valkoiset tekstiilit saavat käsittelyn jälkeen alkuperäisen värinsä takaisin. Pitihän sitä sitten kokeilla, toimiiko se niin kuin luvataan. ;)




Pesin koneellisen valkoisia paitoja ja toppeja Nitorin Back to White värinpalauttajalla. Pussi riitti koneelliseen valkoisia tekstiilejä, käyttöohjeet löytyivät pussin kyljestä. Ohjeen mukaan palauttaa parhaiten puuvillasta valmitettujen tekstiilien valkoisuuden, mutta laitoin samaan koneeseen myös keinokuituiduista valmistettuja tekstiilejä. 

Värinpalauttajalla pestyt ja käsitellyt paidat ja topit olivat tosiaan aikaisempaa valkoisempia. Kaiken kaikkiaan onnistunut kokeilu, aion käyttää toistekin. 




Vaatteiden lisäksi värinpalauttajaa voi käyttää sisustustekstiileille, kuten valkoisille pöytäliinoille, tekstiililautasliinoille, koristetyynynpäällisille, päiväpeitoille jne. Valkoiset tekstiilit saavat lisää käyttö- ja elinaikaa, kun ne uudistaa värinpalauttajalla. 

Jos valkoiset tekstiilit ovat päässeet kellastumaan, harmaantumaan ja likaantumaan niin pahasti, ettei niitä enää pelasta värinpalauttajallakaan, ne voi vielä uudistaa värjäämällä tekstiiliväreillä. :)

 

20 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Mitenhän käy, jos tuota käyttää ruudulliseen tyynyliinaan? Pohja valkoinen (öh, keltainen) ja viivat mustia ja harmaita.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kiitos vinkisti...tuota tulen varmasti käyttämään!

Marika / nurin kurin kirjoitti...

Kiitokset myös vinkistä!

Mulla on pidempään ollut ongelma että miten saan valkoisen jälleen kirkkaan valkoiseksi esim. mustavalkoisista tekstiileistä? En ole oikein uskaltanut mitään kikkaa kokeilla koska varmaa sellaista ei ole vielä vastaan tullut ja tekstiilejä en halua pilata :) Oisko sulla hihassa jotain kikkaa? :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä voin puolestani suositella sitä back to black pussia! Kokeeksi laitoin vanhat haalistuneet HARMAAT farkut koneeseen ja kyllä! Täysin mustat farkut tuli pesun jälkeen, vaikkei lähtöväri musta ollutkaan. :) Ainoa miinus on se, että mun pesukoneen tiivisteet jäi paikoin mustiksi, ei lähtenyt pois vaikka heti pesin tyhjänä 60 asteessa..

Anne B. kirjoitti...

Kiitos vinkistä. En ollut ennen kuullut tästä tuotteesta. Saako sitä ihan tavallisista marketeista?

Rakkaudella Riikka kirjoitti...

Hyvä vinkki! Mua kiinnostais kokeilla kans tota back to black -pussia. Tiivistevärjäyksenkin uhalla...

Miia kirjoitti...

Soitin tuotetta maahantuovaan yritykseen Piresmaan ja kysyin asiaa. Kertoivat, ettei Nitorin Back to Whitea voi käyttää kuviollisiin kankaisiin. Käsittely perustuu valkaisuun, joten silloin värikkäät kohdat haalistuvat. Back to White eroaa kloorivalkaisusta sillä, ettei se haurastuta kangasta.

Miia kirjoitti...

Toimii kyllä, nyt on kokeiltu. ;)

Miia kirjoitti...

Eipä tuohon ongelmaan valitettavasti taida löytyä ratkaisua...niin mielelläni kuin asiassa auttaisinkin. Piresma tuo maahan myös Dr.Beckmann -tuotteita. Valikoimasta löytyy Värin- ja liankerääjä -liinoja (http://www.piresma.fi/koti/drbeckmann.shtml). En ole niitä vielä kokeillut, mutta mahtaisiko niistä olla apua tähän ongelmaan...?

Miia kirjoitti...

Täytyypä kokeilla sitäkin, mustat tekstiilit haalistuvat niin helposti. Uskomatonta, että harmaistakin tulee mustat. ;)

Miia kirjoitti...

Enpä ollut aineeseen itsekään aikaisemmin törmännyt. Löysin sattumalta, kun katselin tekstiilivärejä samasta hyllystä. :) Löytyy isoista marketeista, Prismasta ainakin.

Miia kirjoitti...

Harmittavaa tosiaan tuo, että pesukoneen tiivisteetkin värjäytyvät samalla. :( Mutta luulenpa kokeilevani itsekin, värjäytymistä huolimatta.

Anonyymi kirjoitti...

haha :D Nyt kun luin kommentin uudelleen, niin kuulostaapa tyhmältä tuo harmaista mustat juttu. :D Mut jos oisit nähny miten hirveet ne farkut oli ennen pesua, niin oisit ihan yhtä yllättynyt lopputuloksesta :D

Viivi, Kotiompelimo Pauline kirjoitti...

Noi on kyllä ihania tuotteita nuo värinpalauttajat sekä värit :) Itselläni edessä vanhojen lakanoiden värjäys farkunsiniseksi erästä projektia varten :)

Miia kirjoitti...

Täytyypä kokeilla, multakin löytyy yhdet kulahtaneet harmaat farkut...ja mustille farkuille olis käyttöä. ;)

Kyllä tuo aine aika vahvaa taitaa olla, kun tuoksuukin voimakkaalle. Että eiköhän sillä yhdet harmaat farkut mustiksikin saa. :D

Miia kirjoitti...

Joo kyllä niillä saa helposti vanhasta ihan uuden näköistä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kiitoksia asian selvittelystä. Taidan ehkä siltikin ottaa riskin, sillä nuo lakanat ovat ehdottomat suosikit ja vähän haalistuneet raidat ovat kivemmat, kuin keltapohjainen ruudukko ;)

Anonyymi kirjoitti...

Osan värin tiivisteistä saa pois, kun heti pesun jälkeen pyyhkii. Mutta eivät sitten jatkossa värjää muuta pyykkiä, ovat vain esteettinen haitta koneessa itsessään.

Miia kirjoitti...

Eipä kestä, kiinnosti itseänikin tietää. :)

On se kyllä totta, että haalistunutkin musta on kivempi kuin kellertävä valkoinen. ;)

Miia kirjoitti...

Hyvä vinkki. (:

Lähetä kommentti