21.9.13

Nupilliset säilytyspurkit


Kirpparilta löytyi pari kannellista peltipurkkia, niitä siis tuunamaan!

Korkeampi peltipurkki oli alunperin viinipullon lahjapakkaus, matalampi keksipurkki. Lisäksi tarvittiin mustat Fåglavik vetimet Ikeasta, lyhyet ruuvit, mattamustaa spray-maalia sekä erilaisia Masking Tape -teippejä.


Puhkaisin matalamman purkin kanteen reiän nupille jo ennen maalausta purkin kannen kuvion avulla. Korkeamman purkin kannen rei'itystä varten tein paperista kannen kokoisen kaavan, jonka avulla sain mitattua keskikohdan ja nupin paikan.







Maalasin purkit muutamaan kertaan jätesäkin päällä ulkona. Kun purkit olivat kuivuneet, ruuvasin nupit kansiin. Koska purkkien kannet ovat ohutta peltiä, vaihdoin nuppien pakkauksessa olevat ruuvit lyhyempiin ja lisäsin ruuvien alle rikat. Olin maalannut rikat sekä ruuvit mustiksi samalla kun maalasin purkit.


Annoin maalin kuivua ja kovettua kunnolla muutaman päivän ennen kuin liimasin maalin päälle koristeeksi raitoja Masking Tape -teipeillä.    

Ihan kivat purkit tuli pienellä tuunauksella, samalla idealla voi tehdä erilaisia. Tulen säilyttämään purkeissa askartelu- ja ompelutarvikkeita. Säilytyspurkkeja ei voi olla koskaan liikaa!

22 comments :

tarjah kirjoitti...

Olet oikeassa, purkkeja ei voi koskaan olla liikaa. Mutta joskus tulee vastaan tilanne, ettei kertakaikkiaan mahdu... kauniit purkit taas kerran, tosin sinun tuotoksesi aina ovat :)

Laura [ Sateenkaaria ja serpentiiniä ] kirjoitti...

Ihanat!

Ja juuri oikeaan aikaan postatut ;)
Vieraat ajoivat juuri ulos pihasta. Peltipurkit odottaa inspiraatiota keittiönkaapissa ja sprayt pajalla.
-> hommiin

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tosi hienot tuunaukset!

Ana kirjoitti...

Tosi kauniita! Mut purkkeja tosiaankin _voi_ olla liikaa, ja muita säilytyskamoja... itelläni alkaa just olla sellainen tilanne päällä. Oon ostanut kun on ollut kivoja ja nyt sitten mietitään, mitä niihin laittas kun kaikki on jo purkitettu. Jee jee.

Tanni Kotipellolla.. kirjoitti...

Wau!!

Miia kirjoitti...

Kiitos. :) Jollainhan tätä "purkkimaniaa" pitää selitellä. ;)

Miia kirjoitti...

Hienoa! Käyn kurkkaamassa, kun saat valmiiksi. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, yllättävän pienellä tuunauksella saa purkeista sisustukseen sopivat. (:

Miia kirjoitti...

Kiitti. :) Mikä noissa purkeissa oikein kiehtoo??? ;)

Miia kirjoitti...

Kiitos. :D

Laura [ Sateenkaaria ja serpentiiniä ] kirjoitti...

Siellä ne on jo kuivumassa. Projekti lähti vähän käsistä. Suhauttelin samalla yhden risun ja parit tauluviritykset. Nyt vaan toivotaan, että tulee esittelykelpoisia Tai sitten vaan nimeän postauksen, että tällä kertaa ei mennyt niinku Strömsössä :D

Jenni / Juhlahuuma kirjoitti...

Onpas kivat tuunaukset!!! :)

Erjuska kirjoitti...

Mainio idea - kierrätys kunniaan : )

K kirjoitti...

Aivan mahtavia kierrätysideoita! Selasin juuri koko blogisi läpi ja liityin lukijaksi... Itsekin tykkään tuunailla vanhaa, kädentaitoni eivät ole kuitenkaan sinun tasoasi mutta tekemällä oppii :)

KATJA/ NEOVIA HOUSE kirjoitti...

Tosi hienot! Lämmittää tällaisen kierrättäjän sydäntä, ja tuollaisethan on taiottava omista sekalaisista purkeista :) Kiva blogi sinulla, löysin tänne vasta, ja liityinpä lukijaksikin!

Miia kirjoitti...

Sillä siitä aina selviää, jos ei onnistu. ;) Mutta uskon kuitenkin, että onnistui ja tuunaukset nähdään pian blogissa. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos Jenni. :)

Miia kirjoitti...

Näin on! :D

Miia kirjoitti...

Tervetuloa mukaan lukijaksi. Hienoa, että jaksoit kahlata blogin läpi, "aineistoa" on jo kertynyt jonkin verran... Tekemällä oppii, se on totta. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, kiva kuulla. Kävin myös puolestani sinun blogissasi ja jään todellakin seuraamaan.Blogissasi on hyviä ideoita, hienoja toteutuksia ja kauniita kuvia, tykkään. :)

Maru kirjoitti...

Tosi hienot ja omaperäiset purnukat! Sinulla on täällä muutenkin todella mageita ideoita ja taidokkaita toteutuksia. Pakko alkaa seuraamaan! :)

Miia kirjoitti...

Kiitos ja tervetuloa mukaan. :)

Lähetä kommentti