28.12.15

Näyttötutkintotöitä


Sisustusalan perusammattitutkintoon tähtäävä monimuotokoulutus on nyt päättynyt. Saamme pian tutkintotodistukset ja valmistumme sisustustekstiilien valmistajiksi. 




Näyttöä varten jokainen suunnitteli ja toteutti viisi työtä: Lampunvarjostimen, ikkunaverhon, koristetyynynpäällisen, torkkupeiton sekä tuolin irtopäällisen




Näytön päätyö oli tuolinpäällinen, siitä tehtiin myös kirjalliset suunnitelmat, mallipiirrokset mittakaavassa, taso- ja poikkileikkauskuvat, kustannuslaskelma, työjärjestys sekä tarkat työohjeet.




Töiden oli tarkoitus olla keskenään yhteensopivia ja ne arvioitiin kokonaisuutena. Työt suunniteltiin kuvitteelliselle asiakkaalle, asiakkaan toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Asiakkaan valitsemaan tilaan tehtiin sisustussuunnitelma, johon sopiviksi työt suunniteltiin.




Kuten kuvista näkyy, jokaisen työt olivat todella hienoja ja hyvin tehtyjä ja NIIN tekijänsä näköisiä ja tyylisiä! 

Meillä oli kiva, innostunut ja taitava ryhmä, jota yhdisti intohimo itse käsillä tekemiseen ja sisustamiseen. Jokaisella oli jo jonkin verran aikaisempaa kokemusta ompelemisesta ja halu oppia lisää. Uuden oppiminen on usein työlästä (vaikka aihe olisikin kiinnostava), mutta erittäin palkitsevaa ja mukavaa samanhenkisessä seurassa!

KIITOS!


20.12.15

Vanutikattu patakinnas


Ompelin keittiöön uuden patakintaan. Uusi patakinnas sopii hyvin yhteen jo olemassa olevien keittiötekstiilien kanssa, koska käytin siihen samaa mustavalkoruudullista puuvillakangasta, josta ompelin aiemmin keittiöpyyhkeitä ja patakintaat.  

Isoruutuisen kankaan lisäksi käytin patakintaaseen yksiväristä mustaa ja mustavalkoista pikkuruutuista puuvillakangasta. Kankaiden lisäksi patakintaaseen tarvitaan levyvanua ja vinonauhaa.


Leikkasin mustasta sekä isoruutuisesta kankaasta kaksi 18 x 25 cm kappaletta, mustasta ja pikkuruutuisesta kaksi 18 x 80 cm kappaletta (sis. saumanvarat). Pyöristin pitkien kappaleiden kaikki neljä kulmaa, pienempien kappaleden kulmista kaksi.


 Seuraaavaksi leikkasin vanusta yhden pitkän ja kaksi pienempää kappaletta samoilla mitoilla.


Huolittelin kaikkien kappaleiden reunat saumurilla. 

Asettelin pienemmät kappaleet yhteen niin, että musta kangas jäi alle, vanu väliin ja isoruutuinen kangas päälle.

Ruutukankaaseen oli helppo ommella tikkaukset ruutukuviota seuraamalla. Neulasin kappaleet yhteen ennen ompelua.


Ruutujen kulmien mukaan ommellut tikkaukset pitävät kappaleet hyvin yhdessä. Tikkasin myös pitemmät kappaleet yhteen. Alle jäi musta kangas, väliin vanu ja päälle pikkuruutuinen kangas.


Seuraavaksi neulasin ja ompelin pienempien kappaleiden yläreunoihin vinonauhan. Vinonauhan ompelun jälkeen asettelin kappaleet yhteen.


Neulasin vinonauhan kiertämään ja samalla yhdistämään kappaleet. 

Vinonauha ommellaan ensin kiinni toiselta puolelta ja sitten se käännetään ja ommellaan toisen puolen päälle. Käännetty vinonauha piilottaa sauman alleen ja viimeistelee reunan. Vinonauhan alle jäävät saumanvarat kannattaa leikata kapeammiksi, että nauha kääntyy paremmin.

Pienistä kangastilkuista sai taas tehtyä jotain uutta ja käyttökelpoista kotiin.

13.12.15

Pusuhuuli-tyyny


Tämän pusuhuuli-tyynyn ehtii vielä ommella joululahjaksi. Tulostettava ja suurennettava kaava löytyy Pinterestistä

Suurensin kaavaa niin, että valmiin tyynyn korkeudeksi tuli 40 cm ja pituudeksi 78 cm. Täytteenä en käyttänyt Botoxia (!), vaan Ikean Inner sisätyynyn vanua. Tämän kokoiseen tyynyyn vanua meni 1,5 sisätyynyn verran.






Tyynyyn käyttämäni kangas on kirkkaanpunaista trikoota. Tyynyn materiaaliksi sopii yhtä hyvin vaikka esim. pehmeä fleece. Joustavaa trikoota kannattaa ommella jousto-ompeleella ja vaihtaa koneeseen jersey-neula. 





Työvaiheet:

1. Leikkaa kaavan avulla kaksi samanlaista kappaletta kankaasta
2. Huolittele kappaleiden reunat esim. saumurilla
3. Ompele kankaat yhteen oikeat puolet vastakkain, jätä kaksi täyttöaukkoa (ylä- sekä alahuuleen)
4. Käännä tyyny oikein päin, kulmien kääntäminen sujuu helposti Prymin kulmien ja saumojen monitoimityökalulla 
5. Merkkaa tyynyn keskelle nuppineuloilla tai piirtämällä ompeluviiva, joka erottaa ylä- ja alahuulen
6. Ompele merkitsemääsi viivaa pitkin
7. Täytä molemmat huulet vanulla
8. Ompele täyttöaukot kiinni käsin piilo-ompeleilla, ohjevideo piilo-ompeleen ompeluun täällä





Vinkkinä vielä, että YouTubesta löytyy paljon ohjevideoita ompeluun sekä muihin erilaisiin tee-se-itse -projekteihin! 


1.12.15

Valmisverhosta lenkkiverho


Muokkasin Tori.fi:n kautta ostamani Finlaysonin Optinen Omena -kankaasta ommellun valmisverhon isoäidin verhotankoon sopivaksi lenkkiverhoksi. 

Valmisverhossa oli alun perin tankokuja. Lyhensin verhon ja ompelin jäljelle jääneestä kankaasta siihen lenkit. Lenkkien ansiosta verhon siirtely tangolla on helpompaa, eikä tangon seinäkiinnike rajoita verhon paikkaa.


 Leikkasin lenkkejä reilummin kuin niitä loppujen lopuksi käytin. Verhon yläreunaan tuli 9 lenkkiä 14 cm välein. Lenkkien tiheydestä riippuu, miten verho laskeutuu. 

Lenkkien korkeudeksi mittasin verhon yläreunan käänteen verran (8 cm) + 1 cm saumanvaran ylä- sekä alareunaan (= 10 cm). Lenkin leveydeksi tuli 3 cm + 1 cm saumanvaraa (= 5 cm).


Työ nopeutuu, kun lenkit ompelee "sarjatyönä". Lenkit kannattaa ommella yhteen pötköön ja leikata ne lopuksi irti toisistaan.

Silitin lenkkeihin 1 cm saumanvarat valmiiksi niiden ompelemisen ja nurjalle kääntämisen helpottamikseksi. Tikkasin vielä lenkit pitkiltä sivuilta, että saumanvarat pysyvät paremmin lenkin nurjalla puolella.


Neulasin lenkit paikoilleen verhon yläreunaan. Käänsin lenkin alareunan verhon yläreunan käänteen alle ja ompelin sekä lenkit, että verhon käänteen samalla ompeleella yhteen. Verhon yläreunan ompelin lenkkien päältä.

Lyhentämisen lisäksi valmisverhoja voi muokata omiin ikkunoihin ja verhotankoihin sopiviksi muutenkin. Valmiita verhoja muokkaamalla niistä voi pienillä muutoksilla saada omiin tarpeisiin sopivat. Vinkki valmisverhojen muokkaamiseen esim. jatkamalla löytyy täältä