7.12.14

Patakintaat ja keittiöpyyhkeet


Patakintaiden ohje löytyy Hääräämön blogista. Muokkasin ohjetta hieman ja ompelin mustavalkoruudullisesta puuvillakankaasta sekä patakintaat että keittiöpyyhkeet.


Leikkasin ruutukankaasta ja levyvanusta kaavan mukaan yhteensä kuusi eri kappaletta yhtä patakinnasta varten. Toiseen tarvitaan samanlaiset kappaleet, mutta ne leikataan kankaasta peilikuvina. Ruutukangasta leikattaessa kannattaa kohdistaa ruudut niin, että ne jatkuvat samasta kohtaa viereisessä kappaleessa. Kappaleisiin lisätään 1 cm saumanvarat.


Aloitin patakintaiden ompelun ripustuslenkeistä. Ompelin ne putkiksi, käänsin, silitin ja päälletikkasin reunat pitkillä pistoilla. Saumat kannattaa silittää aina auki ompelun jälkeen. Yhteen ommellut kappaleet asettuvat paremmin haluttuun kohtaan ja työ seuraavissa vaiheissa helpottuu.


Seuraavaksi kiinnitin vanulevyn. Ompelin sen vanun puolelta pitkillä pistoilla. Paininjalkaa kannattaa vähän "auttaa" käsin, koska se tahtoo takertua vanuun ommellessa. Toinen vaihtoehto on ommella vanu kankaaseen kankaan puolelta.


Kappaleet asetellaan päällekkäin tietyssä järjestyksessä. Pohjalle tulee toinen ylläolevista kappaleista eli se, johon ei ommeltu vanua.

Seuraava kerros muodostuu "sydämen muotoisista" kappaleista. Ne taitetaan kahtia ja asetellaan vierekkäin taitekohdat keskelle vastakkain. Kankaan ruudut kohdistetaan niin, että kuvio jatkuu samanlaisena.


Päällimmäiseksi tulee kappale, johon ommeltiin vanulevy.


Kun kerrokset on aseteltu paikoilleen, kaikki kappaleet neulataan yhteen. Kappaleet ommellaan yhteen 1 cm etäisyydeltä reunasta. Pitkälle sivulle jätetään n. 8 cm pitkä kääntöaukko.


Ompelun jälkeen oikein päin käännettyinä patakintaat näyttävät vielä vähän "kulmikkailta". Ne kääntyvät ja asettuvat paremmin muotoonsa, kun nurjalle puolelle saumanvaroihin leikkataan pieniä halkioita kulmakohtiin. Vasemman puoleiseen patakintaaseen on leikattu halkiot, oikean puoleiseen ei. Eron huomaa.

Tässä vaiheessa huomasin, että olin unohtanut ommella ripustuslenkit patakintaisiin. Ratkoin saumat auki ja asettelin ripustuslenkit kankaiden väliin oikealle kohdalle. Käänsin kintaat uudelleen nurin päin ja ompelin lenkit paikoilleen.


Kun ripustuslenkit oli kiinnitetty, käänsin patakintaat taas oikein päin ja ompelin kääntöaukot kiinni käsin.

 Koska ruutukangasta oli vielä reilusti jäljellä, ompelin siitä samalla 50 x 70 cm keittiöpyyhkeitä. Kankaasta voi ommella muitakin keittiötekstiilejä, kuten pöytäliinoja, tabletteja, leipäkoriliinoja, lautasliinoja, esiliinoja jne.

Keittiötekstiilejä voi ommella joulukankaasta itselle tai joululahjoiksi!

10 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Tulipa kivan näköiset. Hyvää sunnuntai-iltaa!

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hienot patakintaat! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei ompelu onnistuu niin, että vanulevy olisi alapuolella. Sehän ryttääntyy heti syöttäjään. Eli tämä sun valitsema vaihtoehto on käytännöllisempi, ihan vinkiksi muillekin. :) Terv. Ompelijakisälli

Miia kirjoitti...

Kiitos. :)

Miia kirjoitti...

Kiitti, ruutukuosi sopii hyvin keittiöön. (:

Miia kirjoitti...

Niin mäkin sen vähän ajattelin...sen lisäksi, ettei vanun reunaa näe, jos se on ommeltaessa kankaan alla. Kiitos, että jaoit kokemuksesi vanun ompelusta. :)

Anonyymi kirjoitti...

Pakko nyt syödä sanani... :D Ompelin juuri tikkinkagasta, puuvillakangas päällä ja vanulevy alla, kyllä se vaan onnistuu! :) Olen kyllä ommellut ennenkin, just vauvanpeittoja tikannut kuvioittain, tottakai se vanu on silloin alla.. Ja hyvin kulkee! En tiedä mikä mielenhäiriö tässä oli, yhtäkkiä ajatellen se tosiaan kuulostaa mahdottomalta; ommella vanulevy alla, mutta ei se sitä ole! :)

Miia kirjoitti...

Hih, nämä ovat joskus vähän "henkimaailman juttuja". ;) Kannatan kokeilemista, jos ei onnistu, aina voi purkaa ja ommella uudelleen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jep :) Ja riippuhan se tietysti myös koneesta, syöttääkö se, joissain koneissa voi todella syrtätä kunnolla vanulevyn jumiin.. Mutta kokeilemallahan se tosiaan selviää :)

Miia kirjoitti...

:)

Lähetä kommentti