21.3.14

Parisängyn maalaaminen


Maalasin Askon puisen Isabella-parisängyn valkoiseksi puolihimmeällä Helmi kalustemaalilla. Maali on samaa listavalkoista kalustemaalia, jolla maalasin makuuhuoneen kaappien puiset listatkin




Makuuhuoneessa on jo ennestään paljon puuta, siksi sitä ei enää haluttu lisätä puunvärisen parisängyn muodossa. Huoneeseen haluttiin selkeä, raikas ja ehkä vähän romanttinenkin vinttikamaritunnelma.
 



Ennen maalaamista kittasin pahimmat lommot ja hioin kevyesti. Maalasin parisängyn makuuhuoneessa samoilla ohjeilla kuten aiemmin puisen tuolinkin.




Maali tarttui hyvin alunperin petsattuun puuhun ilman pohjamaalausta. Jos epäilee maalin tarttuvuutta maalattavaan pintaan, ensimmäisen kerroksen voi maalata esim. Otex-tartuntapohjamaalilla.  




 Suurikokoinen sänky oli mielestäni helpompi maalata osina kuin kokonaisena. Maalasin parisängyn neljään kertaan, että sen paahtunut puupinta peittyi eikä kuultanut enää maalin läpi. Viimeisen kerroksen maalia sivelin koottuun sänkyyn, jolloin sain maalattua myös ruuvinkannat.



 
Suurikokoisen parisängyn maalaamiseen kului paljon aikaa. Ohjeen mukaan maalikerroksien tulee antaa kuivua 16 h ennen seuraavaa maalauskertaa ja maalikerroksia tuli neljä. Lisäksi suurikokoisten osien maalaaminen pienessä tilassa asetti omat haasteensa.




 Nyt kun maalausurakka on onnellisesti ohi, olen tyytyväinen lopputulokseen. Valkoiseksi maalattuna vanha kotimainen sänky sai lisää käyttöikää, näyttää raikkaammalta ja sopii nyt makuuhuoneen sisustukseen paremmin. :)


12 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Hyvän näköinen siitä tuli ja wau miten ihanan iso makuuhuone teillä on <3

Anne kirjoitti...

Takka makuuhuoneessa, aivan mahtavaa!
- sänky on valkosena aivan nappi :)

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hieno on sänky, mutta niin on makuuhuonekin...aivan ihana!!

Anonyymi kirjoitti...

Kokeiliks sänkyä toiseen suuntaan, vai alkaako takkatuli kuumottaa kylkeä.
terv. Fani, tällä hetkellä sängyn pohjalla

Miia kirjoitti...

Kiitos. :) Makuuhuone on tosiaan iso ja kivan "vinttimäinen" matalan kattonsa ansiosta. Huonekalujen sijoittelussa on vähän mietittävää, kun takka jää keskelle ja jakaa tilan. Mutta eiköhän ne sinne vielä asetu.

Miia kirjoitti...

Kiitos! (:

Miia kirjoitti...

Kiitti, kiva kuulla. :)

Miia kirjoitti...

Käänsin parisängyn toisin päin vinkkisi luettuani. Eikä näyttänyt ollenkaan hassummalta! :D Sängyn molemmin puolin on nyt väljempää ja tilaa yöpöydille. Jätetään nyt näin päin ja tunnustellaan, kummin on parempi. Kiitti vinkistä, kääntäminen ei tullut itselle mieleen. :)

Pikaista paranemista sinne sängyn pohjalle, oletan että flunssa on sut sinne hetkellisesti kaatanut. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ootteko ajatellut maalata katon jossain vaiheessa? :) Tuo olisi aika kivan näkönen valkoisena!

Miia kirjoitti...

Mietittiin sitä kyllä, mutta päätettiin olla ainakin toistaiseksi maalaamatta. Yritetään raikastaa huonetta muilla keinoilla ennen kuin ryhdytään katon maalaamisoperaatioon. (:

Niisku kirjoitti...

ihana takka makuuhuoneessa eikä tuo sänkykään pöllömmän näköseksi tullut

Miia kirjoitti...

Kiitos. ;)

Lähetä kommentti