17.6.15

Saunan uudistaminen Satu Saunavahalla


Sain mahdollisuuden osallistua Teknoksen järjestämään Satu Saunavaha -testiin. Tartuin mielelläni tilaisuuteen kokeilla tuotetta yli 25 vuotiaan talomme ikäänsä nähden hyvässä kunnossa olevaan saunaan. Halusimme säilyttää saunan perinteisen ilmeen, joten valitsin testattavaksi seiniin ja kattoon värittömän ja lauteisiin harmaan vahan. 
  

Satu Saunavaha on vesiohenteinen luonnonvahaa sisältävä suoja-aine, joka on tarkoitettu saunan katto- ja seinäpaneelien sekä lauteiden käsittelemiseen. Saunavaha muodostaa vahamaisen likaa ja vettä hylkivän, mutta hengittävän pinnan saunan puupinnoille. Värittömän lisäksi saatavana on harmaa ja valkoinen sävy, joilla saunaan saa pintojen suojauksen lisäksi uutta ilmettä. 


Ennen aloittamista varmistin Teknoksen maalineuvonnasta, voiko vahan levittää suoraan pihkaisten paneelien päälle, vai täytyykö pihka hioa ensin pois. Pihkan hiominen olisi varmasti ollut todella työlästä, joten olin huojentunut kuullessani, että vahan saattoi levittää pihkan päälle.

Jos et ole varma, soveltuuko saunavaha saunasi puupinnoille, tee testi ja kokeile vahaa huomaamattomaan kohtaan.


Aloitin urakan siivoamalla saunan ja pesemällä lauteet. Vaha levitetään puhdistetulle kuivalle pinnalle ja sekoitetaan hyvin ennen käyttöä.

Ennen aloittamista lattia kannattaa suojata esim. sanomalehdillä. Siirrettävä työvalo helpottaa hämärässä saunassa työskentelyä.



Levitin kirkasta vahaa ensin kattoon ja sitten seiniin. Vaha on pölykuiva puolen tunnin kuluttua ja valmis seuraavaa käsittelykertaa varten tunnin kuluttua ensimmäisen kerroksen levittämisestä. 

Käsittelin katon ja seinät kahteen kertaan. Levittämiseen käytin isoa pensseliä. Koska vaha on vesiliukoista, pensselin ja mahdolliset roiskeet voi pestä vedellä. 

Vahaa oli helppo levittää, koska se on ohutta ja juoksevaa. Se myös tarttui hyvin puupintaan, eikä valunut. Käsiteltyyn pintaan ei jäänyt pensselin raitoja, vaan pinta tasoittui kuivuessaan. Lisäksi vaha oli hajutonta.

Kirkas vaha oli niin riittoisaa, että sitä riitti vielä myös pesuhuoneen paneelikaton ja saunan oven käsittelyyn.


Harmaa vaha näytti lauteissa ensimmäisen käsittelykerran jälkeen aika valjulta. Toisen käsittelykerran jälkeen sävy parani huomattavasti. Käsiteltävän pinnan alkuperäinen sävy vaikuttaa paljon siihen, miltä läpikuultava vaha tulee sen pinnalla näyttämään.

Kirkkaalla vahalla käsitelty paneelipinta saa syvemmän sävyn ja himmeän kiillon pintaansa. Harmaa vaha antaa lauteille väriä, mutta on kuitenkin hento ja läpikuultava. Voi olla, että pinnat paranevat vielä vanhetessaan, kun niihin tulee käytössä pientä patinaa.

Olen tyytyväinen lopputulokseen, sauna sai uuden ilmeen ja kestää taas käyttöä. Vahausurakka valmistui sopivasti vielä ennen juhannusta. Käyttöohjeen mukaan sauna voidaan lämmittää 1 päivän kuluttua käsittelystä ja vahattu pinta saavuttaa lopullisen kovuutensa 3 viikon kuluessa käsittelystä. Juhannuksena sitten lämmitetään uudistunut sauna!


Hyvää juhannusta kaikille! 

  

8 comments :

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Tosi hyvän väriset nuo lauteet!

Miia kirjoitti...

Kiitos Vähän kyllä jännitti, minkä väriset lauteista lopulta tulee. Ensimmäisen käsittelykerran jälkeen mietin jo, että taisipa mennä nyt vähän pieleen...Onneksi väri muuttui toisella käsittelykerralla, huh. ;)

malin kirjoitti...

Aika pienillä asioilla saa kyllä ihmeitä aikaan! Hyvältä näyttää!

Miia kirjoitti...

Totta! :) Yksi 0,9 l purkki Saunavahaa maksaa n. 18 € ja vaha on suhteellisen riittoisaa. Työtähän tuo kaikkien pintojen kahteen kertaan käsitteleminen vaatii, mutta kyllä lopputulos palkitsee. Vielä kun hyväkuntoisena käsittelee, niin käyttöikä pitenee. Suosittelen lämpimästi. :)

Kristallikimara.fi kirjoitti...

Hyvä tuli:) Tein itse saman urakan noilla samoilla tuotteilla, paitsi, että yritin saada saunasta mustaa, mutta tumma ruskea siitä vain tuli. Lauteet tein Supi saunavahalla valkoisella ja ne onnistui kivasti. Oli kyllä kova urakka ja varsinkin katon maalaaminen oli haastavaa. Tein kaiken kahteen kertaan ja lopuksi myö sudin kaikki löylykippojenkin varret valkoisiksi, jotta mätsäävät:) Käyhän katsomassa saunaani: http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/06/kotisaunan-lauteilla.html

Miia kirjoitti...

Kiitos, hyvältä näyttää teidänkin sauna! Vaalea ja tumma sävy sopivat hyvin yhteen ja valkoiset kahvat sekä kiuaskivet kruunaavat kyllä koko saunan. :)

Olihan siinä vahaamisessa kyllä tosiaan vähän urakan makua, kädet meinasi väsyä kattoa sutiessa. Vahasin samalla rupeamalla suihkuhuoneenkin katon, kiipeilin tikkailla ja kurkottelin nurkkiin. Saunan puolella taas piti kyykistellä lauteiden alla. Mutta nyt se on tehty ja hienot saunat tuli. Hyvä me! :)

Saana kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta! Ihana saada vinkkejä tulevaan remonttiin. Meillä on tällä hetkellä tiedossa vain, että meille tulee saunan lasiseinä sekä kiuas. Pitäisi kuitenkin päättää, kuinka ja millä maalaa seinät ja lauteet.

Miia kirjoitti...

Kiitos palautteesta, kiva kuulla että sait ideaa tulevaan remonttiin. Sillä idealla näitä juttuja tänne juurikin kirjoitan. :) Etsin itsekin ideoita netistä ja blogeista. On kiva nähdä miten joku muu on ratkaissut asian, jota itsekin pähkäilee.

Lähetä kommentti