14.3.14

Tuolin maalaus


Kierrätyskeskuksesta löytynyt puutuoli sai uuden elämän valkoisella puolihimmeällä Helmi-kalustemaalilla. Maali on samaa Tikkurilan sävyttämätöntä listavalkoista, jolla olen maalannut kaapistojen puisia listoja ja vetimiä


Ennen maalaamista tuoli näytti tältä:




Tilanne ensimmäisen maalikerroksen jälkeen:




Toisen maalikerroksen jälkeen: 




Kolmannen maalikerroksen jälkeen näkyi jo selvä muutos:




Ennen maalauksen aloittamista, pyyhin tuolin puhtaaksi kostealla rievulla, kittasin pahimmat kolot, annoin kitin kuivua ja hioin kitatut kohdat tasaisiksi. Hioin tuolin lakkapinnan kevyesti karheaksi, että maali tarttuu siihen paremmin. Pohjatöiden jälkeen aloitin maalaamisen.

Annoin maalin kuivua maalauskertojen välillä ohjeen mukaan 16 tuntia. Maalasin tuolin kolmeen kertaan, että puunväri peittyi. Maalauskertojen välissä hioin pahimmat valumat tasaisiksi ja maalasin hiotut kohdat uudelleen.
 
Käytin maalaamiseen sivellintä. Vesiohenteinen maali lähti pensselistä helposti runsaalla vedellä huuhtelemalla. Säilytin puhdistettua sivellintä maalauskertojen välillä muovipussissa, ettei se päässyt kuivumaan kovaksi.

Maalasin sisätiloissa, makuuhuoneessa. Suojasin lattian vanhoilla sanomalehdillä. Maali kuivui nopeasti (pölykuivaksi tunnissa) ja oli lähestulkoon hajutonta.

Tuolista tulee tytön huoneeseen koulupöydän työtuoli.


8 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Puun värinen olisi sopinut lattian väriin. Miksi kaikki maalataan valkoiseksi, kuin koti olisi sairaala, valkoinen ja kylmä

Ani/Uutta Vanhaa Lainattua kirjoitti...

Kaunis tuoli ja erinomaiset ohjeet! Itse laitan vielä jalkojen alle voirasian kannet ettei paperi tartu kiinni :)

heidi, kirjoitti...

vai moderni, raikas ja tyylikäs? itseäni ainakin kuvottaa tummuneen männyn väri. itse maalasin juuri tummuneen mäntypaneelikaton valkoiseksi, tilaa ja valoa tuli yllinkyllin!

Aarnilintu kirjoitti...

Makuuhuoneessa täälläkin maalataan talviaikaan pienet maalaushommat. Juuri on kaksi jakkaraa lähdössä uusiutumaan, puunvärisestä ja valkoisesta jakkarasta pitäisi tulla mustat. Tuo voirasian kansien laitto jalkojen alle onkin mainio idea. Itte olen käyttänyt pieniä hiomattomia jämäpuupaloja, kun karheaan pintaan ei maalattu jalka kovin helposti tartu.

Miia kirjoitti...

Täällä on jo tuota puun väriä niin paljon, että sitä tässä yritetään vähän häivyttää ja raikastaa valkoista maalia suosimalla. Tarkoitus on tuoda väriä pienemmillä yksityiskohdilla, tekstiileillä jne. Niitä voi sitten helpommin vaihdella, kun haluaa vaihtelua ja muutosta sisustukseen. Isommat ja pysyvämmät kalusteet pidetään neutraaleina. Uuden kodin sisustamisen kanssa ollaan vielä aika alussa. Kunhan saadaan valmista, niin eiköhän se kokonaisuus kuitenkin sitten ole ihan tasapainoinen valkoisen sekä puun värin suhteen. :)

Täällä on myös joka huoneessa mäntypaneelikatto. Meillä ne päätettiin jättää maalaamatta ja sitä raikkautta ja valoisuutta täytyy nyt kehittää muilla keinoilla. Katon valkoiseksi maalaaminen tuo kyllä juuri sitä valoisuutta ja tilantuntua. Täällä sitä suditaan nyt sitten kaikkeen muuhun! ;)

Miia kirjoitti...

Erittäin hyvä vinkki! Huomasin itsekin, että olisi kannattanut. Kuvia ottaessani tuolin jalat olivat tanakasti kiinni maalilla sanomalehtipaperissa. :D

Mutta ei hätää, irrottaminen onnistui kyllä. Hioin sanomalehden jäljet ja maalasin jalat vielä kertaalleen. Tätä työtä ei olisi tietenkään tarvinnut tehdä, jos olisin ollut kaukaa viisas alunperin. Onneksi mitään peruuttamantonta ei pysty maalaamallakaan tekemään. Hionta ja uudelleen maalaus pelastaa valumat sekä tällaiset muut "työtapaturmat". ;)

Todella mukavaa, että kommentoitte ja annatte vinkkejä. Kiitos niistä! :)

Viipula kirjoitti...

Jahas, kiitti vinkistä, tuo on meillä edessä pian. Iso mäntypöytä ja kuusi tuolia; muualta valkoisiksi, pöydän kansi ja istuinosat tummalla....tämä sun tuoli näyttää hyvältä! :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. Suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, tulee varmasti kivat maalattuina. :)

Lähetä kommentti