10.2.19

Aina ei kaikkea kannata yrittää tehdä itse...


Vaikka DIY-hommat ovatkin kivoja, itse tekemällä säästää, oppii uusia taitoja ja saa onnistumisen elämyksiä, on joskus myös ymmärrettävä omat rajansa ja kykynsä, jaksamisensa ja ajankäyttönsä järkevyys. Jotkut työt vaan ihan yksinkertaisesti kannattaa antaa ammattilaisen hoidettaviksi.



Aloitin eteisen pintaremontin viime kesänä. Suunnitelmani oli irrottaa vanha, likainen ja kellastunut tapetti, tasoittaa ja maalata seinät. Innoissani irrottelin tiukkaakin tiukempaa tapettia seinästä. Jossain vaiheessa meistä kahdesta sitkeämpi tapetti voitti ja työ jäi pahasti kesken. 

Katselimme puoliksi revittyjä eteisen seiniä puolisen vuotta ennenkuin oli pakko myöntää häviönsä ja tunnustaa ettei työ taida enää tulla omin voimin valmiiksi. Tarvitaan joko remonttipiiskuri tai sitten ihan vaan joku joka saa tehtyä homman kokonaan puolestamme loppuun asti.



Löysimme työlle tekijän Urakkamaailma.fi:n kautta ja johan alkoi tapahtua. Tiukassa oli tapetti, mutta ammattilainen sen kuitenkin päihitti!

Kun tapetti oli poissa, seinien kolot ja reiät kitattiin, hiottiin ja tasoitettiin. Pohjamaalin jälkeen pintaan saatiin myös se maali, jota oli seiniin alunperin suunniteltu, Tikkurilan H495 Harso.


Harso on vihertävän harmaa, vähän likaisen värinen murrettu sävy. Valaistuksesta riippuen se näyttää enemmän harmaalta, vihertävältä tai sinertävältä.

Kylmänä värinä Harso sopii hyvin eteisen beigeen kivilattiaan, puunväriseen kattoon sekä portaisiin poistamaan niiden keltaisuutta. Murretun sävyn vieressä vanhemmat pinnat eivät näytä siltä, kuin niillekin pitäisi tehdä pian jotain. Maalasin eteisen ovien karmit viime kesänä valkoisiksiOvet tulevat nyt hyvin esille ja raikastavat harmaata seinää.



Eteinen on nyt valmis ja tältä se nykyään näyttää. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja samalla ihmetellä, miten keskeneräisyyteen tottuu nopeasti ja kuinka kauan sitä jaksaa sen jälkeen sietää!

Ennen-kuvia eteisestä löytyy täältä.

6 comments :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Todella hyvältä näyttää teidän eteinen.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

Miia kirjoitti...

Kiitos samoin. :) Ihanaa että eteinen on vihdoin valmis ja miten hieno siitä tulikaan.

T kirjoitti...

Meillä on tuota samaista maalia toisessa makuuhuoneessa ja miten erilaiselta se siellä näyttääkään!
Eteisestäsi tuli oikein raikas :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, sävy on kyllä kiva. Hassua miten erilaiselta se näyttää eri tiloissa ja valoissa. ;)

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Kaunis sävy ja raikas lopputulos! Erityisen ihastuttava on tuo peili-senkki -yhdistelmä. Meilläkin eteinen on "vaiheessa" ja lisäavun palkkaaminen taitaa olla tarpeen, kun remonttia ei tahdo millään ehtiä jatkamaan :)

Miia kirjoitti...

Kyllähän se vähän noloa on, kun ei saa aloittamiaan asioita tehtyä loppuun asti. Mutta kun näkee valmiin työn ja hienon lopputuloksen, tajuaa ettei tähän olisi omin voimin pystynyt ja että oli hyvä kun tuli vihdoin hankittua apua. ;)

Peili ja senkki ovat kyllä hyvä pari.

Lähetä kommentti