27.5.17

Varastosta monitoimihuoneeksi - Yritystilan sisustus


Sisustin aiemmin lähinnä varastona toimineen n. 20 m² huoneen yrityksen monitoimitilaksi. Toimistotilojen uudelleenjärjestely lähti lisätilan tarpeesta.

Tarvittiin varsinaisen toimiston lisäksi monitoimitila, jossa: 

- Asiakkaat voivat viettää aikaa odotellessa
- Voi tarvittaessa yöpyä
- Työskennellä
- Käydä neuvotteluja
Pitää palaveria




Toteutin sisustuksen uusilla tekstiileillä ja järjestämällä eri toiminnot huoneen eri puolille. Hyödynsin jo olemassa olevia toimistokalusteita ja huonekaluja. 


Sisustuksen punaisena lankana oli toimivuus, monikäyttöisyys ja muunneltavuus.   

Projekti alkoi huoneen raivaamisella ja siivoamisella. Tyhjentämisen jälkeen sisustamisen saattoi aloittaa ns. tyhjältä pöydältä.




Oven eteen leikattiin kynnysmatto. Se rajaa sisääntulon omaksi alueekseen. Samaa mattoa käytetään yrityksen tuotteissa.

Sisääntulon eripariset kaapit vaihdettiin matalampiin ja syvyydeltään pienempiin, keskenään samanlaisiin. Kaapit ovat nyt myös samaa sävyä kuin työtuolit ja -pöydät. 

Työtuolien istuinosat verhoiltiin uudelleen harmaalla alcantaralla, jota yritys käyttää tuotteissaan. Kaksi tuoleista sijoitettiin seinän viereen kapeiden työ-/sivupöytien pareiksi, kaksi ikkunan eteen lisäistuimiksi.






Kapeat sivupöydät voidaan tarvittaessa siirtää seinän vierestä vastakkain yhdeksi työ-/palaveri-/neuvottelupöydäksi, jonka ääreen mahtuu neljä tuolia.

Seinälle kiinnitettiin taulutelevisio, joka toimii sekä tv:nä että kannettavan näyttönä. Näytön johdot piilotetaan peitelistan alle. 





Huoneessa oli kahdesta erillisestä runkopatjasängystä koottu parivuode. Sängyt erotettiin ja sijoitettiin seinän viereen kulmasohvaksi.

Sänkyjen päälle hankittiin paljon tyynyjä, torkkupeitot ja päiväpeitot sekä uudet petauspatjat (Ikeasta ja Finlaysonilta). Tarvittaessa huoneessa voi yhä yöpyä, vuodevaatteet löytyvät helposti kaapista.

Halusin tehdä huoneesta hotellihuonemaisen tuomalla sinne pehmeyttä tekstiileillä ja pitämällä sisustuksen neutraalina ja pelkistettynä. Wc ja suihkutila huoneesta jo löytyivätkin.





Sohvapöytä tehtiin vanhan toimistopöydän jalasta ruuvaamalla siihen uusi valkoinen kansilevy. Pöydän alle sohvanurkkaukseen hankittiin pehmeä nukkamatto rajaamaan oleskelualue työskentelyalueesta. 




Huoneen lattia on harmaata muovimattoa, siitä lähti idea käyttää sisustuksessa harmaan eri sävyjä. Ettei harmaa olisi liian tylsä, terästin sitä mustalla ja valkoisella sekä petroolin sinisellä ja tiilenpunaisella. 

Yrityksen logossa on petroolin sinistä ja valkoista. Tiilenpunainen väri taas lähtee toimiston puolen lattian väristä. Halusin yhdistää monitoimihuoneen värit toimiston värimaailmaan, että tilat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.





Huoneen seinät jätettiin valkoisiksi. Valkoinen toimii neutraalina taustana tauluille tms. Seinille voidaan myöhemmin kehystää ja ripustaa esim. mustavalkoisia kuvia yrityksen historian varrelta.





Huoneessa ei ollut aiemmin verhotankoja eikä verhoja. Verhoilla saatiin peitettyä seinän valkoiset putket. Verhotangoksi valittiin putkien kanssa samanpaksuiset valkoiset tangot. Kahdesta erillisestä verhotangosta saatiin yhdistämällä yksi pitkä koko seinän pituinen tanko.

Pimentävät verhot voidaan tarvittaessa vetää ikkunan eteen. Ikkunoissa olleet puiset sälekaihtimet jätettiin paikoilleen.





Jos nyt saisin tehdä jotain toisin, ripustaisin verhotangot kattoon asti. Muuten olen tyytyväinen lopputulokseen. Vajaalla käytöllä ollut tila on nyt saatu hyödynnettyä moneen eri tarkoitukseen sopivaksi ja lisätilaa järjestettyä myös muualle yrityksen tiloihin. 

4 comments :

Väkertäjä kirjoitti...

On todellakin monitoimihuone, toimivalta ja selkeältä näyttää.

Miia kirjoitti...

Neutraali ja pelkistetty, helposti muunneltava sisustus antaa mahdollisuuden käyttää huonetta eri tarkoituksiin. :)

Mirka kirjoitti...

Hotellihuonemainen sisustus on varmasti monen mieleen, uskon että se tuo rentouttavan olon. Meillä myös on yritystilan sisustaminen ja uudelleenlaitto meneillään. Tuttavani vinkkasi myös säännöllisesti ylläpitosiivouksesta, meillä valitettavasti kun ei työntekijöitä siihen omasta takaa ole, vaan on se ulkoistettava. Aina tuntuu siltä, kuin olisi jokin uusi alku tapahtumassa, kun laittaa hieman asioita uusiksi!

Miia kirjoitti...

Kyllä tilojen uudistaminen aina piristää ja niillä voi viestiä paljon itse yrityksestä. Yritystilojen sisustus on yksi merkittävä tekijä, jonka perustella asiakkaat ja yhteistyökumppanit luovat mielikuvan yrityksestä ja siitä miten siellä asiat hoidetaan.

Hotellimaisuudesta on tullut sellainen tietynlainen perusmalli erilaisten yhteiskäytössä olevien tilojen sisustukseen. Kun sitä tyyliä noudattaa, pelaa varman päälle. ;) Useimmat yritykset ovat aika perinteisiä, eivätkä halua liian erikoista sisustusta tiloihinsa.

Säännöllinen siivous on myös tärkeä, että kivasti sisustetut tilat pysyvät käytössä siisteinä ja viihtyisinä. Siisteissä, hyvin suunnitelluissa ja sisustetuissa tiloissa on työntekijöidenkin mukavampi työskennellä. :)

Lähetä kommentti