29.6.14

Kalkkimaalilla maalattu tupakaappi


Muurame Huonekalutehdas Oy:n tupakaappi on kulkenut mukanani jo  kolmella eri paikkakunnalla. Sille ei ole ollut tilaa pienissä asunnoissa ja se on joutunut odottamaan varastoissa sijoituspaikkaa. 

Varastoissa vietettyjen vuosien jälkeen ja usean muuton kokeneena se oli saanut pintaansa kulumaa ja naarmuja. Tupakaappi pääsi nyt paraatipaikalle olohuoneeseen. Ensin se oli vain kunnostettava arvoiseensa kuntoon.


Sain kokeiltavakseni Kirstulan Vanhassa Puodissa myytävää Jeanne d'Arc Living Vintage Paint -kalkkimaalia. Väriksi valitsin harmaan sävyn nimeltä Soft Linen.

Kalkkimaalilla maalattaessa pohjatöitä (hionta, pohjamaalaus) ei tarvitse tehdä, vaan sillä voi maalata vanhan maalin päälle. Tupakaappi oli maalattu vesiliukoisella Helmi-kalustemaalilla. Pyyhin kaapista vain pölyt kostealla rievulla ennen maalaamisen aloittamista.

Vintage Paint -kalkkimaali on valmista sellaisenaan. Purkin maali kannattaa sekoittaa hyvin ennen maalaamista. Vesiliukoista maalia voi laimentaa vedellä, jos siitä haluaa vaaleamman ja riittoisamman. 


Kalkkimaali levittyi hyvin ja oli hajutonta. Maali myös kuivui nopeasti.

Maalattu pinta on silkinsileä ja mattapintainen. Vastamaalatun kaapin väri oli tummanharmaa heti maalaamisen jälkeen, mutta vaaleni kuivuessaan. Lopullinen väri tulee esille, kun maali on kuivunut.

 Kalkkimaali on erittäin riittoisaa. Maalasin tupakaapin kolmeen kertaan. 0,7 litran purkista maalia jäi vielä reilusti jäljellekin.


Maalipinnan voi käsitellä kulustusta kestäväksi (pöytien pinnat, huonekalut yms.) tummalla tai värittömällä vahalla. Vahaamalla pintaan saa patinaefektiä. Vahan käyttö antaa maalipinnalle myös suojaa ja helpottaa puhtaanapitoa. Viimeistelen kaapin vielä kevyesti vahaamalla.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan kalkkimaalia. Se on helppoa, maali on peittävää, riittoisaa ja maalatusta pinnasta tulee pehmeän silkkimäinen. Kalkkimaali sopii hyvin juuri vanhojen huonekalujen maalaamiseen.