27.9.15

Lampun varjostimen uudistaminen perinteisellä menetelmällä [osa 2/3]


Pöytälampun varjostimen uudistaminen on edennyt siihen vaiheeseen, että pellavakangas on ommeltu neljästä eri kappaleesta varjostinkehikon ympärille. 




Koska tarkoitus oli uudistaa kaksi pöytävalaisinta varjostimineen ja jalkoineen, työstin molempia yhtä aikaa. Maalasin valaisimien alunperin punaiset puiset jalat mustalla ja valkoisella kalkkimaalilla. Levitin maalia kolme kerrosta, että punainen väri peittyi uuden maalin alle, eikä kuultanut enää läpi.




Pellavakangas ommeltiin käsin lukkopistoilla ja venytettiin ommeltaessa tiukasta kehikon päälle. Täysvinoon aseteltu kangas venyi hyvin kehikon muotojen mukaan ja asettui napakasti paikalleen.




Kun yksi kappale oli ommeltu, liika kangas leikattiin läheltä ompelureunaa lampun muotojen mukaisesti. Varjostimen kankaan ylä- ja alareuna leikattiin n. 3 cm etäisyydeltä ompeleen reunasta, että siihen jäi kääntövaraa ja kangas saatiin taitettua siististi reunojen alle.




Seuraavat kolme kappaletta venytettiin ja ommeltiin samalla tavalla. Uusi kappale ommeltiin viereisen kappaleen reunojen päälle.




Ylä- ja alareunan kääntövara leikattiin sopivan levyisiksi, että ne taittuivat helposti piiloon kehikon ylä- ja alareunan alle. Kääntövarat liimattiin kehikkoon kieputettuun nauhaan puuliimalla. Puuliima on tähän tarkoitukseen sopiva liima, koska se on kirkasta, ei näy kankaan läpi eikä kellastu ajan myötä.

Kaadoin puuliimaa kertakäyttölautaselle ja levitin sitä siitä muovisella tikulla. Tikulla liimaa on helpompi annostella ja levittää siististi.




Liimattu reuna kannattaa kiinnittää paikoilleen kuivumisen ajaksi verhonipsuilla. Kun liima on kuivunut, nipistimet voi irrottaa ja kangas on kiinnittynyt tiukasti reunan alle. 

Seuraavaksi vuorossa on varjostimen viimeistely ja koristelu erilaisilla nauhoilla.


6 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat nuo jalat, tykkään erityisesti noista nappikatkaisijoista ja kalkkimaali sopii hienosti noihin!

Miia kirjoitti...

Aika hauskat ja retrothan nuo ovat... ;) Puisista palloista tulee Aarikka mieleen. Varjostimien koristenauhojen liimaaminen on vielä vähän kesken, mutta postaan pian valmiit valaisimet.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Oma varjostimenpäällystys menossa. Kankaan ompelu on menossa ja kysymys kuuluu että kuuluuko tässä puuhassa sormet kipeäytyä? :D jäin miettiin että kieputinko tuon nauhan liian tiukalle kehikon ympärille koska joutuu käyttämään paljon voimaa että saan pistettyä neulan kankaasta tuosta nauhasta läpi. Lisäksi tässä ei ollut selvyyttä mikä on lukkopisto enkä netistäkään oikein löydä varmaa vastausta. Muuten on hyvät ohjeet olleet tähän asti. =)

Miia kirjoitti...

Onpa kiva kuulla, että innostuit kokeilemaan varjostimen päällystystä! :)

Sormet kipeytyvät, kun neulaa joutuu työntämään voimalla kankaiden läpi. Siihen auttaa kuminen/silikoninen sormustinmallinen neulantarttuja, jonka avulla neulasta saa hyvän otteen. Neula ei luista sormissa ja neulantarttuja suojaa sormia. Voi olla ensin vähän kömpelöä ommelle sen kanssa, mutta siihen tottuu pian. Käytössäni oli tällaiset: https://www.ompelijanmaailma.fi/verkkokauppa/index.tmpl?tuotehaku=1&tuotehakuehto=611102%2F3.

Lukkopistojen ompeluun ohjeita löytyy englanniksi hakusanoilla "diagonal basting" tai "diagonal tacks". Tässä muutama linkki:
http://www.needlecrafter.com/stitches/detail.html?id=605
http://sewitsimple.com/guides/handy-stitches/
https://www.sewingquarter.com/h/5847f231fe66180aec2d7afc/

Toivottavasti näillä ohjeilla onnistuu. Työn iloa! (:


Anonyymi kirjoitti...

Kiitos nopeasta vastauksesta ja lisävinkeistä. Kävin ostamassa prymin muovisen sormustimen ja se helpotti jo huomattavasti työtä. Ja lock stitch nimellä yritin etsiä niin ei ihme ettei löytynyt kuin supermonimutkainen pisto-ohje youtubesta. :D

Miia kirjoitti...

Hyvä että sormustimesta ja linkeistä oli apua. ;)

Lähetä kommentti