19.8.17

Pation rakentaminen


Kesällä tulee "sisustettua" enemmän ulko- kuin sisätiloja. Tänä kesänä rakensimme etupihalle erillisen pation.


Uuden pation paikka on sama, jolla oli aikaisemmin väliaikainen, kevytrakenteinen puulaatoista rakennettu patio. Tähän kohtaan etupihaa paistaa aurinko aamulla ja iltapäivällä. Vieressä kasvava iso pihlaja varjostaa paikkaa liialta paahteelta. Tässä kohtaa loivasti viettävää tonttia maa on myös suhteellisen tasainen.  


Pation teko aloitettiin lapioimalla sen alta pintamaa pois. Alta löytyi melkoinen juurakko, joka piti repiä irti ennen kuin maata pääsi tasoittaamaan. 

Pintamaata ei tarvinnut kärrätä kauas, se käytettiin muun pihan tasoittamiseen.

Paikalla aiemmin olleet puulaatat löysivät uuden kodin melkein naapurista Tori.fi:n kautta.



Pation kehikko koottiin painekyllästetyistä "kakkosnelosista". Laudat ovat 28 x 120 mm höylättyä ja kyllästettyä kestopuuterassilautaa. Valmiin pation koko on 270 x 360 cm.



Kehikko rakennettiin irti maasta tiilien päälle, joiden avulla se saatiin suoraan eli vaateriin. Korokkeeksi laitettiin tarvittaessa myös kestopuulaudan pätkiä ja keraamisia laattoja.



   Kehikon ja korokkeiden alle aseteltiin reilun kokoinen suodatinkangas estämään rikkakasvien kasvua ja erottamaan maa-ainekset toisistaan. Suodatinkankaan päälle, kehikon pohjalle lapioitiin 16-32 mm Someroa. Samaa kiveä on käytetty myös pihan kulkuväylillä
  

Valmiiksi määrämittaisiksi sahatut laudat kiinnitettiin kehikkoon kestopuuruuveilla. Pation reunat viimeisteltiin ruuvaamalla reunalaudat.

Koska patio on loivassa rinteessä, sen toinen reuna on maan pinnan tasolla ja toinen yläpuolella. Reunat tasattiin ja siistittiin lapioimalla suodatinkankaan reunojen päälle someroa.   


Kestopuuterassin voi käsitellä esim. öljyämällä tai petsaamalla, kun se on kuivunut. Tuoreelle, kostealle puulle tehty käsittely hilseilee pois tai käsitelty pinta jää laikukkaaksi. 

Käsittely ei ole tarpeen, mutta se helpottaa terassin puhtaanapitoa. Kestopuun voi jättää myös käsittelemättä, jolloin se patinoituu luonnollisen harmaaksi. 

Käsittelen tämän terassin ensi kesänä tummanruskeaksi sävytetyllä terassiöljyllä, jotta se sopii talon ja piharakenteiden väreihin. 


Ettei uusi erillinen patio näytä lautalta, laiturilta tai tanssilavalta, sen voi maisemoida ympäröivään pihaan tai puutarhaan esim. perennaistutuksilla tai jämälaudoista rakennetuilla kiinteillä kesäkukkalaatikoilla. 

Patioon kiinnitetyillä köynnöskehikoilla, kaiteilla ja erilaisilla rimoituksilla saa luotua hieman näkösuojaa naapureihin päin.  




Pation rakentaminen ei ollut vaikeaa tai edes hankalaa. Työläin vaihe oli pohjatöiden tekeminen. Itse tekemällä säästää, eikä näin pienikokoisen ja yksinkertaisen pation tarvikkeetkaan maksaneet maltaita. 

Jos tilaa ja tarvetta on, patiota voi laajentaa myöhemmin. Rinteessä patio voi olla rakennettu eri tasoihin.

1.8.17

Istutusalueen kattaminen


Keväällä alkanut etupihan kulkuväylän kunnostusprojekti sai jatkoa, kun sisääntuloväylän viereinenkin alue tarvitsi siistimistä.


Istutin viime kesänä talon seinustalle, portaiden ja autotallin seinän väliin jäävälle alueelle kaksi valkoalppiruusua (Rhododendron 'Cunningham's White'). Aikaisemmin alueella kasvoi pelkästään rikkaruohoa ja sammalta.


Tänä keväänä istutin alppiruusujen juurelle muutaman taimen maahumalaa (Glechoma hederacea´Variegata´). Se kun kuulemma leviää tehokkaasti ja peittää maan pinnan niin, etteivät rikkaruohot pääse läpi. 

Odottavan aika on pitkä, ja leviämistä odotellessa rikkaruohot jatkoivat kukoistustaan. Kitkeminen on työlästä, jotain muuta oli keksittävä.


Aloittelevana puutarhurina olen yrittänyt etsiä tietoa ja vinkkejä tv:n puutarhaohjelmista, alan lehdistä ja kirjoista sekä netistä. Vastaan tuli tämä sanomalehtikikka, jonka nyt haluan jakaa teille muillekin. 

  
Poistin sammaleen ja kitkin alueen ennen kuin ryhdyin kattamaan sitä sanomalehdillä. Sanomalehdet kannattaa kostuttaa ensin kunnolla, etteivät ne ime maasta ja istutetuilta kasveilta kosteutta.  

Sanomalehtikerroksen on tarkoitus estää rikkaruohojen kasvaminen sen läpi. Kun lehdet ovat maatuneet, maahumala on levinnyt ja peittänyt alueen.

Asettelin maahumalan rönsyt varovasti sanomalehtien päälle. Kastelin lehtikerroksen vielä läpimäräksi ennen kuin levitin sanomalehtien ja rönsyjen päälle kerroksen puutarhamultaa. Maahumalan rönsyjen on tarkoitus juurtua multakerrokseen.


Kun sanomalehdet oli peitetty mullalla, levitin päälle kuorikatetta.

Maahumala näyttää löytävän tiensä kuorikatteen läpi valoa kohti ja jatkavan leviämistään katekerroksesta huolimatta. Liikaa se ei pääse leviämään, koska alue on rajattu.


Kuorikate suojaa alppiruusujen kylmälle arkoja, pinnassa kasvavia juuria. Se auttaa myös maahumalaa talvehtimaan paremmin. Tämä kirjavalehtinen lajike ei talvehdi ihan yhtä hyvin kuin vihreälehtinen lajitoverinsa.


Kate pitää rikkaruohot ainakin jonkin aikaa kurissa. Katteen läpi kasvavat yksittäiset rikkaruohot on nyt helppo nyppiä pois. Myöskään rikkaruohojen siemenet eivät pääse itämään katetulle alueelle.

Ajan mittaan kuorikate maatuu ja häviää. Jos alueen haluaa pitää katettuna, sitä kannatta lisätä vanhan kerroksen päälle.


Etupiha näyttää nyt siistimmältä ja sisääntulo kutsuvammalta.

Istutusalue on nyt myös huomattavasti helppohoitoisempi.