25.5.14

Kivikkopuutarha ja kivipuro


Kivet ovat monikäyttöisiä koristeita pihassa ja puutarhassa. Ne sopiva hyvin ympäristöönsä ja näyttävät luonnollisilta.

Keräsin tontilla jo olleita kiviä röykkiöksi kahden isomman kivilohkareen väliin "kivipuroksi". Pienet irtokivet peittävät lohkareiden väliin jääneen ammottavan aukon, johon kertyi lehtiä ja risuja. Irtokivet estävät myös rikkakasvien kasvamisen lohkareiden väliin.
 



Ajan mittaan kivet sammaloituvat kauniisti, kuten isommatkin lohkareet niiden vieressä. Nämä lohkareet sijaitsevat pihan varjoisella puolella ja niiden päällä kasvaa Vuorenkilpeä.




Olen kerännyt kiviä myös pihan aurinkoiselle puolelle. Siellä niistä on tarkoitus tehdä kivikkopuutarha talon seinän viereen.




Kivikkopuutarhan rakentaminen on vasta alussa. Olen siirtänyt keräämieni kivien väliin pihalla jo kasvaneita kivikkokasveja, Mehitähteä ja Isomaksaruohoa. 

Tarkoitus on kerätä lisää kiviä ja hankkia kivien väliin erilaisia monivuotisia kivikkokasveja. Urakka on kohtuullisen suuri, koska betonilaatoilla päällystetyn polun ja seinän viereen jäävä tuleva kivikkopuutarha-alue on useita metrejä pitkä. ;)
 



Kivistä on moneksi ja niitä löytyy joka puolelta. Kiviä saa myös ostaa, mutta itse luonnosta kerätyt kivet ovat ilmaisia. Kivillä pihasta ja puutarhasta saa helppohoitoisen.


8 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Noista kivistä tulee ajan kanssa niin kauniita. Tuo kivipuutarha on hyvä idea, meidän piha on vaan niin pieni, ettei siihen mun tuija istutusten jälkeen oikein mahdu mitään.

kotiporstua - Tarja kirjoitti...

Heippa :). Täällä toinen kivien kanssa ahertaja :). Kivet niin kauniita ja helppohoitoisia ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heips. Olen tässä jo vuoden päivät seurannut blogiasi ja olen hieman pettynyt kun viimeaikoina et ole juurikaan lisännyt mitään huonekalujen tuunaus kirjoituksia tai mitään sellaisia että olet jostain säilykepurkista taikonut jotain todella hienoa..eli toisinsanoen kaipaan vanhoja kirjoituksiasi :D

Miia kirjoitti...

Kiviä käyttämällä saa pihasta helppohoitoisen. Sellainen sen on oltava, jos ei viherpeukalo viherrä. ;)

Miia kirjoitti...

Heippa, olen ihan samaa mieltä. :)

Miia kirjoitti...

Heips. Kiva kuulla, että olet jaksanut seurata juttujani. :)

Blogi elää oman elämäntilanteeni mukaan. Kirjoitan siitä, mitä milloinkin puuhaan ja mitä sisustukseen liittyvää elämässäni on meneillään. Tällä hetkellä laitan kotia kuntoon "isommalla pensselillä". Kunhan huonekalujen paikat, tilojen käyttötarkoitus, värimaailma yms. isommat asiat ovat loksahtaneet paikoilleen, on aika tehdä taas jotain muuta. :)

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kivet ovat kivoja puutarhassa. Meillä meni niitä tämän kesän istutusprojektiin kolmisen kuutiota ;O)

Miia kirjoitti...

Kivet ovat kyllä kivoja, niistä saa tehtyä puutarhaan monenlaista. Äitini on tehnyt luonnonkivistä kesämökille mm. kivetyksiä, kivimuureja, kukkapenkin reunuksia jne. Yhden tuttavan pihalla näin nurmikkoon upotettuja pyöreitä kivistä tehtyjä kivetyksiä. :)

Lähetä kommentti