18.1.15

A4-kokoinen lomakelaatikko huovasta


Paksusta huopakankaasta voi ommella erikokoisia koreja erilaisiin säilytystarpeisiin. Ompelin villahuovasta työpöydälleni hiirimaton sekä kännykkäkotelon lisäksi matalan lomakelaatikon.


Käytin laatikon pohjan mallina A4-kokoista paperiarkkia. Lisäsin arkin reunoihin 1 cm saumanvarat. Reunojen korkeus on 8 cm saumanvaroineen. Reunojen pituus on sama, kuin pohjakappaleen vastaavien reunojen.


Ensin ompelin reunat 0,5 cm etäisyydeltä reunasta renkaaksi. Yläreuna ommellaan ylös asti, alareunassa sauma päättyy 0,5 cm etäisyydelle reunasta.

Seuraavaksi neulasin ja ompelin reuna- ja pohjakappaleet yhteen. Jätin ompelematta n. 5 cm matkan kulmia ennen ja niiden jälkeen.


Kohdensin saumat ja taittelin kulman paikoilleen. Ompelin ompelematta jääneet aukot kiinni niin, että ommel päättyi 0,5 cm reunasta samaan kohtaan, johon reunakappaleita yhdistävä ommelkin päättyi.


Jokainen kulma asetellaan ja ommellaan erikseen molemmilta puolilta 0,5 cm päähän reunasta. Valmista työtä ei käännetä, vaan saumat jäävät laatikon ulkopuolelle. 

Materiaalin paksuudesta johtuu, että laatikon reunat pyrkivät kääntymään sisäänpäin. Reunoja voi auttaa suoristumaan ja asettumaan paremmin leikkaamalla näkymättömiin jäävään pohjakappaleeseen kulmien saumanvaroihin pieniä halkoita tai kolmionmuotoiset palat kulmista kokonaan pois.

Toinen vaihtoehto yrittää taivuttaa reunoja on säilyttää laatikossa aluksi sitä hieman suurempia aikakauslehtiä, jotka toivottavasti ajan myötä painavat laatikon muotoonsa.

6 comments :

DancingCloudsandMore kirjoitti...

Tosi kiva, kiiitos ohjeesta :)

Miia kirjoitti...

Eipä kestä. Toivottavasti kulmien ompeluidea tulee ohjeesta ja kuvista selkeästi esille. Opin kulmien ompelun vasta hiljattain itsekin. Taitoa voi nyt soveltaa erilaisiin ompeluhommiin ja pystyy sunnittelemaan sekä tekemään haastavampiakin töitä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä olet ostanut näitä huopia? Ovatko minkä hintaisia olleet? Yksinkertaisuudessaan tosi kivoja ideoita! Hiirimattokin on tosi tyylikäs. :-)

Miia kirjoitti...

Ohuempaa polyesterihuopaa (=askarteluhuopa) ostin Eurokankaasta. Maksoi siellä 7,90 tai 8,90 €/m. 4 mm paksu 100 % villahuopa on ostettu Tampereelta Harraste-myymälästä. Sieltä sitä saa 45 cm leveänä 19 €/metri.

Voisihan noita huopatöitä koristellakin monella tavalla oman näköisiksi, mutta tykkään niistä yksinkertaisina ja pelkistettyinä. :)

Uffe kirjoitti...

Hieno idea! Toimis varmaan myös kissapetinä!

Miia kirjoitti...

Kiitos. Pyöreäkin kori voisi olla toimiva. Voin hyvin kuvitella, että kissa tykkäisi pehmeästä ja lämpimästä pedistä. :)

Lähetä kommentti