25.10.19

Design & Second hand -sisustuskirpputori Ratinassa Tampereella 26.10.19


Tervetuloa Ratina DECO -sisustustapahtumaan huomenna la 26.10.19! Olen mukana tapahtumassa Design & Second hand -sisustuskirpputorilla, Ratinan 3. kerroksessa klo 11 - 16.
Myyntipöydälläni on paljon uutta ja vanhaa, itse tehtyä, design-, retro- ja vintage -tavaraa. 

Kuva: Ratina.fi

Katso tapahtumapäivän ohjelma ja tule mukaan! 

Ratinassa nähdään!

20.10.19

Kultamaalilla antiikkiseksi tuunattu pöytä


Hankin Tori.fi:n kautta koivuisen (Juvi-Production?) sivupöydän puutarhavajaan työ-/ruukutuspöydäksi. Pöytä on juuri sopivan korkea, että sen ääressä voi työskennellä seisoen. Se on myös riittävän kapea, että se mahtuu hyvin pieneen tilaan.



Kokopuinen pöytä oli ostettaessa käsitelty valkoisella puuvahalla. Hioin pintaa kevyesti, pyyhin pölyt huolellisesti ja maalasin pöydän vesiohenteisella puolihimmeällä kalustemaalilla vaaleansiniseksi. Värisävy on Tikkurilan värikastasta sävy K491 Mistraali.



Yksivärisenäkin pöytä oli mielestäni jo hieno, mutta koska sen jaloissa oli sopivasti uurteet, keksin korostaa niitä kultamaalilla. Idea "kultaukseen" lähti kahviastiastosta. Maali jolla maalasin, on Tikkurilan Taika kulta vesiohenteinen helmiäismaali.



Jalkojen uurteiden lisäksi levitin kultamaalia myös pöydän kannen ylä- ja alareunaan pöytälevyn ympäri. Maalin levittämiseen käytin vesivärisivellintä.

"Kultauksen" idea oli tehdä pöydästä kuluneen antiikkisen näköinen, joten maalin levittämisessä ei tarvinnut olla tarkka. Kultamaalia tuli toisiin kohtiin enemmän ja toisiin vähemmän.



  Kuluneen näköisen pinnan sain aikaan maalikerrosten kevyellä hionnalla. Hioin eniten kulmia ja reunoja, joista pöytä kuluisi käytössäkin. Joistain kohdista hioin myös puupintaa näkyville.

Pinnasta tulee sitä rouheampi, mitä karkeammalla hiomapaperilla sen hioo. Käyttämäni hiomapaperin karkeus oli 120.



Hiotusta maalipinnasta tuli matta ja se näyttää nyt kulumineen ja kultauksineen oikeasti vanhalta. Kultamaali antaa pöydälle arvokkuutta ja antiikkisuutta, jota tavoittelin.

6.10.19

Puutarhavajan pitsiverhot


Vastavalmistunut puu- ja puutarhavaja kaipasi selvästi pitsiverhoja oviensa ikkunoihin. Ompelin sellaiset pitsikuvioisesta valoverhokankaasta.

Verhokangas löytyi Eurokankaan palalaarista ja verhojen kiinnitystarvikkeet Prisman verhotarvikeosastolta.


Verhot on kiinnitetty ikkuna-aukon ylä- ja alareunojen tukipuihin ruuvatuilla silmukkakoukuilla/silmukkaruuveilla/rengasruuveilla.

Koska koukkuja on hankala kiertää suoraan puuhun, kannattaa niille porata ensin reikä koukkua pienemmällä poranterällä. Valmiiseen reikään ruuvi kiertyy helpommin ja menee suoraan.


Verhoon ommellaan kuja, johon verhovaijeri/verhojousi pujotetaan. Vaijerin päihin ruuvataan koukkuruuvit. Vaijeri kiinnitetään koukkuruuveilla silmukkaruuveihin. 

Verhovaijerin pituutta voi säätää leikkaamalla sitä lyhyemmäksi terävillä pihdeillä. Vaijeri joustaa jonkin verran, sen saa pingottaa mieluummin napakasti kuin jättää roikkumaan löysästi. 

Verhon paino painaa vaijeria jonkin verran keskeltä notkolle. Jos verho on kovin painava tai leveä, kannattaa valita vaijeriripustuksen sijaan ohut verhotanko.


Vaijerille riittää verhoon ommeltu 1 cm kuja. Näiden verhojen ylä- ja alareunoihin on ommeltu kujien lisäksi 1,5 cm reuna eli harja. Harja rypyttyy kauniisti ja peittää alleen ikkuna-aukkojen tukipuut. Se antaa myös verhoille viimeistellyn ilmeen.

Harjoja, kujia ja saumanvaroja varten verhon korkeuteen lisätään (1,5 + 1 + 1 cm) 3,5 cm sekä ylä- että alareunaan, yhteensä 7 cm. Kangasta tarvitaan verhon korkeuden verran plus 7 cm.



Verhoon tarvittavan kankaan leveys saadaan, kun kerrotaan ikkunan leveys 1,5:llä. Ikkunaa leveämpi verho näyttää runsaalta ja rypyttyy kauniisti.

Näihin verhoihin riitti 75 cm palakangas, jonka leveys oli 150 cm. Leikkasin kankaan puoliksi, jolloin sain kaksi 75 x 75 cm palaa.

Kangas ei riittänyt runsaaseen rypytykseen, mutta toisaalta nyt verhojen kuviot näkyvät selvemmin ja valo pääsee paremmin niiden läpi. Verhot peittävät suoran näkymän vajaan ja tuovat tunnelmaa.




Verhojen materiaali on 100% polyesteri. Ne eivät haalistu eivätkä homehdu kylmässä tilassa yhtä helposti kuin esim. puuvilla. Aion antaa verhojen olla paikoillaan vajassa koko talven. Muuten joudun kyllä vähän rajoittamaan intoani sisustaa koko vaja jo näin talvea vasten.