10.10.15

Ompelurahin verhoilu


Sisustusalan perustutkintoon valmistavassa koulutuksessa on tällä hetkellä meneillään verhoilua. Saimme ostaa koululta ompelurahien rungot ja kansilevyt valmiina. Uudelleen verhoiltavaksi sopivia ompelujakkaroita löytyy myös kirpputoreilta.




Verhoiluosuutta vetävällä kouluttajallamme on oma verhoomo, Nooran Verhoomo ja Sisustus. Hän myi meille verhoilutöistä jääneitä sisustus- ja verhoilukangastilkkuja rahien verhoilua varten. Rahin verhoiluun ei tarvita kovin paljon kangasta, tähän meni yhteensä n. 1 m.





Noora myy aina silloin tällöin tilkkuja täällä Tampereella, joten jos sisustus- ja verhoilukankaat kiinnostaa, kannatta seurata Nooran yrityksen Facebook-sivuja.




Rahin verhoilu aloitettiin leikkaamalla rungon sivuiksi neljä kappaletta paksusta pahvista. Pahvit nidottiin runkoon ensin viistoon ammutuilla apuniiteillä. Viistot niitit on helppo tarvittaessa irrottaa, jos palat eivät mene kerralla oikeille paikoilleen.




Kun palat olivat löytäneet paikkansa, ne nidottiin kiinni tiheästi läheltä reunaa. Jos niitit eivät osuneet puiseen kehikkoon ja jäivät näkymään rahin sisäpuolelle, ne saattoi vielä tässä vaiheessa irrottaa ja kiinnittää uudelleen.

Pahvisten kappaleiden reunoja voi hioa hiekkapaperilla rungon reunojen kanssa samaan tasoon, jos ne eivät ole ihan täsmälleen sopivat runkoon.




Ompelurahin kanteen porattiin tässä vaiheessa reikä nappia varten. Kuvassa olevat reiät olivat kannessa jo valmiina. Niihin laitettiin lopuksi puutapit, jotta kansi pysyy paremmin paikoillaan rungon suuaukon päällä.  




Kannen muotoa sai muokattu pyöreämmäksi, kun sen päälle liimattiin kaksi vaahtomuovilevyä. Alempi, kanteen liimattava pyöreä vaahtomuovikappale leikattiin pienemmäksi kuin sen päälle spray-liimalla liimattava kappale. Reunat pyöristettiin ennen liimausta.




Rungon päälle tuli kerros vanua, joka kiinnitettiin liimaamalla. Vanua tuli myös rahin kanteen, johon se kiinnitettiin niittaamalla. Kannen vanua venytettiin voimakkaasti, että se asettui tiukasti vaahtomuovikerrosten päälle ja antoi samalla kannelle sen pyöreän muodon.  




Valitsin ompelurahiini erilaisia ja erisävyisiä harmaita ja mustia kankaita. Käytin rahiin Nooralta ostamiani sisustus- ja verhoilukangastilkkuja sekä aikaisemmin hankittuja muista ompelutöistä jääneitä kangastilkkuja. Verhoilukankaat kestävät kovaakin käyttöä, mutta rahin verhoiluun voi käyttää myös muita paksumpia kankaita.    

Muokkasin samaa kaavaa, jonka avulla leikkasin pahvista kappaleet rahin runkoon. Piirsin ja leikkasin kaavan avulla kangastilkuista kahdeksan kappaletta ja ompelin ne renkaaksi. Jätin sekä ylä- että alareunaan reilut 5 cm:n saumanvarat, että ne yltävät varmasti kääntymään yli rungon ylä- ja alareunan.  




Suoran sauman ompeleminen sujuu kätevästi ompelukoneen pistolevyyn kiinnitettävän magneettiohjaimen avulla. Magneetti ohjaa kankaan reunaa ja ompelu sopivalta etäisyydeltä reunasta onnistuu helposti. Ommeltavien kappaleiden saumanvaroista tulee joka kohdasta aina saman levyiset. Pikkujuttu, mutta todella kätevä!




Piirsin kantta 5 cm suuremman pyöreän kaavan ja leikkasin sen kahdeksaan osaan. Kaavan avulla leikkasin kappaleet kankaista. Ulkoreunaan jäi 5 cm varaa kääntämistä ja nitomista varten.




Ennen kannen kankaan niittaamista pujotin paksun langan kanteen poratusta reiästä ja kiinnitin nahkaisen kantanapin nitomalla kannen sisäpuolelle. Kun kankaat oli nidottu ja nappi kiinnitetty, ompelurahi oli valmis. Vuoripussia ei rahien sisäpuolelle nyt tehty, mutta sekin on mahdollista. Vuoriin voi ommella taskuja, joissa säilyttää pikkutavaraa. 





Viimeistelin ompelurahin maalaamalla sen jalat mustiksi. Maalaamisen olisi voinut tehdä heti aluksi, jolloin kankaita ei olisi tarvinnut varoa sotkemasta maalilla, mutta onnistui näinkin.


2 comments :

Anonyymi kirjoitti...

Saisinkohan tästä potkua päällystää nurkassa nuhraantuneen rahini, olen sitä jo monta vuotta katsellut sillä silmällä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Ohuehkoa farkkukangasta ajattelin.
biloba

Miia kirjoitti...

Vilkaisepa näitä kurssikavereitteni tekemiä raheja (http://tee-se-itse-sisustusideat.blogspot.fi/2015/10/verhoilukoulutuksen-satoa.html), josko saisit niistä vielä lisää inspiraatiota käydä rahin kimppuun. Farkkukankaasta tulisi varmasti kiva... :)

Lähetä kommentti