19.10.14

Neulatyyny


Ompelin Finlaysonin Optinen omena -kankaasta neulatyynyn. Kukan muotoinen neulatyyny on helppo tehdä, ohje löytyy mm. täältä.




Kangasta tarvitaan vain kahteen pyöreään kappaleeseen, joten tähän työhön voi hyödyntää muista ompelutöitä jääneet kangastilkut. Käytin ympyröiden piirtämiseen apuna halkaisijaltaan 15 cm kahvikupin asettia. Koska halusin molemmilta puolilta pilkullisen neulatyynyn, leikkasin kappaleet kankaasta omenakuvion keskeltä. Sisällytin kappaleisiin 0,5 cm saumanvarat.



   
Neulasin kappaleet yhteen oikeat puolet vastakkain ja ompelin ne yhteen 0,5 cm etäisyydeltä reunasta. En ommellut ympyrää kiinni asti, vaan jätin aukon neulatyynyn kääntämistä ja täyttämistä varten. Täytevanua ei sattunut tähän hätään olemaan, joten revin vanulevystä hahtuvia, joilla täytin neulatyynyn piukeaksi.




Ompelin täyttöaukon kiinni käsin pienillä huomaamattomilla pistoilla. Muotoilin täytetyn neulatyynyn niin, että vanu siirtyi sen reunoille ja keskelle jäi kuoppa. Seuraavaksi ompelin kukalle sakarat kuudella pitkällä ompeleella keskeltä reunan yli ja takakautta läpi. Kiristin ompeleet tiukasti neulatyynyn keskelle jokaisen ompeleen jälkeen.




Kun neulatyynyssä oli kuusi sakaraa, ompelin sen keskelle molemmin puolin kantanapit. Sitten vain ompelulangan päättely ja...




...VALMIS! :)


8 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Tulipa siitä sievä. Olen samalle tyylillä tehnyt tyynyjä keittiön puusohvalle.

NorppaStiina kirjoitti...

Suloinen! Ja tuo pilkullinen kangas on ihan mahtava. :)

Väkertäjä kirjoitti...

Kiva blogi sulla. Äskeiseen kommettiin voisin sanoa, että sama ajatus tuli kuvasta mieleen - isompi tyyny! :) Kiva kangas - ajaton, ettei ihan heti kyllästy kuosiin.

Miia kirjoitti...

Todella hyvä vinkki tehdä samalla idealla isompia tyynyiksi. :D

Miia kirjoitti...

Voisi kuvitella, että koko kangas on ollut pilkullinen, kun oikeasti pilkut on leikattu kankaan kuvioista. ;)

Miia kirjoitti...

Kiva kuulla. :)

Tyynyä voisi joskus kokeilla tai vaikka ohuempaa istuintyynyä pyöreälle jakkaralle...hmmm... ;)

Funky and Fifty kirjoitti...

Niin söpö!

Miia kirjoitti...

Pieni ja sievä. ;)

Lähetä kommentti