20.7.14

Huivi + huivi = tyynynpäällinen


Ompelin kaksi mustavalkopilkullista kirpparihuivia yhteen. Niistä tuli koristetyynynpäällinen.


Asetin huivit päällekkäin nurjat puolet vastakkain ja ompelin pienemmän huivin reunakuviota seuraten huivit kolmelta sivulta yhteen. 


Leikkasin isomman huivin reunan samankokoiseksi pienemmän kanssa. Huolittelin leikatun huivin reunat siksakkaamalla. Saumurilla reunoista tulisi vieläkin siistimmät, mutta siksakkaamallakin onnistui hyvin. Pienemmän huivin reunat oli jo valmiiksi huoliteltu.


Koska ompelin huivit yhteen kauempaa pienemmän huivin reunoista, päällisen reunoihin jäi liehukkeet. Pujotin tyynynpäällisen sisälle 40 x 40 cm koristetyynyn ja ompelin neljännen sivun käsin kiinni.


Tyynynpäällisiksi ommeltaviksi sopivat parhaiten neliönmalliset huivit. Huiveista voi tehdä tyynynpäällisiä myös kulmat solmimalla.  

19.7.14

Verhojen jatkaminen


Kuulostaa varmasti ihan hölmöläisen hommalta, mutta leikkasin yhden pitkän verhon kahdeksi ja jatkoin molempia ompelemalla alareunoihin lisää kangasta.

Ideana tässä järjettömältä kuulostavassa hankkeessa oli saada makuuhuoneeseen suoraa aamuauringon valoa hämärtävät verhot.

Käytin tähän tarkoitukseen aiemmin Hemtexiltä ostamani mustan puuvillaisen purjerengasverhon. Sellaisenaan se ei ollut löytänyt paikkaansa ja olin ajatellut käyttäväni sen kankaana johonkin ompelutyöhön. Verhon pituus ei riittänyt kahden ikkunan verhoiksi, joten sitä piti jatkaa toisella kankaalla.


Leikkasin pitkän sivuverhon kahteen osaan ja ompelin kummankin kappaleen alareunoihin jatkeiksi valkoista pellavakangasta. Käytin ompeluun kahta eriväristä ompelulankaa, valkoiselle kankaalle valkoista ja mustalle mustaa.

Jos verhoihin ei halua ihan noin jyrkkää rajaa kahden kankaan välille, kankaista voi leikata ja ommella suikaleita raidoiksi. Kahden kankaan välisen sauman päälle voi myös ommella esim. erilaisia nauhoja.



Ripustin valmiit verhot nipsuilla verhokiskoon. Verhot voi vetää päivisin sivuun ja yöksi ikkunoiden eteen. Musta puuvillakangas siivilöi valoa ja hämärtää huoneen, mutta ei varsinaisesti pimennä. Jos verhosta haluaisi pimentävämmät, mustan kankaan taakse voisi ripustaa/ommella mustan vuorikankaan. 

16.7.14

Tuolien päällystäminen eri kankailla


Olohuoneen kirsikan värisen ruokailuryhmän uudistaminen on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Olen hankkinut tuolien istuinosien päällystämiseen kankaita, kun sopivia on tullut vastaan. 

Nyt kaikkiin tuoleihin on löytynyt päällyskangas ja niiden istuinosat on uudelleen verhoiltu. Vanha hyväkuntoinen ruokailuryhmä uudistui ja sai lisää käyttöikää pienellä vaivalla.




Ensimmäiset kaksi tuolia päällystin kirpputorilta löytämälläni tummanharmaalla villakankaalla. Kirpputorilta löytyi myös pitkä musta nahkatakki, jonka selkäosasta leikkaamani nahkapala riitti yhden tuolin päällystämiseen.




Kolmeen vielä päällystämättä jääneeseen tuoliin uudet päällyskankaat löytyivät Eurokankaasta. Päällystin kaksi tuolia tummanharmaalla farkkukankaalla ja yhden mustalla puuvilla canvas -kankaalla.

Kaikki tuolien päällystämiseen valitsemani kankaat ovat paksuja ja kulutusta kestäviä. Suojasin uudet kankaiset päälliset suihkuttamalla niihin huonekaluille tarkoitettua suoja-ainetta. Suoja-aine tekee kankaan pinnan likaa ja nesteitä hylkiväksi, jolloin päälliset pysyvät puhtaina pidempään. Nahalla verhoiltua tuolinpäällistä voi hoitaa esim. vahaamalla. 




Häivytin kirsikan väriä vielä peittämällä pöydän vaaleanharmaalla pellavaliinalla. Samaa vaaleanharmaata on sekä ompelemissani verhoissa, että kalkkimaalilla maalaamassani tupakaapissa. Ruokailuryhmän punaruskea kirsikan väri toistuu verhoissa. Värit sitovat huoneen eri elementit yhteen.




Olohuoneen sisustus alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Lattia kaipaa vielä mattoja ja seinät tauluja. TV-tason yläpuolelle on suunnitelmissa hankkia seinään kiinnitettävä vitriinikaappi. 


15.7.14

Kunnostettu jakkara


Löysin kirpputorilta pyöreän keittiöjakkaran. Se oli muuten hyvässä kunnossa, mutta kaipasi siistimistä. Istuinosan maali oli päässyt lohkeilemaan ja puunväriset jalat pinttymään likaisiksi.




Hioin tummanvihreän maalin kokonaan pois, koska halusin maalata jakkaran vaaleammalla värillä. Hioessa tummanvihreän maalin alta paljastui jakkaran alkuperäinen punainen väri. Päätin entisöidä jakkaran sellaiseksi kuin se oli ollut ja maalata istuinosan uudelleen punaiseksi.
 


 
Jakkaran jalat oli käsitelty alunperin lakkaamalla. Hioin hilseilevän lakan pois ja suojasin puupinnalle hiotut jalat alkuperäisestä poiketen öljyämällä.

 Käytin jakkaran maalaamiseen Tikkurilan puolihimmeää Helmi-kalustemaalia ja jalkojen öljyämiseen kylmäpuristettua pellavansiemenöljyä.




Kunnostetusta jakkarasta tuli punaisena pirteä ja se sopii hyvin keittiön väreihin. Se on kevyt ja helppo nostella, kun istuinosassa on reikä. Jakkaralle on käyttöä, kun kurkottelee keittiön yläkaappeihin ja pöydän päässä se toimii myös lisäistuimena.





4.7.14

Leikkimökin pitsiverhot


Kummityttö sai viime kesänä leikkimökin. Kävin ottamassa mitat sen ikkunoista ja ompelin isosta valoverhosta mökkiin pitsiset verhot.


 
 
Mökin oven ikkunaan tarkoitetun pitsiverhon leikkasin valoverhon alareunasta. Käänsin valoverhon ylösalaisin ja ompelin nauhakujan verhon aikaisempaan alareunaan. Ompelin saman valoverhon alareunasta aiemmin mekot pesulahenkareille.

Koska käänsin oviverhon nurin päin, verhokankaan ruusukuviokin jäi väärin päin. Ratkaisin ongelman leikkamalla selvästi väärin päin jääneet kuviot pois. Käytin reunan kuvion ääriviivojen leikkaamiseen pieniä teräviä saksia.




 Kahteen sivuikkunaan tulevat verhot leikkasin valoverhon yläreunasta niin, että siinä jo valmiina ollutta nauhakujaa voi käyttää näidenkin verhojen ripustamiseen. Valoverhon yläreunan nauhakujaa hyödyntämällä ompelin aiemmin pesupussin

 Mallailin valmiita verhoja kellarista löytämääni vanhaan ikkunaan. Leikkimökkiin verhot voi ripustaa pujottamalla nauhakujiin ohuet kepit verhotangoiksi. Myös verhovaijeri koukkuineen toimii ripustuksessa hyvin. 

Leikkimökin ikkunat ovat pienemmät kuin kuvan ikkunaruutu. Verhot on ommeltu ikkunoita reilusti suuremmiksi, että ne saa rypytettyä supummalle.




Pitsiverhot lähtivät kummitytölle postitse. Toivottavasti ne sopivat leikkimökin sisustukseen. :)