26.4.15

Ikkunan mittaaminen ja kankaan menekin laskeminen laskosverhoja varten


Sisustusalan opinnot ovat edenneet hyvin ja nyt on edessä ensimmäinen näyttötehtävä. Näyttö tämän hetkisestä osaamisesta annetaan suunnittelemalla ja toteuttamalla laskosverho. Näyttöä varten selvitetään "asiakkaan" lähtötilanne ja perustellaan siihen suunniteltu ratkaisu. "Asiakkaalle" suunnitellaan kolme eri vaihtoehtoa, joista hän voi valita mieleisensä toteutettavaksi. Suunnittelen  ja toteutan laskosverhot omaan kotiin, makuuhuoneen samankokoisiin vierekkäisiin ikkunoihin.

Kankaaksi laskosverhoihin valikoitui tukeva mustavalkoharmaa 100 % puuvillaa oleva patjaraitakangas.





Lähtötilanne:

Yläkerrassa sijaitseva makuuhuone on itään päin, suuntaan josta aamuaurinko nousee. Laskosverhojen on tarkoitus pimentää makuuhuonetta ja estää aamuauringon valonsäteiden osuminen suoraan nukkujia kohti. Päivän ajaksi laskosverhon voi nostaa ylös ja huoneeseen tulee valoa sisäilmaa puhdistaville huonekasveille. Ikkunoiden eteen on tarkoitus sisustaa lukunurkkaus, jolloin ikkunoista tuleva luonnonvalo on myös tarpeen.  

Makuuhuone sijaitsee yläkerrassa huoneessa, jonka katto on matala ja sivuilta viisto. Pystyraitainen kangas ohjaa katsetta ja antaa vaikutelman suuremmasta huonekorkeudesta. Ikkunoiden alla on lämpöpatterit, joita ei ole paloturvallisuussyistä järkevää peittää. Laskosverho ei alas laskettunakaan yllä patterien päälle.

Ikkunoissa on verholauta ja sen alla verhokisko. Laskosverhot kiinnitetään verhokiskon alle ikkunoiden yläpuolelle seinään. Laskosverhojen kanssa voidaan käyttää kiskoon verhonipsuilla ripustettavia sivuverhoja.





Ennen itse verhon ompelua tehdään tarkat kirjalliset suunnitelmat ja laskelmat. Tämän näyttöön liittyvän suunnitelmani avulla voitte mitata ja laskea, minkä kokoiset laskosverhot omiin ikkunoihinne tarvitaan ja paljonko niihin varataan kangasta. Seuraavissa postauksissa kerron, kuinka verhot ommellaan, verhomekanismit kiinnitetään ja verhot asennetaan.

Käyttämämme laskosverhomekanismit ym. tarvikkeet ovat ostettavissa koulun kautta irrallaan. Tarvikkeita voi hankkia tarvitsemansa määrän ja esim. tankoja sahata rautasahalla sopivan mittaisiksi. Verhotarvikkeet koululle toimittaa verhotarviketukku Anja Pesola Oy. Valmiita määrämittaisia laskosverhomekanismipakkauksia tarvittavine osineen saa ostaa mm. täältä.






1. Ensin mitataan ikkuna, johon laskosverho tulee. Verhon on tarkoitus peittää ikkunan karmit, joten mitat otetaan karmien ulkoreunoihin asti.  

Laskosverhon leveys:

 Ikkunan leveys karmista karmiin mitattuna on 116 cm. Koska haluan, että laskosverho peittää reilusti karmit, lisään verhon leveyteen 4 cm, 2 cm molemmille reunoille. Laskosverhon leveys on silloin 120 cm. Jos käyttää valmista määrämittaista laskosverhomekanismia, leveyden joutuu pyöristämään lähimpään ylempään leveyteen.

Laskosverhon korkeus: 

Tavallisesti yläreunaan lisätään 5 cm, koska verho on tapana kiinnittää 5 cm yläkarmin yläpuolelle. Ikkunan korkeus tässä tapauksessa on 126 cm ja sen yläreuna karmin ulkoreunasta verholaudan alle jäävään palkkiin 6 cm. Aion kiinnittää laskosverhokiskon kiinni palkin alareunaan, jolloin lisään verhon pituuteen 6 cm. Haluan verhon peittävän reunalistan ikkunan alareunassa ja lisään verhon pituuteen vielä 2 cm:n, jolloin laskosverhon korkeudeksi tulee 126 + 6 + 2 = 134 cm





2. Seuraavaksi lasketaan, kuinka paljon kangasta tämän 120 x 134 cm kokoisen laskosverhon tekemiseen tarvitaan.

Kankaan menekki, leveys:

 Laskosverhon leveys lasketaan lisäämällä ikkunan leveyteen n. 20 cm. Pystyraitaisen kankaan raidat kohdistetaan niin, että verhon sivureuna päättyy kummassakin reunassa samaan raitaan ja verhosta tulee symmetrinen. Käännösvaroiksi tulee 6 cm ja saumanvaroiksi 3 cm kumpaankin reunaan. Lisään leveyteen myös 2 cm ylimääräistä "venymisvaraa". Ikkunan leveys 116 cm + 20 cm = 136 cm.    






Kankaan menekki, korkeus:

Verhon korkeuteen lisätään käänteitä ja kujia varten kangasta seuraavalla tavalla.


- Yläreunaan lisätään 2 cm kääntövaraa. Käytän 2 cm leveää tarranauhaa, jolloin käänne on tarranauhan levyinen.






- Jokaiselle verhon poikittaiselle kujaan pujotettavalle verhoa kannattelevalle lasikuitupuikolle varataan lisää pituutta 2 cm. Verhooni tulee 4 kujaa 4:lle puikolle, jolloin lisään pituuteen yhteensä 8 cm. Puikot tulevat verhoon poikkipäin 30 cm välein.


- Alareunan käännettä varten varataan 15 cm (puolet laskosten korkeudesta) + saumanvaroihin 2,5 cm + 3,5 cm ylimääräistä kangasta.

Yhteensä 150 cm leveää kangasta tarvitaan siis 134 + 2 + 8 + 15 + 2,5 + 3,5 cm = 165 cm


--------------------

Kangasta ostaessa kannattaa aina huomioida kankaan kutistuminen, kuvioiden kohdistaminen sekä suorat leikkaussaumat ja ostaa varmuuden vuoksi muutama 10 cm enemmän kuin mitä on mitannut tarvitsevansa. 



18.4.15

Istutusalueen pohjustaminen puutarhajätteellä


Viime kesänä nikkaroituihin kompostikehikoihin kasattu puutarhajäte on saanut muhia talven yli. Kompostiin kerättiin ja pienittiin viime kesän aikana tontilta kaadettujen puiden ja pensaiden oksat sekä juurakot, haravoidut lehdet jne. Eivät ehtineet muuttua vielä mullaksi, mutta käyttökelpoista täytemaata niistä sai jo maatumisen tässä vaiheessa.




Tyhjensin molemmat kompostikehikot ja levitin puutarhajätteen pihan kulmaan tulevan istutusalueen pohjaksi. Alueella kasvoi aiemmin laajalle levinnyt viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolio), jonka poistin juurineen viime kesänä. 

Pihlaja-angervo on sitkeä ja vaikeasti hävitettävä kasvi. Yritän tukahduttaa sen kasvua levittämällä alueelle puutarhajätekerroksen päälle juuriestematon. Juurimatto on lämpökäsitelty kovaksi, joten sen läpi ei pitäisi sitkeimpienkään versojen ja juurien päästä tunkeutumaan. Ohje juurimaton asentamiseen löytyy täältä.




Juuriestematon päälle tulee paksu kerros multaa. Multapussit odottelevat jo tuolla seinän vieressä levittämistä. Puhkaisen juurimattoon reiät ja kaivan kuopat istutettaville kasveille. Viimeiseksi kerroksesi mullan päälle tulee kuorikate. Puutarhajäte saa jatkaa maatumistaan kerrosten alla.

Alueelle on tarkoitus istuttaa erilaisia havupuita ja -pensaita. Ne menestyvät hyvin ravinteikkaassa, happamassa ja kosteassa maaperässä. Erikokoisista, -muotoisista ja -värisistä havupuista ja -pensaista saa kivan istutusryhmän, joka antaa näkösuojaa naapuriin. Havupuut ja -pensaat ovat vihreitä myös talvella, joten ne näyttävät hyvältä kaikkina vuodenaikoina.


8.4.15

Istuintyynyt korituoleihin


Vaikka nyt keväällä kaupoissa onkin laajat valikoimat erilaisia istuintyynyjä, ompelin sellaiset itse. Kangas on Ikean Minna 100 % puuvillakangas. Täytteenä käytin ohutta vanulevyä ja 3,5 cm paksua vaahtomuovilevyä. 

Vetoketjujen ansiosta istuintyynyjen päälliset ovat irrotettavissa pesua varten. Kankaan väriset vetoketjut löytyivät Eurokankaasta.


Istuintyynyjen ompelu vaatii jonkin verran ompelukokemusta, mutta ei ole mahdotonta aloittelijallekaan. Kun on kerran tehnyt kaavan ja ommellut sillä yhdet, samalla kaavalla voi tehdä myöhemmin toiset erityyliset.




 Näitä istuintyynyjä ei kiinnitetä tuoleihin. Kiinnitystä varten tyynyihin voi ommella selkänojan taakse solmittavat nauhat tai tarranauhalenkit.




Aloitin istuintyynyjen tekemisen piirtämällä korituolin istuinosan kokoisen ja muotoisen kaavan.   




Piirsin kaavan kuitukankaalle korituolin istuinosan muotoja seuraamalla. Kun sain toisen reunan mielestäni oikean muotoiseksi, taitoin kuitukankaan ja piirsin toisen reunan samanlaiseksi.




Valmiin kaavan avulla oli helppo piirtää ja leikata sopivan kokoiset kappaleet kankaasta sekä vanu- ja vaahtomuovilevyistä.




Kankaisten kappakaitaleiden leveydeksi mittasin 2,5 cm. Lisäsin molemmille puolille 1 cm saumanvaraa, jolloin kankaasta leikattavan kaitaleen leveydeksi tuli 4,5 cm. Vaahtomuovilevyn paksuus on 3,5 cm, mutta koska halusin päällisistä napakasti istuvat, vähensin kapan leveydestä sentin. Vaahtomuovi joustaa ja mahtuu kyllä päällisten sisälle, vaikka ne ovatkin sitä hieman pienemmät.

Kappakaitaleet kannattaa leikata liiankin pitkiksi. Yli jäävä kangas on helppo leikata pois, kun kappakaitale on ommeltu lähes renkaaksi istuinkappaleen reunaan. Kappakaitaleen pituutta on vaikea arvioida, siksi kannattaa mielummin varata kangasta liikaa kuin liian vähän.

Yhteen istuintyynyyn tarvitaan 2 istuinkappaletta, 1 ylipitkä kappakaitale ja 2 vetoketjun sivuille tulevaa vetoketjukappakaitaletta.




Ompelujärjestys:

- Vetoketjut vetoketjukappakaitaleisiin
- Vetoketjukappakaitaleen toinen pää kappakaitaleeseen
- Kapan reuna istuinkappaleeseen (ei vielä loppuun asti) 
- Kappakaitaleet toisesta päästä yhteen renkaaksi, yli jäävä kangas leikataan pois
- Kapan reuna päälliskappaleeseen (nyt vasta loppuun asti)
- Toinen istuinkappale kappakaitaleeseen


Täytteen istuintyynyille tein liimaamalla vanulevyt kangasliimalla vaahtomuovikappaleiden päälle. Samalla tavalla tein vaahtomuovista ja vanusta täytteet tilkkutyynyjä varten. Tilkkutyynyjä varten halusin paksumman täytteen ja liimasin kaksi vaahtomuovilevystä leikattua kappaletta päällekkäin. 




Päällinen istuu paremmin pehmusteiden päällä, kun sen saumat kääntää kappojen suuntaan. Saumanvarat voi ommella päällisen oikealta puolelta päälletikkauksella kappojen reunoihin, että ne pysyvät käytössä paikoillaan.




 Ompelin samasta Ikean Minna-puuvillakankaasta aiemmin työtuolille hupun ja päällystin sillä kuvassa näkyvän rottinkirahin. Pirteän värinen kangas piristää aula-/työtilan muuten tummaa värimaailmaa.


6.4.15

Vaahtomuovitäytteiset tilkkutyynyt kankaasta ja nahasta


Sain opiskelukaverilta levyn pakkausmateriaalina käytettyä vaahtomuovia, käytin sitä täytteenä kahdessa tilkuista ompelemassani koristetyynyssä. Toinen tyyny on ommeltu nahka- ja toinen kangastilkuista. Kangastilkut ovat jämäpaloja aikaisemmista ompelutöistäni ja nahkatilkut kirpputorilta askartelumateriaaliksi ostetuista nahkatakeista.




Aloitin piirtämällä kuitukankaasta pyöreän kaavan ison tarjottimen (halkaisija 36 cm) avulla. Piirsin vaahtomuoviin kaavan ääriviivat tussilla ja leikkasin viivoja pitkin saksilla. 3,5 cm paksun vaahtomuovin leikkaaminen onnistui hyvin saksillakin. Siistin ja pyöristin leikkuureunan vielä leikkaamisen jälkeen. Jos haluaa ostaa ja leikkauttaa vaahtomuovia levystä haluamaansa kokoon ja muotoon, se onnistuu Tampereella Tampereen Vaahtomuovi Oy:ssä.




Saksilla leikatun reunan epätasaisuus ei haitannut, koska vaahtomuovipalojen päälle tuli kerros ohutta levyvanua. Koska vanun on tarkoitus mennä vaahtomuovikappaleiden reunojen yli, lisäsin kappaleiden reunoihin 3,5 cm (vaahtomuovilevyn paksuus). Sen lisäksi, että vanu toimii lisäpehmusteena ja pehmentää vaahtomuovin reunoja, sen suojaa päälliskangasta vaahtomuovin kangasta kuluttavalta hankaukselta. 




Liimasin pyöreät vaahtomuovikappaleet yhteen kangasliimalla. Kahdesta yhteen liimatusta 3,5 cm paksusta levystä tuli 7 cm paksu täyte yhdelle tyynylle. Samalla liimalla liimasin vanulevyt vaahtomuovikappaleiden päälle. 




Jaoin pyöreän kaavan kahdeksaan yhtä suureen kiilamaiseen osaan. Kaavan avulla sain piirrettyä ja leikattua yhteensä 32 kappaletta, 16 nahasta ja 16 kangastilkuista neljää kahdeksasta kappaleesta ommeltavaa päällisosaa varten.




Piirsin ja leikkasin tyynyjen kappakappaleet (päälliskappaleiden väliin tuleva kaitale) 1 cm pienemmiksi kuin kappojen todellinen paksuus. Tämä siksi, että kun kappa on vaahtomuovin todellista paksuutta pienempi, päällinen istuu napakasti joustavan vaahtomuovin päällä. 1 cm saumanvarojen kanssa kappakappaleen korkeudeksi tuli 8 cm.




Ommeltuani kappaleet yhteen, pujotin vanulla päällystetyn vaahtomuovin tyynyn sisälle omppelematta jättämästäni aukosta. Saadakseni päälliskankaan istumaan siististi vaahtomuovitäytteen päällä, asettelin sen saumanvarat kääntymään kapan suuntaan. Saumanvarat voi kiinnittää paikoilleen ompelemalla kapan puolelle reunatikkaukset. 

Viimeistelin tyynyt ompelemalla täyttöaukot kiinni ja nahalla päällystetyt kantanapit vahvalla karhulangalla tyynyjen keskelle. Nappeja päällystetään asiakkaan kankaalla mm. Merletossa Tampereella.