10.11.13

Laatikoston tuunaus [osa 2]




Reunojen maalaamisen jälkeen leikkasin Dr. Decorilta blogiyhteistyönä kokeiltavaksi saamastani sisustuskalvosta sopivan kokoiset palat laatikoston pintoihin. Liimasin sisustuskalvoa laatikoston sivuille, takalevyyn, kanteen sekä laatikoiden etulevyihin. Käytin laatikostoon tummaa puukuvioista sisustuskalvoa




Sisustuskalvon liimapinta kiinnittää sopivan kokoisiksi leikatut palat paikoilleen. Kalvon saa helposti irrotettua ja liimattua uudelleen, jos sen kiinnittäminen ei onnistu kerralla. Väliin jääneet ilmakuplat saa poistettua pyyhkimällä pintaa kevyesti muovisella lastalla. 




Kalvon kiinnittäminen suoriin pintohin oli helppoa ja nopeaa. Sitä voi käyttää isompienkin pintojen uudistamiseen esim. eteisen, keittiön ja makuuhuoneen kaappien ovien uudistamiseen. Kalvolla voi päällystää muitakin huonekaluja, vaikka esim. pöydän. 

Sisustuskalvo on venytettävissä haasteellisempiinkin pintoihin kuumentamalla
sitä kuumailmapuhaltimella tai hiustenkuivaajalla.




Vaihdoin laatikostoon samalla Ikean Attest 128 mm vetimet. Maalasin ne ensin samalla mustalla spray-maalilla, jolla olin maalannut laatikoston reunat.

Laatikoston ilme ja tyyli muuttui tuunauksella täysin. Tältä laatikosto näytti ennen tuunausta.




Pyörillä liikkuva laatikosto on kätevä säilytyskaluste. Sen laatikoihin mahtuu paljon tavaraa. Se on siirreltävä ja mahtuu pieneenkin tilaan esim. työpöydän alle. Laatikosto sopii myös yöpöydäksi, lastenhuoneeseen tai eteiseen naulakon alle. 


14 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko tarvikkeet maksavat oikeasti tuon kokoiseen työhön?

Aarnilintu kirjoitti...

Meillä tehtiin jokin aika sitten sama temppu vanhalle, hyväkuntoiselle mutta vääränväriselle laatikostolle. Tuosi kätevää tuo kalvo ja kalusteen ilme muuttui täysin: http://aarnilintu.blogspot.fi/2013/03/laatikoston-valkaisu-drawer-became-white.html

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

tuli tosi hieno!

Viivi, Kotiompelimo Pauline kirjoitti...

No jopas tuli "pikkasen" komiampi! Nuo on kyllä käteviä säilyttimiä :)

Sokru kirjoitti...

On kyllä paljon hienompi kuin alkuperäinen! Voiskohan tuolla päällystää kirjahyllyn, en millään jaksais alkaa hiomaan ja maalamaan tota meidän rotiskoa :D

Sokru
sokerimursu.blogspot.fi

Miia kirjoitti...

Sain tummaa puukuosista sisustuskalvoa 1,5 m pitkän ja 1,22 m leveän palan. Sen hinnaksi tuli n. 75 €. Päällystin laatikoston kaikki sivut pohjaa lukuunottamatta.

Sisustuskalvoa myydään metreittäin. Rullan leveys on 1,22 m. Hinnat vaihtelevat kuosien mukaan.

Tarkempia tietoja tuotteista ja hinnoista voi kysellä suoraan Dr. Decorilta osoitteessa http://www.drdecor.fi/lomake.html?id=7.

Miia kirjoitti...

Tuli kyllä todella hieno laatikosto! Ihmeen hyvin valkoiset laatikot raikastavat koko laatikoston. Eikä tarvinnut päällystää laatikoston muita sivuja, riitti kun päällysti laatikoiden etulevyt. :D

Miia kirjoitti...

Kiitos. Ja mahtuu paljon tavaraa! :)

Miia kirjoitti...

Kiitti. Monikäyttöinen mööpeli. ;)

Miia kirjoitti...

Kyllä varmasti voisi. Hyvä vaihtoehto maalaamiselle. (:

Maiski kirjoitti...

Vau, tosi hieno. Ei kyllä uskoisi, että on sama laatikosto kyseessä. Pitää itsekin kokeilla!

http://nuotinvieresta.blogspot.com

Miia kirjoitti...

Kiitos. (: Tätä oli myös kiva tehdä, kannattaa kokeilla. Päällystäminen oli helppoa ja lopputulos palkitseva.

Amir Näveri kirjoitti...

Vaikka onkin vanha kirjoitus niin nykyään ihan hyvää kalvoa saa esim. class ohlssonilta, maksoin noin 1,5m rullasta 12e.

Miia kirjoitti...

Totta, paljon erilaisia sisustuskalvovaihtoehtoja on saatavilla. Clasulta saa myös hyviä sisustusmaaleja ja tapetteja.

Lähetä kommentti