Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

22.3.22

Avaimet magneettikoukuilla sulakekaapin oveen


Kotiin tullessa kotiavaimet pitäisi saada käsistä johonkin sopivaan paikkaan heti eteisessä. Mielellään avainnippu saisi löytyä aina samasta paikasta, ettei sitä tarvitse etsiä, kun lähtee taas ulos.

Ratkaisin usein tarvittavien avainten säilytyksen hankkimalla Granitista muutaman magneettikoukun ja magneettiklipsin ja ripustamalla avaimet koukuilla tuulikaapin metallisen sulaketaulun oveen.



Avaimet ovat nyt helposti saatavilla. Ne voi napata mukaansa koukuistaan mennen tullen. Avainten lisäksi sulaketauluun voi ripustaa klipseillä muistilappuja, kortteja tai muuta kivaa ja tarpeellista. 



Kiinnitin sulaketauluun magneettiklipsillä asunnon pohjapiirroksen. Tuulikaapin kohdalla pohjapiirroskuvassa on pieni magneetti. Tämä "olet tässä" -opastus tiedoksi niille, jotka tulevat kyläilemään ensimmäistä kertaa.😉


23.2.22

Eteisen ja tuulikaapin freesaus

 

Uudessa kodissa on ollut jo puolisen vuotta monta projektia samaan aikaan meneillään. En ole pitänyt kiirettä, vaan laittanut paikkoja oman näköiseksi sitä mukaa kun ideoita on syntynyt, inspiraatio syttynyt ja toteutukseen ollut sopivasti aikaa.

Asunto oli hyväkuntoinen, joten tekemäni muutokset ovat olleet lähinnä toiminnallisia ja kosmeettisia. Tässä taas muutama vinkki, mitä pienillä muutoksilla voi saada aikaan, tällä kertaa eteisessä ja tuulikaapissa.



Ensitöikseni vaihdoin eteisen ja tuulikaapin perinteiset kattoplafondit paremmin valaiseviin valaisimiin ja polttimoihin. Kirkkaampi valaistus toi ikkunattomaan tilaan lisää valoa ja tilantuntua. Eteisen ja tuulikaapin sisäkatto on asunnon muita huoneita matalammalla, joten valaistukseen panostaminen oli enemmän kuin tarpeen.

Toinen muutos, joka myös teki eteisestä neliöitään suuremman, oli kattoon asti ylettyvän peililiukuovikaapiston asentaminen. Teetin ja asennutin kaapiston mittatilaustyönäKaapiston ovien peilit tuplaavat tilan ja luovat illuusion sen jatkumisesta. Ne tuplaavat myös valon määrän tilassa sitä heijastamalla. Liukuovet toimivat käytävämäisessä tilassa hyvin, koska ne eivät vie tilaa avattaessa.



Asunnon ulko-ovi on retrosti sinapinkeltainen. Väri raikastui ja pääsi paremmin esille, kun maalasin sen ympärille valkoisen kehyksen ja viereiset seinät tummanharmaiksi. Sinapinkeltainen näyttää nyt niin hyvältä, että olen innostunut käyttämään sitä jopa vaatetuksessakin!

Tuulikaapin kaikki seinät maalasin Tikkurilan tummanharmaalla sävyllä M499 Mantteli. Tumma seinäväri ei pienennä tilaa, koska siellä ei ole tarkoitus oleskella ja maalattua seinäpintaa on vähän. Valkoinen lämpöpatteri, sähkökaappi ja kaapiston ovet korostuvat tummaa seinää vasten ja näyttävät raikkailta.



Syvennyksessä olevaa ulko-ovea rajaa nyt Tikkurilan Helmi listavalkoisella akrylaattimaalilla maalattu kehys. Syvennys on kehystetty kahdelta sivulta valkoisella 250 mm leveällä kulmasuojalistalla. Muovista kulmasuojalistaa voi leikata saksilla sopivan mittaiseksi ja listassa on valmiiksi teippi liimaamista varten.


Tuulikaapin lattialla oli ennestäänkin pala käytävämattoa. Se oli jo kulunut ja likainen. Hankin rautakaupasta rullalta sopivan mittaisen palan antrasiitin harmaata terassimattoa ja leikkasin siitä vanhan maton mittojen mukaan uuden samanlaisen. Kiinnitin maton pujottamalla sen paikoilleen jalkalistojen alle. Koko tuulikaapin lattian peittävä matto piilottaa alleen edullisesti ei niin kivan lattian.

Hankin vielä irrallisen 50x80 cm Kurakunkku-kuramaton oven eteen kynnysmatoksi. Ovimatto suojaa alla olevaa mattoa lialta ja kulutukselta. Se kerää itseensä enimmät kurat ja on helpompi puhdistaa kuin kiinteästi asennettu matto.



Tuulikaapin syvennys oli hyödynnetty fiksusti kahdella kattoon asti yltävällä kaapilla. Kaapeissa oli ennen vaatetangot, mutta vaihdoin ne hyllyiksi, koska vaatetangoilla säilytettävät vaatteet mahtuvat nyt uuteen liukuovikaapistoon. Tuulikaapin kaapeista vapautuvaan tilaan sijoittuvat muutoksen jälkeen siivousvälineet, työkalut, urheiluvälineet, kaikenlaiset pienet kodintarvikkeet yms. 

Kun eteisessä ja tuulikaapissa säilytettävillä tavaroilla on omat paikkansa, ne tulee helpommin laitettua käytön jälkeen paikoilleen, pois tieltä ja näkyvistä.

Vaihdoin myös tuulikaapin kaappien ovien vetimet samoihin lankavetimiin, jotka vaihdoin asunnon muidenkin kiintokalustekaappien oviin.



 Eteinen tuulikaapista katsottuna näyttää muutosten jälkeen tältä. Eteinen jatkuu vasemmalle liukuovikaapiston takaa olohuoneeseen. Viilupintaisia väliovia eteisessä on yhteensä 6 kpl. Aikamoinen hässäkkä ovia! Tila piti saada rauhoitettua ja tiikinväriset viiluovet sovitettua sisustukseen. Oman haasteensa toi kellertävä mosaiikkiparketti.

Ratkaisin eteisen haasteet korostamalla sitä mitä ei voi piilottaa eli maalaamalla osan sen seinistä harmaalla K499 Graniitti sävyllä. Kylmä sävy tasapainottaa keltaisuutta ja korostaa puunväriä. Koska en halunnut maalata eteistä harmaalla tukkoon, jätin seinistä kolme valkoisiksi. Valkoinen raikastaa harmaata ja puunväriä sekä avartaa kapeaa tilaa.

Tällä erää olen tyytyväinen näihin pieniin, edullisiin ja helposti toteutettaviin muutoksiin. Haluan mieluusti säilyttää asunnossa myös jotain alkuperäistä, kuten nuo viilupintaiset väliovet.

26.7.19

Kolmella eri värillä maalaaminen


Tarvitsimme tuulikaappiin uuden kenkähyllyn. Sellaisen, jossa on säilytystilaa myös koiran talutushihnalle, kakkapusseille yms. tarvikkeille.

Aiemmin tuulikaapissa kenkähyllynä toimi vanha kirjahylly. Huonosta kunnostaan huolimatta, sekin virkistyi vielä maalaamalla ja toimitti kenkähyllyn virkaa monta vuotta. Nyt se sai uuden tehtävän autotallissa työkaluhyllynä.


Mitoiltaan tuulikaappiin sopiva uusi kenkähylly löytyi Tori.fi:n kautta. Kokopuinen hyllykkö on vanha lasiliukuovilla varustettu kirjakaappi. Lasit olivat hajonneet jo aikaa sitten ja kaappi oli muutenkin "elämää nähnyt".



Hioin kirjakaapin pinnat kevyesti, pyyhin hiomapölyt, irrotin vetimet ja pohjamaalasin valkoisella tartuntapohjamaalilla. Jo pelkkä hionta sai kaapin näyttämään paremmalta.

Koska halusin hommaan vähän haastetta, päädyin maalaamaan kaapin kolmella erivärisellä kalustemaalilla, jotka olivat jääneet aikaisemmista projekteista.



Apuna eriväristen pintojen rajaamisessa käytin maalarinteippiä. Vapaalla kädellä siveltimellä varovasti vetäenkin rajaaminen onnistuu, tarvitaan vain keskittymiskykyä ja vakaata kättä.

Rajaukset onnistuvat paremmin, jos esim. taustalevyn irrottaa ja maalaa erikseen. Olin tässä kohtaa laiska, enkä viitsinyt irrotella osia enempää kuin mitkä olivat jo valmiiksi irrallaan tai helposti irroitettavissa.



Maalattujen pintojen täytyy antaa kuivua ennen kuin viereen voi maalata toisella värillä. Kuivumisaikojen odottelu vie aikaa ja maalaustyö etenee hitaammin kuin yhdellä värillä maalattaessa.

Kesällä maalaushommat voi tehdä säiden suosiessa ulkona. Suojaukseksi riittää pressu alle. Työ voi jäädä kuivumaan ulos ilman että se on tiellä tai vastamaalattua pintaa tarvitsee varoa.



Maalauskertojen välillä pinnoille voi tehdä välihionnan. Hionta tasoittaa maalin valumajäljet, jos sellaisia sattui maalatessa tulemaan. 

Jos rajauksia ei saa tehtyä ihan niin tarkasti kuin haluaisi, hionta auttaa tähänkin. Lopuksi rajauksia voi vielä korjailla eli mitään peruuttamatonta ei tule tehtyä, vaikka homma ei menisikään heti ihan putkeen.



Viimeistelin maalatut pinnat, rajaukset, reunat ja kulmat kevyesti hiomalla, että kaapista tulee vähän kuluneen ja vanhan näköinen.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Kenkähylly on mielestäni kolmivärisenä hauska ja siinä on sopivasti säilytystilaa käytössä oleville kengille ja muille tarpeellisille tavaroille. Toimii! :)

10.2.19

Aina ei kaikkea kannata yrittää tehdä itse...


Vaikka DIY-hommat ovatkin kivoja, itse tekemällä säästää, oppii uusia taitoja ja saa onnistumisen elämyksiä, on joskus myös ymmärrettävä omat rajansa ja kykynsä, jaksamisensa ja ajankäyttönsä järkevyys. Jotkut työt vaan ihan yksinkertaisesti kannattaa antaa ammattilaisen hoidettaviksi.



Aloitin eteisen pintaremontin viime kesänä. Suunnitelmani oli irrottaa vanha, likainen ja kellastunut tapetti, tasoittaa ja maalata seinät. Innoissani irrottelin tiukkaakin tiukempaa tapettia seinästä. Jossain vaiheessa meistä kahdesta sitkeämpi tapetti voitti ja työ jäi pahasti kesken. 

Katselimme puoliksi revittyjä eteisen seiniä puolisen vuotta ennenkuin oli pakko myöntää häviönsä ja tunnustaa ettei työ taida enää tulla omin voimin valmiiksi. Tarvitaan joko remonttipiiskuri tai sitten ihan vaan joku joka saa tehtyä homman kokonaan puolestamme loppuun asti.



Löysimme työlle tekijän Urakkamaailma.fi:n kautta ja johan alkoi tapahtua. Tiukassa oli tapetti, mutta ammattilainen sen kuitenkin päihitti!

Kun tapetti oli poissa, seinien kolot ja reiät kitattiin, hiottiin ja tasoitettiin. Pohjamaalin jälkeen pintaan saatiin myös se maali, jota oli seiniin alunperin suunniteltu, Tikkurilan H495 Harso.


Harso on vihertävän harmaa, vähän likaisen värinen murrettu sävy. Valaistuksesta riippuen se näyttää enemmän harmaalta, vihertävältä tai sinertävältä.

Kylmänä värinä Harso sopii hyvin eteisen beigeen kivilattiaan, puunväriseen kattoon sekä portaisiin poistamaan niiden keltaisuutta. Murretun sävyn vieressä vanhemmat pinnat eivät näytä siltä, kuin niillekin pitäisi tehdä pian jotain. Maalasin eteisen ovien karmit viime kesänä valkoisiksiOvet tulevat nyt hyvin esille ja raikastavat harmaata seinää.



Eteinen on nyt valmis ja tältä se nykyään näyttää. Ei voi olla kuin tyytyväinen ja samalla ihmetellä, miten keskeneräisyyteen tottuu nopeasti ja kuinka kauan sitä jaksaa sen jälkeen sietää!

Ennen-kuvia eteisestä löytyy täältä.

22.5.18

Ovi- ja ikkunalistojen maalaus



Tämän kesän urakaksi olen ottanut koko talon väliovien ja ikkunoiden reunalistojen maalaamisen. Ovet ja ikkunanpuitteet ovat valkoisia, mutta listat niiden ympärillä ovat samaa koivunväristä puulistaa kuin lattian rajassa. 

Valitsin listojen väriksi valkoisen, koska se on raikas, neutraali ja sopii luontevasti kehystämään jo ennestään valkoisia ovia ja ikkunoita.


Maalasin Tikkurilan Helmi Listavalkoisella kolmeen kertaan. Kolme maalikerrosta riitti peittämään puun värin. Pyyhin listat ensin Maalipesulla ja sen jälkeen vedellä. Annoin listojen kuivua niin kauan, että sain liimattua maalarinteippiä karmien ulkoreunoihin rajaamaan seinäpintaa. 

Sisäreunat maalasin vapaalla kädellä ilman rajausta, koska ikkunoiden ja ovien puitteet olivat jo ennestään valkoiset. Pienet lipsahdukset eivät näy niin helposti samanvärisessä taustassa ja maalin saa pyyhittyä tuoreeltaan pois kohdista, joihin sitä ei ollut tarkoitus laittaa.


 Urakkaa ei voi tehdä kerralla, koska maalin täytyy saada kuivua maalauskertojen välissä n. 16 tuntia. Yläkerran listat on maalattu ja nyt voi jo sanoa, että kyllä kannatti. Huoneiden ilme raikastui ja valon määrä lisääntyi.


Rappukäytävässä eron huomaa ehkä parhaiten, kun maalattua pintaa pääsee katsomaan kauempaa. 

7.4.18

Tiskiaineella ja vedellä kiinnitettävät ikkunakalvot


Eteisen kahteen ikkunalliseen välioveen tarvittiin näkösuojaa. Ovien kirkkaat lasiruudut päätettiin kalvottaa luonnonvaloa läpi päästävillä, mutta huoneesta toiseen näkymän peittävillä ikkunakalvoilla.


Toinen kalvotetuista ovista on teini-ikäisen huoneen ovi. Teini tarvitsee yksityisyyttä ja omaa rauhaa huoneessaan. Huoneen siivous voi olla suurpiirteisempää, kun sotkut piiloutuvat oven taakse. 



Toinen kalvotetuista väliovista johtaa tuulikaappiin. Yhtenäisyyden vuoksi molempien ovien ikkunalasit päädyttiin kalvottamaan samalla huurrepintaisella ikkunakalvolla.



Vedellä ja astianpesuaineella kiinnitettävää vinyylikalvoa löytyi Clas Ohlsonilta. 45 cm leveässä rullassa on 150 cm ikkunakalvoa. Kahden oven laseihin kului neljä rullaa.


Tuulikaapin oven laseissa oli aiemmin tärkkelyksellä liimatut pitsiverhot. Ikkunaruutuihin kiinnitetyt verhot pysyivät lasipinnassa hyvin, mutta irtosivat helposti vetämällä. Tärkkelys lähti lasista kuumalla vedellä ja siivousliinalla hankaamalla. 



Mittasin ovien ikkunaruudut tarkasti ja leikkasin kalvosta sopivan kokoiset palat. Sekoitin suihkupulloon astianpesuainetta ja vettä, jota suihkutin lasiin ennen kalvon kiinnittämistä. 



Kalvossa on suojamuovi, joka irrotetaan ennen kiinnittämistä. Kalvon kiiltävä tasainen puoli asetellaan lasin pintaa vasten.

Kun kalvo on lasiruudun keskellä, ilmakuplat poistetaan ikkunalastalla. Jos kalvo ei mene kerralla kohdalleen, sen voi irrottaa ja kiinnittää uudelleen. Ylimääräiset astianpesuvedet kuivataan puhtaalla nukkaamattomalla liiinalla. 


Kalvo kiinnittyy ikkunalasiin tiukasti kuivuessaan. Vinyylikalvot on helppo irrottaa lasista jälkiä jättämättä ja ne voi käyttää uudelleen.

2.11.15

Eteisen itse tehty kierrätyspainotteinen sisustus


Eteinen on ollut muutoksen kourissa jo jonkin aikaa. Nyt voi vihdoin sanoa, että se on valmis! Eteinen on mielestäni nyt avara, toimiva ja sisustus sopii talon henkeen.




Kerrataanpa vielä, mitä kaikkea eteisessä on tehty. Linkkien kautta pääsee lukemaan aikaisemmat postaukset ja tarkemmat selostukset siitä miten muutokset toteutettiin.



Eteisen kaapisto purettiin ja sen tilalle vaihdettiin avonaulakko. Portaiden alle jäänyt hukkatila hyödynnettiin asentamalla sinne pitkä vaatetanko ja muuttamalla tila vaatehuoneeksi

Vaatetanko henkareineen piiloutui siististi verhon taakse. Väriä eteiseen tuotiin maalamaalla muutama vaatehenkari pirteän keltaiseksi.



Eteisen seinustalle laitettiin pieni penkki, joka maalattiin mustaksi. Penkki toimii eteisessä laskutilana sekä istuimena kenkiä puettaessa.




Penkkiä vastapäätä portaiden vieressä on mustalla ja valkoisella maalattu vintagepeili ja -lipasto. Peilin sekä lipaston puuosat olivat ennen maalausta punaruskeaa tiikkiä. Lipasto toimii laskutilana ja sen laatikoihin mahtuu paljon tarpeellista pikkutavaraa.



Läpikulkutilan ovineen ja portaineen kokoaa keskellä lattiaa oleva virkattu ja harmaaksi värjätty pitsimatto. Rottinkisessa kannellisessa ompelukorissa säilytetään villasukkia.



Eteisen sisustamiseen käytettiin kierrätysmateriaaleja, ostettiin uutta sekä käytettyä ja tuunattiin jo olemassa olevaa. Hintaa muutoksessa käytetyille materiaaleille ja hankinnoille tuli n. 250 - 300 €, kun työ tehtiin itse.

1.11.15

Entäs jos mieli muuttuu...?


No sitten vaan maalataan uudelleen vanhan pinnan päälle! 

Jos kaipaa muutosta, ilmettä voi vaihtaa helposti ja nopeasti parilla kerroksella maalia. Myös erilaiset kokeilut ovat mahdollisia, koska pinnat voi aina käsitellä uudelleen.





Eteisen tiikkinen vintagepeili ja -lipasto olivat sellaisinaankin ihan ok. Olin korostanut kalusteiden tiikkipintaa suihkutettavalla petsi sprayllä. Mutta koska eteisessä oli jo puupintaa ennestäänkin, uuden puusävyn lisääminen tilaan ei ollutkaan hyvä idea. Tila tuntuu helposti tunkkaiselta ja raskaalta, jos sitä hallitsee jokin väri, sävy tai materiaali.





Keventääkseni ja raikastaakseni tilaa, maalasin lipaston jalat, laatikot ja oven mustiksi, tason ja sivut valkoisiksi. Valkoisen maalin alle levitin kerroksen valkoista pohjamaalia. Maalikerrosten välillä tein välihionnan.

Maali tarttui hyvin petsikerroksenkin päälle, kun karhensin pinnat ensin kevyesti hiomalla. Käytin maalaamiseen Teknoksen puolikiiltäviä vesiohenteisia Futura-kalustemaaleja.

Vintagepeili ja -lipasto näyttävät nyt mielestäni nyt moderneilta ja sopivat hyvin muuhun sisustukseen.


16.9.15

Petsi sprayllä käsitellyt tiikkipeili ja -lipasto


Kirpputorilta löytynyt pyöreäkulmainen 50-60 -luvun peili sai kaverikseen samalta aikakaudelta peräisin olevan tiikkiviilutetun lipaston. Molemmat ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia sekä -laatuisia, Suomessa valmistettuja. 




Koska peili ja lipasto olivat alun perin pinnoitettu hieman eri sävysellä tiikillä, käsittelin molemmat samanvärisiksi Mastonin pähkinäpuun värisellä petsi sprayllä.

Käsittelyn jälkeen peili ja lipasto sopivat vieläkin paremmin yhteen, koska niiden puuosat ovat samansävyiset. Väri ei muuttunut paljoa, mutta ero on kyllä selvästi havaittavissa (yläkuva - ennen, alkakuva - jälkeen). Sen lisäksi että petsi syventää tiikkipintojen väriä, se tekee puupinnasta kiiltävän ja helpommin puhdistettavan. 

Jos haluaa, että petsi sprayllä käsitelty pinta kestää kovempaakin kulutusta, se kannattaa viimeistellä ohjeen mukaan lakkaamalla.




50-60 -luvun kalusteet ovat mittasuhteiltaan siroja ja pienikokoisia. Ne sopivat hyvin käytettäviksi pienissä tiloissa. Tiikkinen peili ja lipasto mahtuvat hyvin eteisen kapean seinän viereen. Lipastossa voi säilyttää mm. avaimia, heijastimia, kertakäyttösadetakkeja, sateenvarjoja yms. pientä ja tärkeää, jota saattaa tarvita kotoa lähdettäessä.


25.7.15

Vanhasta hyllyköstä kenkähylly eteiseen


Olin jo kauan etsinyt tuulikaappiin kengille jonkinlaista telinettä tai hyllyä. Sopivaa ei oikein löytynyt, joten annoin vanhalle, talon mukana tulleelle avohyllykölle uuden elämän ja mahdollisuuden toimia kenkähyllynä.


Hyllykössä ollut vanerinen takalevy oli kupruinen ja imenyt alareunaansa kosteutta. Irrotin takalevyn, pakkeloin ja hioin hyllykön muut pinnat maalausta varten. Koska vanha hyllykkö oli tehty puusta tai jostain vahvemmasta puulevystä, sen pystyi vielä hiomaan.  

Käytin hyllykön maalaamiseen muista maalausprojekteista jääneet kalustemaalit. Kenkähyllystä tuli kaksivärinen, koska maalit eivät olisi riittäneet kokonaan yksivärisen hyllykön maalaamiseen. 




Hyllykkö on kooltaakin juuri eteiseen sopiva, siinä on monta hyllyä ja pienet hyllyvälit. Hyllyjä voi lisätä tarvittaessa. 

Puinen hyllykkö on tukeva ja pysyy kasassa ilman taustalevyäkin. Taustalevyn voi lisätä, jos haluaa pitää hyllykön takana olevan seinän siistinä ja puhtaana. Hyllyt saa pidettyä paremmin puhtaina, kun niihin leikkaa kurastopparimatosta hyllyjen kokoiset palat kenkien alle.   

Kannattaa katsella olemassa olevia huonokuntoisiakin kalusteita "sillä silmällä". Niistä saattaa vielä saada kunnostamalla käyttökelpoisen kalusteen johonkin muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseensa.


8.7.15

Ikkunalasiin maissitärkkelyksellä liimatut pitsiverhot


Tästä kirpputorilta ostetusta pitsisestä valoverhokankaasta on tullut askarreltua jo monenlaista. Sitä on riittänyt ommeltuihin pesupusseihin, tauluihin ja sillä on päällystetty niin muistikirjoja kuin pesulahenkareitakin. 




Löysin idean maissitärkkelyksestä sekoitetulla liimalla suoraan ikkunaruutuihin aurink- ja näkösuojaksi liimatuista valoverhoista täältä ja päätin kokeilla ideaa eteisen ruutuikkunoihin.




Leikkasin valoverhosta eteisen oven ikkunaruutujen kokoisia tilkkuja, sekoitin tärkkelysliiman ja liimasin tilkut ikkunoihin. 




Tärkkelysliiman ohje:

1 ruokalusikallinen maissitärkkelystä (esim.Rainbow Prismasta)
1 ruokalusikallinen kylmää vettä
1 kuppi (n. 1 dl) kuumaa vettä

- Sekoita maissitärkkelys ja kylmä vesi
- Kaada kuuma vesi sekoituksen päälle koko ajan sekoittaen
- Levitä liima ohuesti suoraan ikkunalasiin maalisiveltimellä
- Asettele pitsikangas lasiin liiman päälle
- Anna kuivua




Maissitärkkelysliima ja siveltimen jäljet saattavat kuultaa läpi jonkin aikaa levityksen jälkeen, mutta liima kirkastuu kyllä kuivuessaan ja katoaa näkyvistä. Jos verhot haluaa myöhemmin poistaa lasin pinnasta, ne irtoavat kuumalla vedellä.   




Sisustin eteistä vielä maalaamalla pienen pirtinpenkin mustaksi ja kehystämällä voikukka-aiheisen Ebba Masalin kansakoulutaulupostikortin Ikean Strömby-kehykseen.


14.12.14

Teknoksen tuunaushaaste - Äänestys käynnissä!


Teknoksen järjestämä tuunauskisa on edennyt äänestys-vaiheeseen. Mukana on yhdeksän blogaajan tuunaamaa jakkaraa.
 



Osallistuin kisaan maalaamalla jakkaraan eteisessä olevan verhon värit ja raidat. Jakkara on ensin pohjamaalattu, jonka jälkeen maalasin siihen raidat väri kerrallaan. Valmis jakkara löytyy täältä.




Äänestämään pääsee Teknoksen Facebook sivuilla. Äänestäneiden kesken arvotaan asumiseen ja sisustamiseen liittyvän lehden vuosikerta. Äänestää voi 18.12.14 asti.


30.11.14

Teknoksen tuunaushaaste [osa 2]


Jakkaran maalaus on vienyt aikaa, mutta nyt se on valmis! Aika pirteä siitä tulikin! :D




Valitsin värit Ikean Oddvar-jakkaraani Finlaysonin Sointu-kankaasta. Olin ommellut eteiseen kankaasta verhon, jonka taakse eteisen portaiden alle rakentamaani vaatesäilytystila piiloutuu. Kankaan raidoista lähti idea myös jakkaran kannen kuviointiin.
 
Kun jakkaran pohjamaalaus oli tehty, piirsin sen kanteen kevyesti kankaan mukaiset raidat. Maalasin jokaisen erivärisen raidan erikseen ja annoin kuivua ohjeen mukaan vähintään 6 tuntia maalauskertojen välillä. Raitojen reunat rajasin maalarinteipillä, jotka irrotin heti maalauksen jälkeen. Kokeilin raitojen maalaamista ensin siveltimellä, mutta pian vaihdoin sen vaahtomuovin palaan ja töpöttelin maaliraidat sillä. 





Kapeiden raitojen maalaaminen pienelle pinnalle oli aika työlästä ja aikaa vievää. En ehkä aloittaessani ihan tiennyt, miten ison urakan otin tehtäväkseni. Idea oli kuitenkin mielestäni hyvä ja jaksoin viedä maalausurakan loppuun asti.

Jakkarasta tuli vähän hassu, mutta pilke silmäkulmassa se on tehtykin. Tällaiset projektit ovat hauskoja, koska saa päästää mielikuvituksen valloilleen ja ilotella väreillä.

Tällä toteutuksella siis mukana kisassa, katsotaan kuinka käy! ;)