30.9.19

Valmisvajasta tuunattu puu- ja puutarhavaja


Takapihalta kaadettu iso koivu pilkottiin takkapuiksi, jotka piti saada talveksi katon alle suojaan. Kun koivun kanto oli jyrsitty pois alta, puuvajan rakentaminen pääsi käyntiin.

Tässä valmis vaja ja miten se rakennettiin. Tapoja rakentaa on monia, tämä on kahden aloittelijan tekemä ratkaisu. Toivottavasti tästä on apua niille, jotka suunnittelevat aloittavansa vajan rakentamisen.



Vähäisellä rakennuskokemuksella päädyttiin Bauhausin Palmako Marcus 6,5 neliön valmisvajaan. Valintaan vaikutti se, että vaja on mitoiltaan (384 x 289 cm) tontin nurkkaan sopiva ja että siinä on erilliset tilat polttopuille ja muulle säilytykselle.
Kuva: Bauhaus.fi

Kolme erillistä säilytystilaa mahdollistavat vajan monipuolisen käytön ja muunneltavuuden säilytystarpeiden muuttuessa. Sellaisenaankin vaja olisi ollut oikein näppärä, mutta halusimme tehdä siitä pienellä tuunauksella vielä enemmän omiin tarpeisiimme sopivan.
Kuva: Bauhaus.fi

Vaihdoimme alkuperäisen valmisvajan sivuilla olevien säilytystilojen paikkoja päittäin ja kattomateriaalin valokatteeksi. Katosta käyttämättä jääneistä paneeleista rakensimme avoimeen säilytystilaan seinät ja lattian (samanlaiset kuin vastakkaisellakin sivulla).

Avoimen puolen puiden suojaksi aion ommella vakiokokoisesta kestopeitteestä aukon peittävän verhon. Nähtäväksi jää, onnistuuko paksun materiaalin ompelu kotikoneella. 



Pyrimme käyttämään valmisvajapakettiin kuuluvia materiaaleja, mutta jonkin verran ostimme myös uusia. Valmispakettiin ei kuulunut esim. vajan lattian alle betonilaattojen päälle asentamiamme paksuja kestopuupalkkeja. Niiden varaan on tarkoitus ensi kesänä rakentaa vajan edustalle portaat ja/tai pieni terassi.

Tukevat palkit pitävät vajan lattian suorana ja irti maasta. Vajan alle jää reilusti tilaa, että ilma pääsee kiertämään. Palkkien ja betonilaattojen välissä on palat kattohuopaa, ettei kosteus pääse nousemaan maasta puurakenteisiin.


Pohjatyöt aloitettiin lapioimalla alueelta päällimmäinen maakerros (multaa ja soraa) pois n. 25 cm paksuudelta. Maa-aines käytettiin muualla pihassa mm. nurmikon kuoppien täyttämiseen. Kaivannosta nousseet kivet asettelin perennapenkin reunakiviksi.

Kaivettuun kuoppaan levitettiin ensin kuitu-/suodatinkangas estämään maa-aineskerroksia sekoittumasta keskenäänKuitukankaan päälle levitimme 8-16 mm karkeaa sepeliä kapillaarikatkoksi, sepelin päälle asennushiekkaa pohjan tasaamiseen. 

Routaeristykseen käytimme 50 mm paksua FinnFoam routaeristyslevyä. Levyt (6 kpl) oli helppo asentaa tiiviisti yhteen, koska niissä oli pontatut reunat. 

Levyjen päälle levitimme sepeliä. Sepeli tasoitettiin pitkää lautaa ja vatupassia apuna käyttäen. Tasoitetulle sepelipinnalle ladoimme betonilaatat, bitumihuopapalat ja kestopuupalkit. 



Pohjatöiden jälkeen pääsimme kokoamaan itse vajaa. Seinät tulivat koottuina elementteinä, mutta lattian rakensimme itse paketin valmiiksi sopivan mittaisiksi sahatuista laudoista.  

Vajapaketin mukana tuli selkeät ohjeet, joita seuraamalla kokoaminen onnistui hyvin aloittelijaltakin. Seurasimme ohjeita lattian, seinien ja toisen sivusäilytystilan rakentamisessa. Kun pääsimme vauhtiin ja jyvälle ideasta, aloimme soveltaa.


Idea alkuperäisen katon korvaamisesta valokatteella lähti siitä, että vajaan haluttiin valoa. Vajan ainoat ikkunat ovat ovissa, eikä vajaa ole tarkoitus sähköistää. 2000 mm pitkiä valokatelevyjä tarvittiin 6 kpl, 3 kummallekin sivulle. Reunoistaan limittäin asennetut muoviset levyt porattiin kattopalkkeihin valokatteen asennukseen tarkoitetuilla asennusruuveilla.


Koska vajan kattopalkit näkyvät ylhäältä (parvekkeelta) katsottuna kirkkaan valokatteen läpi, maalasin ne ennen katon asennusta mustalla ulkomaalilla. Katon asennuksen jälkeen se olisi ollut mahdotonta. Mustat palkit korostavat katon rakenteita mielestäni kivasti myös vajan sisäpuolella.

Vaikka valmiitakin harjalevyjä on saatavana, katon harjakin rakennettiin valokatelevystä. Levy saatiin sopivan kokoisiksi soiroiksi mattopuukolla varovasti suoraa lautaa pitkin leikkaamalla. Soirot asennettiin harjalle pitkittäin ja limittäin.

Valitsemamme valokatemalli on trapetsi eli siinä on urat, joita pitkin vesi valuu alas. Katon harjalle poikittain asennettujen soirojen kohdalla urat menevät katon harjan myötäisesti. Sadevesi haihtuu urista kyllä ajan myötä, vaikkei pääse valumaan alas.



Lopuksi kiinnitetään vajan ovet. Maalasin myös ne ennen asentamista. Muutenkin pyrin maalaamaan laudat ja rakennelmat (ainakin kertaalleen) ennen niiden asentamista paikoilleen. Maalipintojen rajaaminen helpottuu ja maalia on helpompi levittää, kun sen voi tehdä tukevalla alustalla. Lisäksi pääsee maalaamaan sellaisia kohtia, jonne ei maalipensseli enää asennuksen jälkeen välttämättä yllä.



Vajan ulkopinnat on maalattu vesiliukoisilla talomaaleilla. Seinien väri on harmaa T7032. Ovet, katto- ja pohjapalkit on maalattu mustalla T7063. Maalasin aiemmin samoilla ulkomaaleilla myös etupihan jätekatoksen.

Sisäseinien maali on vesiliukoista sisäremonttimaalia, jota jäi jäljelle eteisen seinien maalaamisesta. Väri on murrettu vaaleanharmaa TV H495 (Harso). Valoisuuden lisäämiseksi maalasin ovet sisäpuoleta seinien värillä.

Lattian maaliksi valitsin seinien väriä hieman tummemman harmaan T7038, kulutusta kestävän liuotinohenteisen Betolux-lattiamaalin.



Seuraava vaihe onkin sitten se kaikkein paras! Pääsen sisustamaan 5,4 neliötä kesähuoneeksi/puutarha- ja vihervajaksi! Vajassa on tietenkin tarkoitus säilyttää puutarhavälineitä, mutta myös ruukuttaa kasveja, idättää siemeniä, kasvattaa amppelitomaatteja ja chilejä, kahvitella ja rentoutua.

Täyteen vauhtiin vajan sisustuksen ja maisemoinnin suhteen pääsen vasta ensi keväänä, mutta jotain pientä aion jo toteuttaa syksyn ja talvenkin aikana. Rakennan ainakin vajapaketin lavan raakalaudoista hyllyt kiertämään vajan seiniä ja tietenkin ompelen ovien ikkunoihin pitsiverhot!

4 comments :

Väkertäjä kirjoitti...

Tyylikäs vaja. Mielenkiinnolla odotan, millainen sisustus sinne tulee :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. Tässä on nyt mahtava tilaisuus käyttää luovuutta ja kekseliäisyyttä ihan toisella tavalla kuin asuintilojen sisustuksessa. :D Ehkä vähän sama juttu monella, että kesämökki sisustetaan ihan erityyliseksi kuin varsinainen koti.

Mulla on mielessä sellainen yltiöromanttinen, runsas, leikkisä ja värikäs sisustus, jossa on käytetty paljon kierrätettyä ja luonnonmateriaaleja. Katsotaan, kuinka hyvin pystyn toteuttamaan visioni käytännössä. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Tuohan on hyvä idea laittaa valokate vajaan, että saa enemmän valoa. Ensi keväänä meillä projektina olisi maalata meidän varastorakennus uudelleen. Vanha maali jo hieman repsottaa. https://www.maalausliiketuimala.fi/

Miia kirjoitti...

Valokate antaa pieneen vajaan tilantuntua ja valoa ylhäältä päin. Takaseinään olisi voinut puhkaista aukon ikkunalle, mutta katon kautta valoa tulee sisälle enemmmän. Nyt kun vajaan tulee valoa, sitä voi käyttää monipuolisemmin kuin pelkkänä varastona.

Maalilla saa ihmeitä aikaan. ;)

Lähetä kommentti