27.4.14

Ilmastointiteipillä päällystetyt säilyketölkit ja muita purkkituunauksia


Olin eilen mukana Inspiroidu! - sisustus- ja puutarha-alan myyntitapahtumassa Nokialla. Kerroin yleisölle blogaamisesta ja annoin helpon tuunausvinkin. Vinkkini oli erilaisten purkkien, tölkkien ja rasioiden tuunaaminen spray-maaleilla ja teipeillä.

Mukanani oli malleja tuunaamistani purkeista, tölkeistä ja rasioista. Muutamat niistä on nähty jo aikaisemmin täällä blogissa, mutta olin tehnyt myös uusia tuunauksia tapahtumaan mukaan. Käytin purkkien ja tölkkien tuunaamiseen Mastonin spraymaaleja ja Teippitarhan teippejä, jotka olin saanut tapahtumaa varten.

Käytin mm. kukonaskelkuvioista ilmastointiteippiä ananassäilyketölkkien koristeluun. Teippi on valmiiksi sopivan levyistä tölkin kylkeen liimattavaksi. Tölkit voi pinota päällekkäin ja niissä voi säilyttää esim. toimistotarvikkeita, kuten nastoja, klemmareita ja muuta pientä tarpeellista.


Lasipurkkien kannet maalasin ohuesti muutamaan kertaan spraymaalilla. Viimeistelin purkit koristelemalla ne Masking Tape- ja Washi-teipeillä. Näissä purkeissa voi säilyttää vaikka ompelutarvikkeita. Alun perin ne toimivat oliivi- ja jalapenopurkkeina.


Tämä herkkä pitsitarralla somistettu lasipurkki oli entisessä elämässään ateriakastikepurkki. Tämänkin kansi on maalattu spraymaalilla.


Lastenruokapurkkien korkit olin maalannut jo aiemmin, tuunasin niitä vielä lisää yhteensopivilla teipeillä.


Nämäkin tuunatut purkit olivat mukanani tapahtumassa. Muutama kävijä tunnisti ne ja muisti nähneensä ne blogissa.


Tapahtuma oli erittäin antoisa. Tapasin monia paikallisia käsityöyrittäjiä ja sisustusalan ammattilaisia. Sain sovittua uusia yhteistyökuvioita, niistä lisää myöhemmin. Yleisön joukossa oli myös muutama blogini lukija. Oli hauska tavata heidät kasvokkain. Osallistun jatkossakin mielelläni vastaaviin tapahtumiin blogiyhteistyön merkeissä.

Lisää tuunaamiani purkkeja löytyy "Aiheet" -luettelosta otsikon "purkit" alta.

18 comments :

Unknown kirjoitti...

Oli hauska tavata!:) Ja oli kyllä mukava tuo tapahtuma! Huippua että täällä Noksulla tapahtuu mukavia! Harmi vaan, että niin pikaisesti piti kävästä tuolla. Hei, oliko Teippitarhalla itsellään siellä muka joku pöytä? Kuvittelin jostain lukeneeni.. mutta en kyllä nyt hoksannut, että olisin sellasta nähnyt. Vai oonko vaan sokea/ sokaistunut kaikesta ihanasta?

Outi AvainSisustuksesta kirjoitti...

Kiitos, kun pääsit tulemaan! Esityksesi oli mukava lisä muun tarjonnan joukossa. Ja luulenpa, että saat uusia seuraajiakin blogiisi.

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Riittikö se puolituntia, kun pääsin puhumisen makuun? Hienoja tuunauksia taas. Pitääpä käydä etsimässä lisää tietoa tuosta teippitarhasta :)

Hosuli kirjoitti...

Kuvioteipeistä on moneksi! Hienoja purkkeja. :)

Sanna - Shine Bright kirjoitti...

Olipas kiva idea nuo pinottavat ananaspurkit! Kun saan työhuoneen jonkinlaiseen järjestykseen, taidanpa tehdä sinne tuollaisen pikku tuunauksen. ^_^ Samoin nuo pilttipurkit ompelutarvikkeille on tosi kivasti tuunattu, mulla onkin jo valmiiksi ompelutarvikkeet pilttipurkeissa. :)

Miia kirjoitti...

Samoin, kiva oli nähdä! :)

Teippitarhalla ei ollut omaa pöytää tapahtumassa. Teippitarha ja Maston olivat mukana tapahtumassa sponsoreinani. Esittelin molempien em. yritysten tuotteilla tuunaamiani purkkeja, rasioita ja tölkkejä, joista minulla oli mallit mukana ja esillä siinä edessäni. Mukanani oli molempien yritysten tuotteita (teippejä ja spraymaaleja), joita esittelin sekä esitteitä, joita jaoin kiinnostuneille. Mainitsin yhteistyökuviosta myös pitämässäni esittelyssä, olitko silloin jo paikalla?

Oli miten oli, nähtävää oli paljon ja kaikkea ei voi huomata. Mukava tapahtuma oli kyllä, kiva oli olla mukana. Toivottavasti tapahtumaa järjestetään jatkossakin tämän ensimmäisen kerran jälkeen. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos että sain olla mukana. :)

Miia kirjoitti...

Hih, kyllä se riitti ihan mainiosti. ;) Kiitos, Teippitarhaan on tullut taas uusia tuotteita, nuo kuvioidut ilmastointiteipit ovat nyt ihan uusinta uutta. ;)

Miia kirjoitti...

Helppoa ja hauskaa askartelua. Saa nopeasti kivan näköistä. :)

Miia kirjoitti...

Kiva kuulla, että innostuit ideasta. Niissähän voisi säilyttää myös vaikka nauloja, ruuveja ym. tarvikkeita esim. autotallissa. :)

Venla //Lämmin ilo kirjoitti...

Muita anananspurkkeja pitää kyllä kokeilla. Pilttipurkit ovatkin olleet jo kovassa käytössä:)

Miia kirjoitti...

Kun päällystätä ananaspurkkeja, käännä terävä reuna sisään esim. pihdeillä.

Sulla on blogissa kivoja töitä, tykkään erityisesti pitsisestä lampunvarjostimesta. :)

Taina kirjoitti...

Löysin tänne Marian blogin kautta ja ehdottomasti jään mukaan! Vaikka mitä kivaa ideaa täällä! :) Iloista toukokuuta! :)

Miia kirjoitti...

Kiva kun löysit ja tervetuloa mukaan. Kiitos samoin, toukokuuta! :)

Marina kirjoitti...

Ihania ideoita ja kivat purkit :) sai ideoita ompelu huoneeseen :)

Miia kirjoitti...

Hyvähyvä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei purkkiexpertti!
Katsopa miten nerokas purkkienripustusvinkki löytyy tämän postauksen alimmasta kuvasta!
http://www.popperdesign.blogspot.fi/2014/04/paiva-joka-ikinen-paiva.html

Miia kirjoitti...

Nerokasta! Purkkisäilytystä neljässä tasossa. :)

Lähetä kommentti