23.9.18

Syysistutus spray-maalattuun ruukkuun (+ ruukkusoralla täytetyt sukkahousut!)


Tähän aikaan vuodesta kannattaa hankkia isompia ulkoruukkuja, kun puutarhamyymälät myyvät niitä alennuksella. Eikä haittaa, vaikka kaikkia värejä ei enää olisikaan saatavana, sopivan kokoiset ruukut voi maalata itse haluamansa värisiksi.


Tämä mustaksi maalaamani ruukku oli alun perin harmaa. Ruukun materiaali on polypropeenia ja sen pinta hieman karhea. Arvelin, että se sopii hyvin maalattavaksi ilman kummempia pohjatöitä.


Pyyhin ensin ruukun puhtaaksi ja annoin kuivua. Suojasin kellarin lattian pressulla, ettei hienojakoinen spraymaali leviä ympäriinsä.

Maalaamiseen käytin Mastonin mattamustaa spray-maalia. Olen erityisen ihastunut tähän maaliin, koska se levittyy tasaisesti, on peittävä ja maalattu pinta silkkisen hohtava.

Suihkutin maalia kaksi kerrosta. Maalipinta kuivui nopeasti kuivassa kellarissa. Lopullisen kovuutensa maalipinta saa n. viikon kuluessa maalaamisesta. 
   

En malttanut odottaa maalin kovettumista, vaan istutin syyskasvit heti maalin kuivuttua. Istutukseen tuli kesäkukkaistutuksesta siirretty muratti, 2 valkoista callunaa ja 2 pientä sypressiä.


Että ruukku olisi kevyt siirtää, salaojitin istutuksen ruukkusoralla. Sora sekoittuu helposti multaan, ellei niitä eristä jotenkin toisistaan. Sukkahousuihin laitettu ruukkusora pitää mullan ja soran erillään, mutta päästää veden läpi.

  Sukkahousuista tuli tosi hauskat soralla täytettyinä. Ruukkusoraa vaan molempiin lahkeisiin niin paljon kun mahtuu ja kun on täynnä, vyötärö kiinni solmulla. Sitten vaan myttyrälle ruukun pohjalle ja multaa päälle.


Istutus ruukkuineen tulee olemaan portaiden tasanteella suojassa katon alla koko talven. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin maali pysyy ruukun pinnassa. Luultavasti ihan hyvin, ainakin se ehtii kovettua ennen pakkasia.

16.9.18

Pation öljyäminen


Viime kesänä kestopuusta rakennettu patio sai tänä kesänä ruskeaa terassiöljyä pintaansa. Öljykäsittely suojaa puuta sään vaihteluilta, tikkuuntumiselta ja halkeilulta sekä haalistumiselta.

Värillisellä terassiöljyllä pintaan saa suojan lisäksi ilmettä. Ruskeaksi sävytetty patio näyttää nyt viimeistellyltä ja yhdistyy luontevasti talon ja pihan rakenteisiin.

Öljytty pinta pysyy myös paremmin puhtaana.


Annoin tuoreen kestopuun kuivua vuoden pation rakentamisen jälkeen. Tuoreelle, vielä kostealle puulle tehty käsittely voi hilseillä pois tai käsitelty pinta jäädä laikukkaaksi.

Öljyäminen onnistuu parhaiten puolipilvisellä säällä, jolloin aurinko ei kuivata pintaa liian nopeasti eikä sade kastele.


Ennen öljyämistä pesin laudat runsaalla vedellä ja mäntysaippualla. Annoin kuivua hyvin ennen käsittelyn aloittamista.

Levitin pation pintaan Tikkurilan valmiiksi sävytettyä ruskeaa Valtti Plus TerassiöljyäSamaa öljyä mustana käytin aiemmin kasvulavojen käsittelyyn.


Levitin terassiöljyn pation lautoihin leveällä siveltimellä lautojen suuntaisesti kahteen kertaan. Töpöttelin öljyä myös lautojen väleihin ja sivuihin. Annoin öljytyn pinnan kuivua vuorokauden käsittelykertojen välillä.


Purkin jämät käytin kompostikehikoiden käsittelyyn. Kestopuisissa, jo neljä vuotta säiden armoilla olleissa kehikoissa öljyämättömän ja öljytyn eron näkee ehkä parhaiten. Kuvassa käsittelemätön ja kertaalleen öljytty pinta. Toisen öljykerroksen jälkeen ruskea sävy syveni ja pinnasta tuli kuultava.  


 Jos terassiöljyä jää yhä jäljelle, eikä muita öljyttäviä pintoja ole, öljy kannattaa hävittää toimittamalla se vaarallisten jätteiden vastaanottoon. Tyhjän metallipurkin voi laittaa metallin keräykseen.