13.10.13

Tiikkiviilutetun TV-tason kunnostaminen [osa 3]


Jatkoin edellisessä postauksessa aloittamaani tiikkiviilutetun tv-tason kunnostamista. Vahasin viilutetun pinnan kertaalleen WOODmix-sarjan luonnonvahalla. Levitin vahan tasoon nukkaamattomalla rievulla. Pintaan levitetty vaha tasoitti pahimmat irvistävät kuprut ja täytti pinnan halkeamat jo ensimmäisellä levityskerralla.
 



Ohjeessa neuvottiin hiomaan pinta uudelleen ennen seuraavaa vahauskertaa. Koska olin hionut pinnan hyvin ja ennen vahaamista, levitin toisen vahakerroksen suoraan edellisen kerroksen päälle. Annoin kuivua yön yli ja käsittelin pinnan seuraavana päivänä vielä kolmanteen kertaan.   




Lopputulos on mielestäni onnistunut, kun ottaa huomioon tason alkuperäisen kunnon


    - Pienimmät rinkulat lähtivät Rinkulanpoistajalla

    - Tummuneimmat kosteutta saaneet kohdat tasoittuivat kevyellä hionnalla

    - Ohut viilupinta kesti hiomisen hyvin

    - Vaha täytti ja tasoitti pinnan kuivuuden aiheuttamia halkeamia ja kupruja

    - Vaha tasoitti myös hiotun pinnan sävyeroja
 



Tiikkiviilutettu pinta tuntuu kunnostamisen jälkeen sileältä. Mattapinta näyttää luonnolliselta. Käyttämäni luonnonvaha oli väritöntä. Aikaisemmin käsittelemättömille puupinnoille voi käyttää sävytettyä Puuvahaspray:tä tai Puuvahaa.



  
Helpompaa olisi ollut vaihtaa tason kansilevy uuteen, mutta mielestäni alkuperäinen oli kuitenkin kaikesta "haasteellisuudestaan" huolimatta kunnostamisen arvoinen. ;)


6 kommenttia :

Anne kirjoitti...

No voihan...
- pitää varmaan kaivaa varastosta samainen tv-taso esille, näyttää Niin sievältä kapistukselta :)

Anonyymi kirjoitti...

no kyllä kannatti tehdä vähän enemmänkin töitä tuon eteen...kiva nähdä,että tulos voi olla noinkin hyvä
sulla on muutenkin kivoja tuunausjuttuja,käyn kurkkimassa viikottain...
t kiisu

Iina kirjoitti...

ihan huikea ero entiseen ! vau! pittääpä ittekin pitää mielessä tuommoset aineet, tee-se-itse hommat ovat omakin harrastukseni :)

http://wellitsureaintprada.blogspot.fi/

Miia kirjoitti...

Kyllä kannattaa kaivella, noissa on jotain, mikä viehättää. ;)

Miia kirjoitti...

Kiva kun käyt kurkkimassa. :)

Teki mieli kokeilla viilupinnan kunnostamista. Tuollaisesta pienemmästä tasosta oli helppo aloittaa. Jospa sitä innostuisi vielä joskus isompiakin huonekaluja kunnostamaan. Viilutetupintaiset lipastot, kaapit ym. kun ovat nyt niin suosittujakin. ;)

Miia kirjoitti...

Kiitos, olen itsekin aika tyytyväinen lopputulokseen. :)

Lähetä kommentti