Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhan korjaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhan korjaaminen. Näytä kaikki tekstit

5.5.24

Pienen pihan kunnostaminen


Luhtitaloasuntoni 40 neliöisen (n. 4 x 10 m) pikkupihan kunnostaminen alkoi jo v. 2021. Rakensin pihaa kahtena kesänä ja sain sen valmiiksi viime syksynä. Suunnitelmat olivat selvät, mutta toteuttamista viivästytti tulossa ollut sadevesien ohjaukseen liittyvä kunnostustyö.

Suunnittelin pihan niin, ettei sinne tule nurmikkoa, kaikki pihalla jo ennestään olleet maa-ainekset ja pihalaatat käytetään, terassi kunnostetaan ja lasitetaan. Perennoita varten tehdään istutusalueita, joihin tarvitaan puutarhamultaa ja talon sokkelin viereen ja syöksytorven ympärille asetellaan seulanpääkiviä.

Suunnittelun lähtökohta oli, että pienen pihan neliöt otetaan tarkasti käyttöön. Halusin, että piha on helppohoitoinen, mutta siellä voi tehdä pienimuotoisia puutarhatöitä. Piha saa olla runsas ja rehevä, siellä on kaunista katseltavaa, erilaisia oleskelutiloja ja selkeästi rajattuja alueita.  Mielessäni oli perinteinen englantilainen cottage garden -tyylinen puutarha.

Taloyhtiöillä on säännöt, mitä asuntojen pihoissa saa tehdä, mutta sääntöjen puitteissakin voi tehdä paljon. Kysy aina lupa ja tee muutostyöilmoitus ennen muutostöihin ryhtymistä.


Heinäkuu 2023

Pihan perennat ovat jakotaimia aiemman asuntoni puutarhasta. Valeistutin ne ystäväni perunamaalle talvehtimaan ja odottamaan uuteen pihaan istuttamista. Siirsin jakotaimet keväällä perunamaasta laastipaljuihin, joiden pohjiin olin porannut reiät. Paljuihin istutettuina perennat säilyivät hengissä siihen asti, että sain istutettua ne maahan.


Kesäkuu 2022

Tässä vaiheessa lienee tarpeen kertoa, mikä oli pihan lähtötilanne.

Piha oli sorapinnalla ja siinä oli kaksi terassia, jotka yhdessä peittivät pihan pinta-alasta yli puolet. Toinen terasseista purettiin. Laitoin Toriin ilmoituksen, että laudat ja runkopuut saa tulla noutamaan, kun purkaa ne itse. Ilmoitukseen tuli runsaasti vastauksia ja sain terassimateriaalit kierrätettyä niitä tarvitsevalle. Pihalla terassin portaana toimineen kuormalavan sekä betonipilariharkot kierrätin myös Torin kautta.

Halusin toisen terassin pois, että saan tilaa istutuksille ja liuskekivillä katetulle oleskelualueelle. Piha on mielestäni monikäyttöisempi, viihtyisämpi ja mielenkiintoisempi, kun siinä on erilaisia pintoja, oleskelualueita ja kasveja.


Heinäkuu 2021

Enempää en voinut tässä vaiheessa tehdä. Piha ja sen kunnostaminen jäivät odottamaan seuraavaa kevättä ja sadevesien ohjaukseen liittyvän kunnostustyön toteutustavan ja aikataulun tarkentumista. Irrotin kuitenkin jo terassin reunaan kiinnitetyn, melkein lahon säleikön.


Lokakuu 2021

Keväällä v. 2022 aloitin pihassa jo olleiden maa-ainesten siirtämisen ja tasoittamisen sekä  istutusalueiden rakentamisen. Koko pihan alueelle oli levitetty suodatinkangas, jonka päällä oli karkeaa sepeliä, someroa, kivituhkaa, noppakiviä, luonnonkiviä, betonilaattoja sekä liuskekiviä. 

Poistin suodatinkankaan istutusalueilta. Karkea sepeli siirtyi sokkelin viereen, kivituhka ja somero pihan keskelle, liuskekivillä ja betonilaatoilla laatoitettavalle alueelle. Istutusalueiden reunat rajasin noppakivillä.


Kesäkuu 2022

Lisäsin istutusalueille puutarhamultaa ja perennoja sitä mukaa, kun sain siirrettyä suodatinkankaan päälle levitetyn soran ja poistettua suodatinkankaan niiden alta. Multaa ei tullut kovin paksulti, mutta siitäkin huolimatta perennat näyttävät viihtyvän. Aion lisätä istutusalueille multaa aina keväisin, koska lumen alla se painuu ja tiivistyy. En korottanut mullan pintaa pihalla kasvavan koristeomenapuun juurella. Puun juurenniskaa ei saa peittää, koska multa saattaisi tukahduttaa puun ja tyrehdyttää sen kasvun.

Istutin korkeimmat perennat orapihlaja-aidan viereen ja matalammat istutusalueen keskelle ja etureunaan. Väleissä kasvaa matalia maanpeiteperennoja. Tarkoitus oli, että istutuksista tulee tiheät, runsaat ja rehevät, kasvit leviävät ja mullan pinta peittyy nopeasti. Sain lisää kasveja istutettavaksi jakamalla jakotaimet useampaan osaan.

Pihassa olleet isommat luonnonkivet kasasin sadevesikourun päähän, ettei sieltä vauhdilla yli tuleva vesi vie multaa mennessään.


Kesäkuu 2022

Siinä vaiheessa, kun tilaamani seulanpääkivet toimitettiin valtavan kokoisessa säkissä keskelle pihaa, luulin tehneeni pahan arviointivirheen. Säkissä kivien määrä näytti pieneen pihaan suhteutettuna ihan liian suurelta! Mihin saisin upotettua kaikki tilaamani kivet!? Niin siinä sitten kuitenkin kävi, että ne löysivät kyllä kaikki pihalta paikkansa...


Kesäkuu 2022

Seulanpääkivet tulivat sokkelin viereen, sepelin päälle. Reunustin seulanpääkivillä myös alueen syöksytorven ympäriltä. Valikoin kiviä asetellessani kulmikkaimmat alle ja pyöreimmät (= kauneimmat) päälle.


Marraskuu 2022

Vielä olisi ollut paljon tehtävää, mutta koska tarkempaa tietoa sadevesien ohjaamiseen liittyen ei vieläkään ollut, jätin pihan kunnostamisen tällä erää tähän. Olisi ollut kurjaa rakentaa piha valmiiksi ja sen jälkeen se olisi pitänyt taas kaivaa auki.

   
Kesäkuu 2022

Loppukesällä perennat olivat juurtuneet hyvin ja näyttivät viihtyvän uudessa kasvupaikassaan. Suojainen pikkupiha on puolivarjoinen kasvupaikka ja suurin osa perennoistani juuri puolivarjoa suosivia. Osan perennoista istutin isoihin piharuukkuihin, joita voi siirrellä tarpeen mukaan.

Elokuu 2022

Seuraavana keväänä pihan kunnostus jatkui sillä, että purin toisenkin terassin. Sellaisenaan se ei olisi kestänyt terassilasien painoa. Naapureiden ihmettelystä huolimatta terassin purku ja uudelleenrakennus tehtiin jo kevättalvella, ennen varsinaisen terassikauden alkua.


Maaliskuu 2023

Purin itse vanhat terassilaudat, mutta uuden rakentamiseen käytin ammattilaisen apua. Terassin runko oikaistiin ja vahvistettiin. Vanha runko jäi uuden alle. Uusi terassi on samankokoinen (n. 3 x 4 m = 12 neliötä), mutta korkeampi kuin aiempi.


Maaliskuu 2023

Halusin korotetun terassin myös siksi, että sen keskenään eri tasoissa olevat, yläkerran parveketta tukevien tolppien betonianturat saatiin piilotettua terassilautojen alle.

Oven eteen jouduttiin tekemään madallus, että ovi mahtuu aukeamaan. Sitä voi pitää hankalana, jos ei osaa varoa sisältä terassille astuessaan. Itse olen siihen oikein tyytyväinen, se on oikeastaan aika kivan näköinenkin. Olen leikannut siihen sopivan kokoisen palan ruohomattoa kynnysmatoksi. Ainakin matto pysyy hyvin paikoillaan, kun sillä ei ole tilaa liikkua.


Kesäkuu 2023
 
Kun terassin pohja oli valmis, sen päälle voitiin asentaa lasitus. Lasitus tuli tehdä yläkerran parveketta tukevien tolppien väliin, kuten naapureillakin. Lasitettu alue terassista on n. 7,5 neliötä. Lasit ovat liukuvat, että ne mahtuvat aukeamaan pienessä tilassa. Lasituksen ulkopuolelle jäävällä terassialueella on tilaa ruukkupuutarhalle.


Heinäkuu 2023

Purin vanhan jo vinksallaan olleen portin (ks. kuvat yllä), kun sain hankittua Tori.fi:n kautta tilalle juuri sopivan levyisen puisen pihaportin tolppineen. Kyllä, niitäkin on Torissa myytävänä! Mukava myyjä suostui toimittamaan portin kotiovelle uintireissullaan pientä lisämaksua vastaan.

Portti oli puunvärinen, joten maalasin sen valkoiseksi Tikkurilan Aitamaalilla. Kiinnitin toisen tolpista ruuvaamalla pihan aitaelementtiin ja kaivoin toisen maahan. Aidan viereisen tolpan jalkaa jouduin lyhentämään rautasahalla, että sain tolppien päät samalle tasolle. Lopuksi vielä porttisalvan kiinnitys ja portti oli käyttövalmis.

Tukeva ja ryhdikäs portti näyttää hyvältä, rajaa tilaa ja tuo yksityisyyden tuntua.


Heinäkuu 2023

Piharemontin tässä vaiheessa sadevesiputken asentaja saatiin paikalle ja kaivoi sille reitin pihan poikki. Koska en osannut arvioida, missä laajuudessa ja mistä kohtaa pihaa joudutaan putken takia kaivamaan, olin varmuuden vuoksi siirtänyt jo istuttamiani perennoja väliaikaisesti takaisin laastipaljuihin. Näin taloyhtiön piha-alueella kohtalaisen kokoisen kaivurin ja kuvittelin sen jo sieluni silmin kauhomassa istutuksiani.

Asentaja kaivoi kuitenkin pihaa perinteisellä lapiolla ja niin pieneltä alueelta kuin oli välttämätöntä. Huojentuneena kiitin häntä henkilökohtaisesti pihan rakenteiden säilyttämisestä. Taisi jäädä hyvä mieli hänellekin, koska seuraavana päivänä töistä kotiin tultuani huomasin täydellisen pyöreän kiven pihallani portin vieressä. Arvasin, että hän oli sen löytänyt, ilmeisesti naapurin pihaa kaivaessaan ja pihani kiveykset nähtyään, arveli ihan oikein, että osaisin arvostaa juuri sellaista.

Heinäkuu 2023

Kun sadevesien ohjaus oli ratkaistu, pääsin vihdoin viimeistelemään pihan. Oli tullut aika asentaa liuskekivet ja betonilaatat paikoilleen.

Olin tasoittanut ja pohjustanut pihan oleskelualueen somerolla ja kivituhkalla. Tasoittamisessa käytin apuna vesivaakaa eli vatupassia ja pitkää suoraa lautaa. Näillä apuvälineillä yritin saada myös pihakivet asennettua samaan tasoon keskenään. Tehtävä ei ollut helppo, mutta onnistuin mielestäni vähintään kohtalaisesti.

 

Heinäkuu 2023

On mahtavaa nähdä pikkupiha viimein valmiina! Sen kuntoon saaminen oli ajallisesti niin pitkä projekti. Olen ollut erittäin tyytyväinen muutokseen. Lasituksen ansiosta terassia voi sisustaa vuodenaikojen mukaan ja siellä voi viettää aikaa keväästä syksyyn. Sekä piha että terassi ovat nyt viihtyisiä ja niissä on kaunista katseltavaa.

Kukkivien kasvien myötä pihalle on tullut hyönteisiä ja lintuja. Lähinnä koristeeksi ripustamassani linnunpöntössä pesi viime kesänä sinitiaispariskunta. Sain seurata läheltä, miten kiireistä lapsiperheen arki on ja pääsin näkemään, kun poikaset lähtivät pesästä maailmalle. Sinitiaisia ei haitannut rinnakkaiselo kanssani ja he ovatkin palanneet taas tuttuun pönttöön pesimään.

Katolta tulevat sadevedet menevät nyt sinne, mihin on tarkoituskin ja pihalle osuvat pisarat imeytyvät soran läpi maahan tai perennojen juurelle.


Elokuu 2023

Pihaan mahtui paljon erilaisia perennoja, jotka kukkivat vuorollaan koko kesän. Piha on runsaudestaan huolimatta helppohoitoinen, koska perennat eivät vaadi erityistä hoitoa. Perennojen välissä ei mahdu kasvamaan rikkaruohoja, joten kitkeä ei tarvitse. Juurruttuaan perennat eivät tarvitse myöskään kastelua.


Heinäkuu 2023

Keväällä olen levittänyt istutusalueille hevonkakkarakeita lannoitteeksi ja uutta sekä huonekasvien vaihdossa jäljelle jäänyttä multaa. Myös edellisen kesän ruukkuistutusten mullat voi lisätä istutusalueelle, kun vaihtaa uuden mullan uusille istutuksille. Mullan voi levittää suoraan lumen alta paljastuvien, kuivuneiden lehtien päälle, jolloin lehdet maatuvat perennojen ravinteeksi. Samalla istutusalue siistiytyy talven jäljiltä.


Heinäkuu 2023

Jos joku perennoista viihtyy erityisen hyvin ja alkaa levittäytyä liikaa, sen voi jakaa ja istuttaa osan ruukkuun. Perennat voivat jopa talvehtia ruukuissa. Pihaan ja terassille mahtuu paljon isojakin ruukkuja ja niissä voi kasvattaa hyöty- ja koristekasveja. Ruukuissa kasvavat kasvit tuovat vihreyttä ja vehreyttä sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei muuten kasva mitään.


Kesäkuu 2022

Pihan rakentaminen vie aikaa ja energiaa, mutta kun sen kerran on tehnyt, voi keskittyä ylläpitoon ja nauttimiseen. Rahaa säästyy, kun hyödyntää sitä, mitä jo on.

 Pienikin piha voi olla paratiisi! <3


15.1.23

Peilipiirongin entisöinti


30-luvun peilipiirongin kunnostaminen oli jäädä ikuisuusprojektiksi. Aloitin projektin jo viime kesänä, jolloin yritin poistaa piirongista kellastunutta ja lohkeillutta kermanväristä maalia maalinpoistoaineella. Maalinpoistoaine oli niin voimakkaan tuoksuista, ettei hommaa voinut tehdä kuin pihalla. Vanha maali oli todella tiukassa, turhauduin ja homma jäi odottamaan parempia aikoja.



Aikani keskeneräistä projektia katseltuani sisuunnuin ja ilmoittauduin tammikuun alussa järjestetylle entisöintikurssille. Viikon kestäneellä iltakurssilla (yht. 15 h) sain peilipiirongin vihdoin hiottua loppuun (käsin!), kitattua kolhut, pohja- ja pintamaalattua sekä ruuvattua uudet helat. Suurin osa ajasta kului hiomiseen, vaikkei piironkia tarvinnut hioa puupinnalle asti.



Pohjatöitä helpotti se, että olin jo saanut maalinpoistoaineella suurimman osan pintamaalia poistettua. Kermanvalkoisen maalipinnan alta paljastui vihreänharmaa maali. Se on ollut peilipiirongin alkuperäinen väri.



Kurssilla peilipiirongin entisöinti alkoi helposti irtoavien osien eli ovien, peilin ja peilin pidikkeiden irti ruuvaamisella. Osat olikin helpompi hioa irrallisina. 

Vanhan maalin hionta on erittäin pölyistä hommaa. Suosittelen lämpimästi hengityssuojan ja käsineiden käyttöä. Pöly kuivattaa käsiä, myös käsivoiteelle on käyttöä.



 
Hiominen aloitettiin 150 karkealla hiomapaperilla. Tasaisten pintojen hionnassa käytin hiontatukea, jonka ympärille kiersin hiomapaperiarkista puolitetun hiomapaperin. Koristeelliset urat hioin arkista revityn, kaksin kerroin taitetun pienen hiomapaperipalan avulla.




Koristekuvioista vanha hilseilevä maali lähti parhaiten varovasti puukon kärjellä raaputtamalla.




Peilin reunat suojasin maalarinteipillä ennen hiontaa. Kuvassa peili on hiottu ja pohjamaalattu.

Hionnan jälkeen, ennen pohjamaalausta mahdolliset kolhut ja muut epätasaisuudet kitataan puukitillä sileiksi. Kitin täytyy antaa kuivua rauhassa ennen seuraavaa työvaihetta, joka on kitattujen kohtien hiominen. Hionta tehdään aiemmin käytettyä hienommalla karkeudella, tässä tapauksessa hiomapaperin karkeus oli 180.




Pohjamaalauksen voi aloittaa, kun pinnat tuntuvat käden alla sileiltä. Kaikkia maalikerroksia ei tarvitse saada hiottua pois, riittää kun helposti irtoava maali saadaan poistettua ja maalattava pinta tasaiseksi. Pohjamaali auttaa uusia maalikerroksia tarttumaan paremmin aikaisemman maalipinnan päälle.

Pölyn poisto hiotuilta pinnoilta kannattaa tehdä huolellisesti imuroimalla ja kostutetulla, nukkaamattomalla rievulla. Pintojen tulee olla pölyttömiä ennen maalaamisen aloittamista. 


(Kuva:Tikkurila)


Käyttämäni pohjamaali oli Tikkurilan Helmi pohjamaalia ja pintamaali puolihimmeää Helmi kalustemaalia. Valitsin maalin sävyn mahdollisimman lähelle alkuperäistä vihreänharmaata maalia. Parhaiten sävyä vastasi Tikkurilan värikartan sävy V487 Valamo. Murretut sävyt sopivat hyvin 30-luvun kalusteisiin.




Pohjamaalin päälle maalatun ensimmäisen pintamaalikerroksen jälkeen pinta ei näytä vielä kovin hyvältä ja se kuuluu asiaan. Maalin kuivuttua ja kovetuttua maalattua pintaa voidaan taas käsitellä hiomalla. Maalikerrosten välillä tehtävällä välihionnalla saadaan tasoitettua siveltimen jäljet, maalinroiskeet ja valumat. 

Välihionta tehdään edellistä hiontakertaa hienommalla hiomakarkeudella. Maalauksen edetessä hiomakarkeus ohenee. Käytin kolmea eri hiontakarkeutta, 150, 180 ja lopuksi 240.




Opin kurssilla, että maali kannatta levittää aina mahdollisuuksien mukaan vaakatasossa, ylhäältä alas ja osio kerrallaan, pitkillä vedoilla. Samaan kohtaan ei kannata sivellä maalia useampaan kertaan kerralla. Maali kuivuu nopeasti ja pintaan tulee siveltimen jälkiä, jos samaa kohtaa sutii moneen kertaan.

Maalaaminen ei ole ihan niin helppoa kuin miltä se saattaa kuulostaa. Hyvä uutinen on se, että välihionnalla maalatun pinnan saa tasoitettua ja seuraava maalikerros on aina uusi mahdollisuus.

  


Maalin kuivumisaikojen, pölyisten välihiontakertojen ja nopean ajankulun vuoksi kotiutin peilipiirongin keskeneräisenä, kahteen kertaan maalattuna. Kolmas kotona maalattu maalikerros peitti (väli)hiotut kohdat ja tasoitti pinnat. Kolmas maalikerros tekee maalipinnasta kovemman ja paremmin kolhuja kestävämmän.




Lopuksi ruuvasin oviin ja vetolaatikoihin uudet Helakaupasta hankitut lenkki- ja riippuvetimet. Uudet vetimet ovat melkein samanlaiset kuin piirongin alkuperäiset, rikki menneet messinkiset vetimet.




Tämän Tori.fi:n kautta hankitun peilipiirongin avaimet olivat sen edelliseltä omistajalta kadonneet. Ovia ja laatikoita ei saa lukkoon, mutta se ei haittaa käyttöä. Piironki tulee toimimaan makuuhuoneessa laskutasona, yöpöytänä, lamppupöytänä, korujen säilytyspaikkana jne. Sen laatikoihin ja kaappeihin mahtuu paljon tavaraa.

Sen lisäksi että peilipiironki on käytännöllinen kaluste, se on myös kaunis ja pikkuisen ylellinen. Muita peilipiirongista käytettyjä nimityksiä ovat mm. peililipasto, peilipöytä, kampauspöytä ja meikkipöytä.




Olen erittäin tyytyväinen, että sain uudistettua vanhan, mutta hyväkuntoisen huonekalun ihan itse. Oli hieno kokemus oppia uutta huonekalujen kunnostamisesta ammattitaitoisen ohjaajan opastuksella.

Kurssilla tapasi muitakin vanhojen huonekalujen kunnostamisesta kiinnostuneita ihmisiä. Kurssilla oli erittäin kannustava ilmapiiri ja opimme kaikki myös muiden töistä. Kurssilla kunnostettiin useita tuoleja, kaappeja, pöytä, penkki, jakkara ja tiinu eri pintakäsittelytekniikoilla.


20.3.17

Vanhan jalkalampun varjostimen kunnostaminen


Kunnostin vanhan 40-50 -luvun jalkalampun rungon. Nyt sain valmiiksi myös sen uuden varjostimen. 



Uuden kankaan ompelu varjostinkehikon päälle perinteisellä menetelmällä on aikaa vievää käsityötä, mutta vaivannäkö kannattaa. Vanha käyttökelpoinen valaisin saa lisää käyttöikää ja siitä voi tehdä juuri sellaisen, kuin itse haluaa. 



Tämä vanha jalkalamppu löysi tiensä makuuhuoneeseemme edelliseltä omistajaltaan Tori.fi:n kautta. Se oli muuten ehjä ja toimiva, pientä ehostusta vain vailla.




Varjostimen kangas oli rikki, likainen, kauhtunut ja haalistunut. Irrotin vanhan kankaan kehikosta varovasti ratkojalla. Kehikon ympärille kieputetun nauhan jätin paikoilleen, koska se oli hyväkuntoinen ja ehjä. Väritin kellastuneen nauhan mustaksi kangastussilla.

Valitsin kehikkoon mustavalkoruudullisen puuvillakankaan. 



Koska hyödynsin kehikossa jo olleen nauhan, pääsin sen värittämisen jälkeen suoraan kankaan kiinnitysvaiheeseen

Kangas pingotetaan ja neulataan kehikkoon tiukasti täysvinoon. Vinoon aseteltu kangas myötäilee kehikon muotoja ja asettuu napakasti paikoilleen. 




Kangas ommellaan kehikon nauhaan käsin lukkopistoilla. Käytin tavallista ompelulankaa vahvempaa lankaa.


Kun kangas on ommeltu kehikon pinnojen ympäri, kankaan reunat leikataan sivuilta läheltä reunaa. Ylä- ja alareunaan jätetään kääntövara.




Taitoin kankaan ylä- ja alareunan kehikon reunan alle ja kiinnitin tekstiililiimalla. Liimaamiseen käy myös puuliima, joka muuttuu kuivuttuaan kirkkaaksi (=näkymättömäksi), eikä ajan myötä kellastu.




Ettei varjostimesta olisi tullut liian rauhaton, ompelin ruudullisten osioiden väliin yksiväristä mustaa puuvillakangasta.




Alkuperäinen kangas oli ommeltu myös kehikon päälle keskirenkaan ympärille. Pingotin ja ompelin ruutukankaan kehikkoon lukkopistoilla alkuperäisen mallin mukaisesti.  

       

Leikkasin kankaan reunat ja reiän kehikon keskelle.



Viimeistelyvaiheessa varjostimeen liimataan koristenauhaa, joka peittää saumojen ompeleet. Valitsin nauhaksi mustaa puuvillanauhaa. 

Lopuksi varjostin kiinnitetään jalkaan ja kunnostettu lattiavalaisin on valmis käyttöön.



Kuvissa näkyvät laskosverhotpitsimatto, torkkupeitto ja rahi myös itse tehtyjä.

8.1.17

Vanhan jalkalampun rungon kunnostaminen


Tori.fi:n kautta hankittu vanha 40-50 -luvun jalkalamppu on löytö, jollaista olen jo kauan etsinyt kunnostettavaksi. Kriteerinä oli, että jalkavalaisin on toimiva ja kunnossa, eikä kaipaa kovin suurta ehostusta.





Tämä yksilö oli säilynyt hyvin ikäisekseen. Sen puinen jalka oli saanut kolhuja ja maalipinta rikkoutunut paikoitellen. Paikkasin kolot kittaamalla ja hiomalla kitin tasaiseksi sen kuivuttua. Hionnan jälkeen maalasin jalan mustalla kalustemaalilla kahteen kertaan.





Alun perin jalka oli maalattu mustanruskeaksi, mutta musta on aika lähellä alkuperäistä sävyä ja sopii paremmin muuhun sisustukseen. Tarkoitus ei ollut muutenkaan entisöidä jalkavalaisinta alkuperäiseen tyyliin, vaan tehdä siitä omaan kotiin sopiva.




Lampun ilmeisesti alkuperäinen maadoittamaton johto oli ehjä ja siisti. Sille riitti pelkkä puhdistus Maalipesulla. Talossamme on maadoittamattomia pistorasioita, joten pistoketta ei tarvinnut vaihtaa maadoitettuun.

Rungon metalliosat olivat ajan myötä patinoituneet. Niiden kirkastamiseen löytyi apu autotallista, Bilteman kromikiiltoMuoviosille riitti pesu astianpesuaineella ja -harjalla.




Varjostimen runko oli ehjä, vaikkakin vähän vääntynyt. Varjostimen kunnostamiseen kuluukin sitten enemmän aikaa, kerron siitä tarkemmin kun työ edistyy. Kuvissa varjostin on vielä alkuperäisessä kuosissa.