1.3.15

Irrotettavat päälliset sohvan/nojatuolin istuintyynyille


Kulahtaneen sohvan tai nojatuolin voi uudistaa ompelemalla istuintyynyille uudet päälliset. Vetoketjulliset päälliset on helppo irrottaa pesua varten.




Ompelin istuintyynyjen päälliset yhdistämällä yksiväristä ja kuviollista paksua 100 % puuvillakangasta. Kuviollinen kangas on Almedahlsin Prästliden, jota saa tilattua metreittäin Eurokankaasta. Kahta kangasta yhdistämällä istuintyynyistä tulee käännettävät ja kalliimpaa kangasta tarvitaan vähemmän. 




Irrotin istuintyynyjen jo parhaat päivänsä nähneet päällyskankaat. Alta paljastui vanulla päällystetyt vaahtomuovipalat. Mittasin palat tarkasti ja piirsin mittojen mukaan istuinpäällisille kaavat.   




Yhteen istuintyynyyn tarvittavat kappaleet ovat 2 x istuinosa (toinen kuviollisesta, toinen yksivärisestä kankaasta, 1 x kolmen sivun kappa sekä 2 x vetoketjukappa. Lisäsin kaavoihin 1 cm saumanvarat muihin reunoihin paitsi vetoketjun sivuille jääviin vetoketjukappoihin 1,5 cm.




Kuviollisen kankaan leikkaamisessa kannattaa olla tarkkana, että kuvio tulee leikattua oikein päin. Yläkuvasta huomaa, että opin tämän kantapään kautta. Onneksi kangasta oli reilusti, ompelen tuosta pieleen leikatusta kappaleesta vaikka koristetyynyn...

Kannattaa huomioida myös se, että vetoketju ommellaan kuvion yläreunaan, jolloin se jää piiloon istuintyynyn takareunaan. Selkäosassa se taas ommellaan samasta syystä kuvion alapuolelle.


     

Aloitin ompelun huolittelemalla kappaleiden reunat saumurilla. Käänsin vetoketjukappojen reunat 1,5 cm nurjalle ja silitin päältä. Kiinnitin vetoketjun käännettyjen reunojen alle ja neulasin päältä niin, että kaitaleet tulivat vastakkain ja vetoketjun hampaat jäivät piiloon. Ompelin päältä vetoketjun kiinni kaitaleisiin. 




Neulasin ja ompelin kappakaitaleen toisen pään vetoketjukaitaleeseen. Vetoketjukaitale on lyhyempi kuin istuintyynyn reuna, koska kappakaitale kääntyy muutaman sentin molemmista kulmista reunan yli. Jätin toisen pään vielä ompelematta tässä vaiheessa. Se on helpompi kohdistaa paikoilleen vasta kun kappaa ommellaan istuinosan neljänteen reunaan.

Seuraava vaihe oli juurikin kapan ompelu istuinosan reunaan. Neulasin ja ompelin jokaisen sivun erikseen, jolloin kulmat oli helpompi kääntää. Jätin ensimmäisen sivun alusta ompelematta n. 10 cm pätkän. Ompelin sivun 1 cm päästä reunasta 1 cm päähän kulmasta, leikkasin kappaan halkion, käänsin kulman ja ompelin seuraavan sivun. 

Neljännen eli viimeisen ommeltavan sivun lopussa jätin n. 10 cm ompelematta. Kohdistin kapan reunan vetoketjukapan reunaan, neulasin ja ompelin kapan renkaaksi. Ompelin kapan ompelematta jääneet pätkät istuinosaan. Toinen istuinosakappale ommellaan kappaan samalla tavalla kuin ensimmäinenkin.




Käänsin ja silitin saumanvarat kapan suuntaan ja tikkasin kapan ja istuinosan saumoihin vahvikkeeksi päälletikkaukset. Istuintyyny istuu pehmusteen päällä ryhdikkäämmin, kun saumanvarat on ommeltu siististi samaan suuntaan.




Vetoketjullisten istuintyynyjen ompelu vaatii jo hieman ompelutaitoa. Haastavinta on kulmien ompelu. Sekin kyllä onnistuu harjoittelemalla.


12 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Sä olet kyllä ihan huippu ompelija. Todella kaunis lopputulos ♡

Erjuska kirjoitti...

Tosi hienot. Olisi kiva nähdä kuva vielä lopputuloksesta kun ístuintyynyt ovat paikoillaan.

Miia kirjoitti...

Kiitos Outi. :) Meneillään olevassa sisustusalan koulutuksessa opittua. ;)

Miia kirjoitti...

Istuintyyny ja selkänoja tulevat nojatuoliin, jonka huputtaminen on vielä työn alla. Laitan kuvia tuolista ennen ja uudistamisen jälkeen, kun tuoli on valmis. :)

Jani / Kaikki Paketissa kirjoitti...

Todella upeat! Kangaskin on mielettömän hieno.

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa työtä!
Olen tuijotellut jo kauan 2 + 3 sohvan uudelleen päällystämistä, mutta jotenkin se vaan tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta... tämä postaus loi hieman uskoa mahdottomaan :)
Kiitos!
Odotan innolla kuvia valmiista tuolista!

t. vakkarivieras

Miia kirjoitti...

Kiitos, kangas on kyllä omasta mielestänikin kiva. :)

Miia kirjoitti...

Aloittaminen on usein se vaikein vaihe, mutta kun hommaan ryhtyy, lähtee se etenemään kuin itsestään. ;)

Tuolin runko on tällä hetkellä vielä koululla. Olen tehnyt siihen tulevalle hupulle jo kaavat. Seuraava vaihe on tarvittavien kappaleiden leikkaaminen kankaasta kaavojen mukaan. Työ etenee hitaasti, mutta varmasti. :)

Väkertäjä kirjoitti...

Kuinka siististi tehdyt! Paremmat kuin valmiit tehdastekoiset.
Tosi hyvä kangasvalinta.

Miia kirjoitti...

Kiitos. :) Maltan tuskin itsekään odottaa, kun saan ne paikoilleen uudistettuun nojatuoliin ja kotiutettua valmiin tuolin koululta.

Anna kirjoitti...

Kätevä osaa, hienoa. Meidän täytyy myös sohvanpäällinen uusia. En tiedä, onko minusta sitä tekemään vai täytyykö vain ostaa valmiina se jostain. Ei tosin ompelukonettakaan löydy, eli voisi olla vaikea tehdä se itse.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy myöntää, että ei ollut ihan helppo homma ommella tyynyjen lukuisia kulmia, mutta tekemällä oppii. 😄 Yksinkertaisimmillaan sohvanpäällisen voi saada, kun löytää riittävän suuren kankaan tai valmiin päiväpeiton, asettelee sen sohvan päälle ja ompelee (käsin) reunoihin sopiviin kohtiin solmittavia kiinnitysnauhoja. Nauhoilla kangas/peitto mukautuu sohvan muotoihin ja pysyy paremmin paikoillaan. Toivottavasti löydät sohvan päälle sopivan ratkaisun. 👍

Lähetä kommentti