10.8.14

Uusia kasveja puutarhaan edullisesti


Kolme edullista tapaa hankkia kasveja puutarhaan:


1. Puutarhamyymälöiden alennusmyynnit


Kotkansiipisaniainen, Matteuccia struthiopteris


Pari viikkoa sitten istutetut Kotkansiipisaniaiset ovat kasvaneet jo paljon, vaikka olivat ale-hyllystä ostettaessa kuivahtaneita ja heiveröisiä. Runsas kastelu auttaa kasveja juurtumaan paremmin, varsinkin näin lämpimien säiden aikaan.


Valkomaksaruoho, Sedum album


Samoihin aikoihin kiven koloon istutettu Valkomaksaruohokin on jo ehtinyt juurtua uuteen aurinkoiseen kasvupaikkaansa.


2. Metsästä siirtäminen


Hiirenporrassaniainen, Athyrium filix-femina


Maanomistajan luvalla kasveja voi siirtää metsästä kotipihaan. Metsästä siirretyt kasvit menestyvät samankaltaisissa olosuhteissa kuin alkuperäisessä kasvupaikassa kasvaessaan. Saniaiset viihtyvät puolivarjossa tai varjossa.


Kielo, Convallaria majalis


Kieloja voi siirtää pihaan maanpeitekasveiksi. Ne leviävät nopeasti, joten kannattaa valita paikka, jossa voimakas leviäminen ei haittaa muita kasveja.


3. Jakaminen ja vaihtaminen


Useimmat kasvit lähtevät kasvamaan pienistä pistokkaista. Niitä voi jakaa ja vaihtaa/antaa pois. Kasvit eivät kärsi siitä, että niitä jakaa, päinvastoin innostuvat uuteen kasvuun.

Sain äidin mökkipuutarhasta kivikkokasvien alkuja omaan kivikkokukkapenkkiin istutettaviksi. Ne ovat saaneet juurtua nyt viikon verran. Näyttää siltä, että siirto onnistui ja kivikkokasvit viihtyvät uudessa aurinkoisessa kasvupaikassaan.


 
Patjarikko, Saxifraga arendsii


Kaukasian maksaruoho, Sedum spurium


Kaukasian maksaruoho tämäkin


Mehitähti, Sempervivum


Kalliomaksaruoho, Sedum rupestre


Kaikki edellä mainitut kasvit ovat helppohoitoisia ja kestäviä. Ne sopivat hyvin aloittelijan puutarhaan. Tärkeintä uusien kasvien istuttamisessa on, että sijoittaa kasvit sille suotuisiin olosuhteisiin. Vasta istutettuja kasveja voi auttaa uuden kasvun alkuun kastelemalla, juurruttuaan ne pärjäävät omillaankin.

Uusia kasveja voi istuttaa näin loppukesälläkin. Ne ehtivät vielä juurtua ennen talven tuloa. Uudessa paikassa kasvit kasvattavat ensin juuria, sen jälkeen vasta maanpäällisiä osia. Seuraavana keväänä, talvesta selvittyään, tänä kesänä istutetut kasvit lähtevät kasvamaan ja leviämään. Toivottavasti. :)  


2 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Saniaisia ja mansikoita olen minälin siirrellyt metsästä.
Mehitähti on kyllä mun suosikki näistä kalliokasveista.

Miia kirjoitti...

On kyllä kiva saada istutettua uusia kasveja pihaan. Ei vaan malttaisi odottaa niiden kasvuun lähtöä, juurtumiseen tuntuu menevän ihan liian kauan aikaa. ;)

Kalliokasvit ovat kiehtovia, kun niitä on niin paljon erilaisia. Mehitähti on kyllä munkin mielestä suloinen.

Lähetä kommentti