Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapetointi. Näytä kaikki tekstit

21.12.21

Joulupallo tapetista


Ennen joulua ehtii askarrella vielä joulupalloja lahjaksi, kuuseen tai muuten vaan koristeeksi. Pallojen materiaaliksi kelpaa melkein mikä tahansa paperi tai kartonki, mitä kotoa sattuu löytymään.

Yksityiskohtainen ohje paperipalloihin löytyy täältä



Tämä kuusenpallo on askarreltu Midbec Apelviken Anemone 33000 tapetista, jolla olen tapetoinut keittiön seinät. Samasta tapetista askartelin myös kerrostähden keittiön ikkunaan.



Tapetista mukin pohjan mallin mukaan leikatut pyöreät palat ovat halkaisijaltaan 9 cm. Pallosta tuli näillä mitoilla varsin suurikokoinen ja näyttävä. Yhteen palloon pyöreitä paloja tarvitaan yhteensä 20 kpl.



Pyöreät palat taitetaan keskeltä kahtia ja liimataan keskeltä yhteen yhdellä liimaviivalla. Sen jälkeen puolikkaat palat liimataan yhteen kahdella keskikohdan viereen vedettävällä liimaviivalla.

Liimaamiseen käytin Eri Keeper -liimaa. Tiesittekö muuten, että se on alun perin kotimainen tuote ja sitä on ollut myytävänä jo 50-luvulta asti?




Anna liimausten kuivua hyvin ennen kuin jatkat seuraavaan vaiheeseen, joka onkin sitten ripustusnarun kiinnitys. Tämän tapettipallon ripustusnaruksi liimasin pätkän juuttinarua.



Avaa paperipallo varovasti ja venytä pyöreäksi palloksi. Levitä kaksi viivaa liimaa ja paina varovasti yhteen. Purista hetki liimattuja pintoja yhteen, että ne tarttuvat toisiinsa hyvin ja liima kuivuu pitäväksi. Liiman kuivuttua joulupallo on valmis ripustettavaksi.




19.12.21

Tapetista taiteltu kerrostähti ikkunaan


Meillä Kotona -sivuston ohjeen kerrostähti on taiteltu leivinpaperista, voimapaperista ja kartongista. Taittelin kerrostähden muuten ohjeen mukaan, mutta käytin siihen jämätapettia.



Tapetti on seinään liimattava non-woven -tapetti Midbec Apelviken Anemone 33000. Samaa tapettia olen liimannut keittiön kahteen seinään.




Tapetista leikattujen ja haitareiksi taiteltujen tapettiarkkien kiinnittämiseen käytin juuttinarua.

 


Kun jokainen tapettiarkki oli taiteltu, leikkasin niiden päät teräviksi sakaroiksi.

 


Seuraavassa vaiheessa liimasin keskeltä juuttinarulla kiinnitettyjen haitarien sivut yhteen niin, että niistä muodostui pyöreitä tähtiä. Naru jäi toistaiseksi tähtien keskelle.




Tähtiä on tässä vaiheessa yhteensä 6 kpl, kolmea eri kokoa.




Kolme eri kokoista tähteä kiinnitetään ohjeen mukaan yhteen kuumaliimalla tai narulla. Irrotin aiemmin tähtien keskelle solmitut narut ja pujotin yhden pidemmän juuttinarupätkän kolmen tähden läpi niin, että solmu jäi isoimman tähden takapuolelle. Apuna narun pujottamiseen käytin virkkuukoukkua.




Kiinnitin keskimmäisen tähden tapetin valkoinen taustapuoli päällepäin.




Lopuksi molemmat kolmikerroksiset tähdet kiinnitetään toisiinsa. Ohjeessa kiinnitys tehdään kuumaliimalla tai solmimalla narut yhteen. Käytin tässäkin jälkimmäistä tapaa. Lopuksi solmin tähtien keskelle kaksinkertaisen juuttinarun ripustuslenkiksi.



  
Kun kerrostähden ripustaa riittävän lähelle ikkunaa (niin että tähti koskettaa ikkunaa), se pysyy paremmin paikoillaan, eikä pyöri ripustusnarun ympäri.


10.2.19

Aina ei kaikkea kannata yrittää tehdä itse...


Vaikka DIY-hommat ovatkin kivoja, itse tekemällä säästää, oppii uusia taitoja ja saa onnistumisen elämyksiä, on joskus myös ymmärrettävä omat rajansa ja kykynsä, jaksamisensa ja ajankäyttönsä järkevyys. Jotkut työt vaan ihan yksinkertaisesti kannattaa antaa ammattilaisen hoidettaviksi.



Aloitin eteisen pintaremontin viime kesänä. Suunnitelmani oli irrottaa vanha, likainen ja kellastunut tapetti, tasoittaa ja maalata seinät. Innoissani irrottelin tiukkaakin tiukempaa tapettia seinästä. Jossain vaiheessa meistä kahdesta sitkeämpi tapetti voitti ja työ jäi pahasti kesken. 

Katselimme puoliksi revittyjä eteisen seiniä puolisen vuotta ennenkuin oli pakko myöntää häviönsä ja tunnustaa ettei työ taida enää tulla omin voimin valmiiksi. Tarvitaan joko remonttipiiskuri tai sitten ihan vaan joku joka saa tehtyä homman kokonaan puolestamme loppuun asti.



Löysimme työlle tekijän Urakkamaailma.fi:n kautta ja johan alkoi tapahtua. Tiukassa oli tapetti, mutta ammattilainen sen kuitenkin päihitti!

Kun tapetti oli poissa, seinien kolot ja reiät kitattiin, hiottiin ja tasoitettiin. Pohjamaalin jälkeen pintaan saatiin myös se maali, jota oli seiniin alunperin suunniteltu, Tikkurilan H495 Harso.


Harso on vihertävän harmaa, vähän likaisen värinen murrettu sävy. Valaistuksesta riippuen se näyttää enemmän harmaalta, vihertävältä tai sinertävältä.

Kylmänä värinä Harso sopii hyvin eteisen beigeen kivilattiaan, puunväriseen kattoon sekä portaisiin poistamaan niiden keltaisuutta. Murretun sävyn vieressä vanhemmat pinnat eivät näytä siltä, kuin niillekin pitäisi tehdä pian jotain. Maalasin eteisen ovien karmit viime kesänä valkoisiksiOvet tulevat nyt hyvin esille ja raikastavat harmaata seinää.



Eteinen on nyt valmis ja tältä se nykyään näyttää. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja samalla ihmetellä, miten keskeneräisyyteen tottuu nopeasti ja kuinka kauan sitä jaksaa sen jälkeen sietää!

Ennen-kuvia eteisestä löytyy täältä.

5.1.17

Non-woven -tapetin asennus


Aloittelevana tapetoijana valitsin makuuhuoneen tapetiksi helposti asennettavan Non-woven -tapetin, joka liimataan suoraan seinään. 

Valitsemani tapetti on ESTAhome.nl:n Roses black and white. Se on tyyliltään romanttinen ja sopii hyvin makuuhuoneeseen vinon katon lappeen alle. Tapetin kuvio on suurikokoinen, mutta ei hallitseva, koska sitä on vain yhdellä matalalla seinällä.




Tapetin leveys sekä kuvion korkeus ovat 53 cm. Yhdessä rullassa on 10,05 cm tapettia. Tapetoitavan seinän korkeus 1,27 m, leveys 5,85 m. Seinän tapetointiin kului n. 1,5 rullaa tapettia ja (Kiilto) tapettiliimaa n. 1 litra.

Tapettivalmistajien sivuilta löytyy laskureita, joiden avulla tapetin menekin saa laskettua. Tapettia kannattaa kuitenkin hankkia sen verran reilusti, ettei se lopu kesken, jos jossain kohtaa meneekin pieleen. Yli jäänyttä tapettia voi käyttää kaikenlaisessa askartelussa.




Tapetointiin tarvitaan:


Tapettia
Tapetti-/seinäliimaa
Tela tai sivellin
Mattoveitsi
Viivain
Lyijykynä
Rullamitta
Vatupassi eli vesivaaka
Muovinen lasta tai tapettiharja
Kostea riepu
Sanomalehteä lattian suojaksi


Ohje Non-woven -tapetin asentamiseen löytyy mm. täältä.




Aloitin tapetoinnin seinän vasemmasta kulmasta. Irrotin tapetoinnin ajaksi pistorasian suojuksen ja ilmanvaihtohormin kannen. Ruuvasin auki myös jalkalistan ruuvit niin, että tapetin alareunan sai pujotettua listan alle.

Levitin seinäliimaa maalisiveltimellä aina yhden vuodan verran kerrallaan. Levittämiseen voi käyttää myös telaa. Nostin vuodan seinälle ja kohdistin kuvion jatkumaan samasta kohtaa edellisen kanssa. Vuodat liimataan ns. puskusaumaan eli vuodat tulevat vierekkäin. Vuotien välistä pursuava liima kannattaa pyyhkiä heti pois kostealla rievulla.




Ensimmäinen vuota on tärkeää saada asennettua suoraan, silloin seuraavatkin tulevat suoraan. Pitkällä seinällä vinous kertautuu ja näkyy kuviossa. Suoruuden voi tarkistaa vatupassilla.

Vanhoissa taloissa seinät eivät välttämättä ole suoria, se kannatta ottaa huomioon tapetin valinnassa. Varsinkin ruudulliset tapetit paljastavat seinien vinouden selvästi, pienikuvioisissa sitä ei niin huomaa.




Ylä- ja alareunasta ylimääräinen tapetti leikataan terävällä mattoveitsellä. Alareuna piiloutuu jalkalistan alle, yläreuna leikataan suoraksi viivaimen avulla. Tämä tapetti tuli vinon katon lappeen laudoituksen alle, jonne tapetin yläreunan pujotin.

Tapetointi Non-woven -tapetilla ja seinäliimalla oli helppoa ja nopeaa. Vuodan saattoi irrottaa ja liimata uudelleen, jos meni vinoon tai tuli ryppyjä. Muovilasta oli hyvä apuväline ilmakuplien siloittamiseen.




Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Tapetti muutti makuuhuoneen ilmettä todella paljon. Makuuhuone on sisustettu muutenkin romanttisesti vinttikamarimaiseksi virkatuilla pitsimatoilla, valkoisiksi maalatuilla kalusteilla ja mustavalkoharmailla tekstiileillä. Mustavalkoharmaa ruusutapetti sopii mielestäni mainiosti täydentämään tyyliä.


23.2.14

Lahjapaperista pohjapaperit laatikostoon


Hankimme tori.fi:n kautta 3-laatikkoisen lipaston tytön huoneeseen.
  
 


  Laatikosto otettiin käyttöön, kun sen laatikoiden pohjalle oli leikattu Ikean lahjapaperista pohjapaperit. Pakkauksessa on kolme erilaista kuosia. Jokaiseen vetolaatikkoon laitettiin erilainen paperi.




Samaan tarkoitukseen on olemassa yleis-, koti- ja hyllypaperia. Laatikoihin voi leikata pohjapaperit myös tapetista, vahakankaasta jne. Keittiön laatikostoihin sopii muovinen laatikonmatto.


2.2.14

Tapettiboordin irrottaminen


Yläkerran makuuhuoneen seinät näyttävät nyt tältä tapettiboordin irrottamisen jälkeen. Boordi oli liisteröity maalatulle levyseinälle, joten sen irrottaminen onnistui helposti vedellä kostuttamalla. 




Boordi kiersi huonetta katonrajassa. Se oli kaunis ja hillitty, siitä olisi voinut poimia värit muuhun sisustukseen. Se ettei boordia nyt enää ole, antaa mahdollisuuksia valita huoneen sisustusvärit vapaammin.







Irrotin tapettiboordin kostuttamalla sen pinnan ja antamalla hetken vettyä. Käytin kostuttamiseen suihkepulloa ja kosteaa riepua. Vettynyt boordi irtosi hyvin reunasta vetämällä, kynnellä raaputtamalla ja rievulla pyyhkimällä. Kohtiin joista boordi oli tiukimmin kiinni, lisäsin vettä ja annoin vettyä uudelleen. 




Huoneen seinät voi nyt halutessaan maalata. Boordin irrottaminen ei jättänyt seinään jälkiä, jotka pitäisi maalata piiloon, joten maalaamisella ei ole kiire. On ihan hyvä antaa ajatukselle aikaa ja miettiä, minkä väriset seinistä tulisi.





9.10.12

Murolaatikoista lehtikoteloita


Isoista pahvisista murolaatikoista saa askarterreltua lehtikoteloita päällystämällä ne tapetilla. Leikkasin tapetit ja murolaatikot lehtikotelon muotoon. Sen jälkeen liimasin tapetit EriKeeperillä murolaatikoihin. Helppoa ja edullista! :)  







Tapetti kannattaa kohdistaa niin, että kaikkien lehtikoteloiden kuviot ovat samalla kohdalla. Kotelot näyttävät viimeistellymmiltä vierekkäin, kun tapetin kuvio jatkuu siitä mihin se edellisessä kotelossa on jäänyt. 

Samalla idealla voi päällystää kannellisia kenkälaatikoita sisustukseen sopiviksi säilytyslaatikoiksi.  


8.12.11

Puulaatikoista kirjahylly


Hankin Bauhausista 6 kpl massiivipuisia säilytyslaatikoita. Bauhaus myy erikokoisia puuvalmiita laatikoita. Nämä ovat mitoiltaan 40x30x24 cm. Laatikoihin saa ostaa myös puiset kannet.


Puuvalmiit laatikot


Maalasin puulaatikot kahteen kertaan valkoisella puolihimmeällä Helmi-kalustemaalilla. Maalin kuivuttua hioin laatikoita kevyesti, että näyttäisivät mattapintaisilta, vanhoilta ja vähän kuluneilta.


Maalin kuivumista seuraillessa... ;)


Kasasin puulaatikot päällekkäin kiinnittämättä niitä mitenkään toisiinsa. Puiset laatikot ovat sen verran painavia, että asettuvat tukevasti kiinni toisiinsa laatikoiden oman painon sekä laatikoiden sisällön painosta. Lisäksi laatikot tulevat paikkaan, jossa niitä ei tönitä. Puiset laatikot eivät myöskään taivu, vaikka niihin kasaa painavaa tavaraa eli tässä tapauksessa kirjoja.


Idea alkaa hahmottua! :)


Puisia laatikoita voi kasata päällekkäin monin eri tavoin. Ne voi asetella vaaka- tai pystysuoraan, symmetrisesti tai epäsymmetrisesti riippuen siitä mihin hyllykön sijoittaa ja mitä siinä aikoo säilyttää. Kun laatikoita ei ole kiinnitetty toisiinsa, hyllykön muotoa voi vaihdella vapaasti tarpeen mukaan. Jos kuitenkin haluaa kiinnittää laatikot toisiinsa, voi sen tehdä esim. ruuvaamalla tai klipseillä.


Nyt täytyy ostaa kirjat kansien värin perusteella! ;)


Puulaatikoista koottu hyllykkö on hyvä ratkaisu väliaikaiseen säilytystarpeeseen. Sen voi purkaa ja koota helposti. Lisäksi laatikoita voi käyttää jatkossa (yllätys yllätys!) säilytyslaatikoina. :D 

Puisia laatikoita voi pintakäsitellä ja koristella esim. tapetoimalla, petsaamalla, öljyämällä, vahaamalla, maalaamalla niihin kuvioita tai kiinnittamällä kuvia decoupage-tekniikalla, töpöttämällä tekstiä sabloonalla jne.


19.6.11

Laskutilaa pieneen eteiseen


Eteisessä on hyvä olla laskutilaa, johon voi kotiin tullessaan laittaa avaimet, päivän postin, puhelimen ym. tavaraa käsistään. Pienessä eteisessä laskutilana voi toimia sopivalla korkeudella oleva seinähylly. Hyllyn alle voi ruuvata ripustuskoukkuja pikkutavaroille. Hylly sulautuu hyvin taustaansa, kun sen tapetoi taustaseinän kanssa samalla tapetilla. 

Vähän tilaa vievä ratkaisu on myös puoliksi sahattu pöytä seinään kiinnitettynä. Pöydän yläpuolelle seinälle voi ripustaa peilin. Yhtenäisen kokonaisuuden saa aikaan, kun maalaa peilin kehyksen ja pöydän saman värisiksi. Yhdistelmästä tulee ylellinen, jos löytää koristeellisen kehyksen sekä koukerojalkaisen pöydän ja maalaa  ne kulta- tai hopeamaalilla.


12.6.11

Vitriiniin kehystäminen


Erilaisia (muisto)esineitä voi ripustaa esille kehystämällä ne vitriinikehyksiin. Kehystää voi esim. keittiövälineitä, leluja, lasten vaatteita, koruja, asusteita, harrastusvälineitä, peli- ja bändipaitoja, levyjä jne. Kehysten taustan voi maalata, tapetoida tai siihen voi kiinnittää aiheeseen sopivaa kangasta. 

Kehyksiin voi koota esineitä jonkin teeman ympärille, kuten esim. isoäidin virkkaaman pitsiliinan, taustaksi pala mekkokangasta, korun ja valokuvan isoäidistä, jossa hänellä on koru päällään. Kehystää voi esim. suosikkibändin kiertuepaidan, pääsyliput konserttiin, kiertueohjelman, kuvia bändistä lavalla ja levynkansikuvan. Kehystää voi melkein mitä tahansa, mikä mahtuu kehyksiin paksuutensa puolesta. Vain mielikuvitus asettaa rajat tässäkin. :)

Täältä  löytyy myöhemmin toteuttamani vitriiniin kehystysidea valmiina.


12.6.11

Eteisen muutos


Poistin eteisen kaappien päällä olevan valkoisen sokkelin ja laitoin tilalle säilytyslaatikoita saadakseni lisää säilytystilaa. Sokkeli lähti yllättävän helposti ja siististi irti, sitä ei oltu kiinnitetty mitenkään. Kuvan säilytyslaatikot ovat Ikeasta. Persoonallisia säilytyslaatikoita voi tehdä päällystämällä kannellisia kenkälaatikoita esim. kankaalla, tapetilla tai kontaktimuovilla.

Ruuvasin välioveen kaksi vaatekoukkua, joihin voi ripustaa tavaraa. Väliovi on ontto ja koukut ovat kiinni oven levyssä. Kestävät kuitenkin hyvin muutaman kevyen takin ja laukun painon. Koukkuihin voi ripustaa myös esim. koruja.


Vaihdoin eteisen kaappien runkoihin uudet ovet ja vetimet. Vanhat saranat jätin paikoilleen ja ruuvasin uudet, entisiin saranoihin sopivat ovet tilalle. Nopeammin ja helpommin ruuvaus sujuu ruuvivääntimellä, mutta kun en sellaista omista, ruuvaus sujui perinteisesti ruuvimeisselillä ja voimalla  (girlpower!) vääntämällä. 

Kaappien rungot olivat standardimittaiset ja uudet ovet sain niihin edullisemmin kuin jos olisi pitänyt tilata mittatilauksena. Yhteen kaapin oveen (ei näy kuvassa) tilasin peilillisen oven, koska pienessä eteisessä ei ole yhtään ehjää seinää isolle pukeutumispeilille. 

Tapetoin yhden eteisen seinän seinään liimattavalla non woven -tapetilla. Liima vain seinään ja tapetti päälle. Kuvion kohdistus oli tässä hommassa vaikeinta. Kannattaa valita tapetti, jonka kuvioita ei tarvitse kohdistaa, jos haluaa selvitä helpommalla. Ohjeet tapetointiin löytyvät täältä. Tapetoin myös naulakon taka- ja sivuseinän. Se antaa ilmettä ja syvyyttä eteiseen.

Halusin vaihtaa myös syvennyksessä olleen naulakon modernimpaan. Hattuhylly, ripustintanko ja kenkähyllyt ovat Ikean Antonius-järjestelmän osista koottu kokonaisuus.

Samanlaiset sisustuksen väreihin sopivat vaateripustimet saavat eteisen näyttämään siistiltä ja yhtenäiseltä. Puisia henkareita voi maalata haluamansa värisiksi. 

Sopivalle korkeudelle kaappien runkojen sivuihin voi ruuvata ripustuskoukkuja esim. laukkujen ja sateenvarjojen säilytystä varten, kuten tässä on tehty.

Myös kaappien ovien sisäpuolille voi ruuvata ripustuskoukkuja ja säilytyskoreja, kunhan ne tulevat sopiviin kohtiin, että ovet mahtuvat yhä kiinni.

Lisää säilytystilaa saa hankkimalla kaappeihin lisähyllyjä ja -koreja. Niitä saa ostettua irrallisina esim. Keittiötukusta ja Keittiöjätistä. Ne ovat standardimittaisia kuten kaappien rungotkin, joten oikea koko on helppo löytää. Lisähyllyt tuovat lisää säilytystilaa myös keittiön kaappeihin.