26.11.17

Kuplaneuleella neulottu tyynynpäällinen


Kokeilin uutta neuletekniikkaa kirpputorilta löytämilläni langoilla. Idea kuplaneuleella neulottuun tyynynpäälliseen lähti siis tällä kertaa saatavilla olleesta materiaalista.


Lanka on norjalainen Raggegarn, 60 % villaa, 20 % nylonia ja 20 % akryylia. Lankaa oli n. 350 g, kolmea erilaista harmaata. Pohjaväriksi valikoitui yksivärinen harmaa, koska sitä oli eniten. Raidat neuloin vuorotellen harmaa/vaaleanharmaalla ja harmaa/tummanharmaalla langalla. 


En ollut aiemmin neulonut kuplaneuletta, opettelin neuletekniikan tämän ohjeen avulla. Ohjeessa on käytetty kahta väriä, mutta idea on sama kuin kolmellakin värillä neulottuna.

Kuva: Kodin Kuvalehti


Kuplaneule on neljällä jaollinen. Että kuvio onnistuu, 50 cm leveään tyynynpäälliseen tarvitaan 64 s. Loin silmukoita yhteensä 70, koska varasin molempiin reunoihin saumanvaraa 3 silmukan verran. Reunojen saumanvarat sekä 3 ensimmäistä puikollista (neuleen alareunan saumanvarat) neuloin helmineuleella. 

Saumanvaroja ei välttämättä tarvitse jättää. Viimeistely ja kappaleiden ompelu yhteen onnistuu suoraan neuleen reunoistakin.



Neuloin 50 cm x 95 cm yhtenäisen kappaleen kuplaneuleella. Viimeiset kolme puikollista neuloin taas helmineuletta saumanvaraksi. Taitoin kappaleen puoliksi oikeat puolet vastakkain ja ompelin käsin nurjalta puolelta kolmelta reunalta yhteen. Ompeluun käytin samaa harmaata lankaa kuin neuleessa. 

Päälliseen täytyy muistaa jättää aukko, josta sisätyynyn saa pujotettua sisälle. Aukko ommellaan kiinni valmiin työn oikealta puolelta piilopistoilla.


Jos ei jaksa neuloa kahta puolta, voi neuloa vain yhden 50 x 50 cm (tai 40 x 40 cm) kappaleen ja ommella toiselle puolelle tyynyä kankaan.

En höyryttänyt tai prässännyt tyynynpäällistä mitenkään. Kuplat saavat tulla neuleen pinnasta reilusti esille ja antaa kolmiulotteisen vaikutelman. Moniväriset langat yhdistettyinä niitä yhdistävään yksiväriseen, antaa neulepinnalle elävyyttä. 


Uuden tekniikan oppiminen on aina kivaa! Vaikka neulepinta näyttää valmiina monimutkaiselta, tekniikka on helppo ja nopea neuloa kun sen oppii.

22.11.17

Maalattu rottinkirahi


Ostin Tori.fi:n kautta edullisesti rottinkirahin ja uudistin sen maalaamalla. Väriksi valitsin mustan, koska se peittää alleen rahin kolhut ja kulumat.


Pesin rahin ennen maalaamista maalipesulla.


Käytin maalaamiseen maalipensseliä ja vesiliukoista kalustemaalia. 



Maalasin rahin kolmeen kertaan. Töpöttelin maalin pensselillä punokseen, että sain peitettyä alta kuultavan alkuperäisen värin.


Ennen maalausta rahi oli luonnonvärinen. Mustana perinteinen rottinkirahi näyttää modernilta, eikä enää niin "mummomaiselta". 

6.11.17

Neulotut ja huovutetut tossut


Neuloin kirpputorilta löytämästäni Novitan Huopanen -villalangasta tossut, jotka huovutin pesukoneessa muotoonsa.

Tossut ovat todella helpot ja nopeat neuloa. Käytin puikkoja nro 7. Lankaa tossuihin kului yksi kerä eli 100 g. Ohje erikokoisille tossuille löytyy täältä.

Novita Huopanen on poistunut valmistajan valikoimasta, mutta voit neuloa ja huovuttaa vastaavat tossut käyttämällä Novita Jokea. 



Koko 38: 

Luo 32 silmukkaa, neulo oikealla puolella oikeita ja nurjalla puolella nurjia silmukoita 32 kierrosta (=sileä neule).

Jaa silmukat neljälle sukkapuikolla (8 silmukkaa/puikko) ja neulo suljettua neuletta 25 kierrosta.

Kavenna kärki jokaisen puikon lopussa, jokaisella kierroksella.

Ompele kantapää kiinni ja päättele langanpätkät.


Huovutus ja muotoilu:

Laita muovipussit tossujen sisälle, etteivät ne huovutu kiinni. Pese pesukoneessa 40 asteessa ilman pesuainetta esim. pyyhkeen kanssa.

Muotoile tossut heti kun otat ne koneesta. Huopa venyy ja muotoutuu kosteana yllättävän paljon. Eri pesuohjelmissa huopa venyy eri lailla. Nämäkin tossut olivat ensin vauvakokoa, mutta venyttämällä muotoutuivat kokoon 38.

Koristele tossut oman tyylin mukaan esim. napeilla, helmillä, paljeteilla, nauhoilla, ruseteilla, pitsillä, huopapalloilla, virkatuilla kukilla jne.