25.1.15

Tuolin hupun kaavoitus


Saimme kotitehtäväksi mitata ja kaavoittaa tuolille huppu. 




Ideana oli, että tuolin mittaamisen jälkeen piirrämme kuitukankaasta hupun kaavan, sovitamme sen tuolin päälle ja ompelemme siitä mallin. Kuitukankaasta tehtyyn malliin voi tarvittaessa tehdä korjauksia. 

 Kun kuitukankainen malli on sopiva ja istuva, se puretaan osiin. Osia käytetään varsinaisen kankaasta tehdyn hupun kaavoina.  




Huppuun tarvittiin neljä kappaletta: Kappa (kaksinkertainen kappale kuvassa alhaalla vinottain), takaselkä eli selkäkappale (oikealla kynän ja kolmioviivaimen alla), istuinosa (vasemmalla) sekä etuselkä (ylimpänä oikealla).




 Kaavoitin hupun Ikeasta ostetulle mustalle Norvald-puutuolille. Tuoli toimii työpöytäni tuolina yläkerran aulassa.




Kaavoitin tuolin huppuun laskokset taakse ja kulmiin. Kappaosa olisi voinut olla pidempi, että saisin ommeltua siitä laskokset myös tuolin takareunoihin. Myös selkäkappaleen laskosten taitteet saisivat olla leveämmät. Tuolin selän kohdalta huppu on vähän turhan kireä. Että pientä viilausta vielä tarvitaan...




Huomioin edellä mainitut korjaukset, kun piirrän ja leikkaan tuolin hupun  Ikean Minna-puuvillakankaasta. Tuolin hupun ompelu varsinaisesta kankaasta onkin seuraavan viikon kotitehtävä.


18.1.15

A4-kokoinen lomakelaatikko huovasta


Paksusta huopakankaasta voi ommella erikokoisia koreja erilaisiin säilytystarpeisiin. Ompelin villahuovasta työpöydälleni hiirimaton sekä kännykkäkotelon lisäksi matalan lomakelaatikon.


Käytin laatikon pohjan mallina A4-kokoista paperiarkkia. Lisäsin arkin reunoihin 1 cm saumanvarat. Reunojen korkeus on 8 cm saumanvaroineen. Reunojen pituus on sama, kuin pohjakappaleen vastaavien reunojen.


Ensin ompelin reunat 0,5 cm etäisyydeltä reunasta renkaaksi. Yläreuna ommellaan ylös asti, alareunassa sauma päättyy 0,5 cm etäisyydelle reunasta.

Seuraavaksi neulasin ja ompelin reuna- ja pohjakappaleet yhteen. Jätin ompelematta n. 5 cm matkan kulmia ennen ja niiden jälkeen.


Kohdensin saumat ja taittelin kulman paikoilleen. Ompelin ompelematta jääneet aukot kiinni niin, että ommel päättyi 0,5 cm reunasta samaan kohtaan, johon reunakappaleita yhdistävä ommelkin päättyi.


Jokainen kulma asetellaan ja ommellaan erikseen molemmilta puolilta 0,5 cm päähän reunasta. Valmista työtä ei käännetä, vaan saumat jäävät laatikon ulkopuolelle. 

Materiaalin paksuudesta johtuu, että laatikon reunat pyrkivät kääntymään sisäänpäin. Reunoja voi auttaa suoristumaan ja asettumaan paremmin leikkaamalla näkymättömiin jäävään pohjakappaleeseen kulmien saumanvaroihin pieniä halkoita tai kolmionmuotoiset palat kulmista kokonaan pois.

Toinen vaihtoehto yrittää taivuttaa reunoja on säilyttää laatikossa aluksi sitä hieman suurempia aikakauslehtiä, jotka toivottavasti ajan myötä painavat laatikon muotoonsa.

16.1.15

Huovasta ommeltu kännykkäkotelo


Yksinkertainen, helposti ja nopeasti paksusta huovasta leikattu sekä ommeltu kännykkäkotelo. Tämä on niin helppo, ettei ohjettakaan varmasti tarvita.


Ainoa ongelma kotelossa on, että koska paksu villahuopa eristää niin hyvin ääntä, puhelimen ääniä ei tahdo kuulla. Soittoääniä sitten vaan lujemmalle!

14.1.15

Tohvelit paksusta huopakankaasta


Nyt on sitten kokeiltu, onnistuuko paksun villahuovan (100 % villaa) ompelu kotikoneella ja onnistuihan se! Huopatohvelit voi ommella myös käsin, jos kaksinkertaisen paksun huovan ompelu koneella tuottaa hankaluuksia.

Piirsin huopatohveleiden pohjan ääriviivat varvassandaalien pohjien mukaan ja lisäsin reunoihin 1 cm saumanvaraa. Päällyskappaleiden kaava löytyi täältä.


Neulasin kappaleet päällekkäin ja ompelin ääriviivoja pitkin 1 cm etäisyydeltä reunasta. Reilumpi saumanvara helpottaa paksun materiaalin ompelua. Ompelukoneen paininjalka pysyy paremmin kankaiden päällä, eikä luiskahda kankaiden reunalta. Siistin ja leikkasin saumanvarat 0,5 cm etäisyydeltä ompeleesta ompelun jälkeen.

Ompelin tohvelit ympäri kahteen kertaan, että sain lyijykynällä piirtämäni ääriviivat piiloon ja mustat ompeleet näkymään paremmin.

Kannattaa muistaa, että tarkoitus on tehdä 1 kpl vasempaan ja 1 kpl oikeaan jalkaan, ettei tee tohveleista keskenään täsmälleen samanlaisia. ;)



Tohveleita voi koristella monin tavoin. Päällisosaan voi ommella pyöreät tupsut, rusetit, nappeja, niittejä, koristenauhaa, pitsiä, pieniä pitsiliinoja jne.

13.1.15

Neulottu pitsihuivi


Pitsineuleen neulominen ei ollut sittenkään niin vaikeaa, kuin olin aina kuvitellut. Helppo ja selkeä pitsihuivin ohje löytyi Verkkoneulelehti Ullasta.

Neuloin pitsihuivin petroolin sinisestä (väri 8962) Lauri Neulelangasta (75 % villaa, 25 % polyamidia). Kerässä on 100 g lankaa eli n. 200 m. Lankaa kului n. 150 g ja huivista tuli n. 160 cm pitkä. 
 

 Lankaa suositellaan neulomaan puikoilla 3,5 tai 4. Neuloin puikoilla nro 8, koska neulekäsialani on aika tiukkaa. Halusin huivista löysän, jolloin pitsikuvio tulee paremmin esille. Pitsihuivin alkuun ja loppuun neuloin muutaman kerroksen aina oikein -neuletta puikoilla nro 4,5.

Neuloin huivin ohjeen mukaan. Ohjeessa oleva termi "lk" eli langan kierto oli minulle uusi asia. Havainnollistava kuva langan kierrosta puikolle ennen oikeaa silmukkaa löytyi täältä.

Viimeistelin pitsihuivin päättelemällä langan päät ja venyttämällä huivin kosteana muotoonsa. Kastelin huivin ja neulasin sen vaaka-asentoon pyyhkeiden päälle. Kuivuttuaan huivi oli valmis käyttöön.

1.1.15

Huopa-askartelua - Kengänpohjalliset


Viime aikoina olen innostunut askartelemaan ja ompelemaan huovasta kaikenlaista. Ostin kahdenlaista huopakangasta, paksumpaa 100 % villaa sekä ohuempaa askarteluhuovan nimellä myytävää 100 % polyesteria.

Ohuemman askarteluhuovan ompeleminen onnistuu hyvin kotikoneella. Vielä en ole kokeillut, kuinka paksun villahuovan ompelu mahtaa sujua. Ilman ompelukonettakin huovasta voi askarrella monenlaista. Olen leikannut paksusta huopalevystä mm. hiirimaton ja nämä kengänpohjalliset. Pohjalliset on piirretty ja leikattu olemassa olleiden vanhojen pohjallisten ääriviivojen mukaan.


Kenkiin sujautetut villapohjalliset pitävät jalat lämpiminä ja kuivina sekä pehmentävät askelia.