27.9.15

Lampun varjostimen uudistaminen perinteisellä menetelmällä [osa 2/3]


Pöytälampun varjostimen uudistaminen on edennyt siihen vaiheeseen, että pellavakangas on ommeltu neljästä eri kappaleesta varjostinkehikon ympärille. 




Koska tarkoitus oli uudistaa kaksi pöytävalaisinta varjostimineen ja jalkoineen, työstin molempia yhtä aikaa. Maalasin valaisimien alunperin punaiset puiset jalat mustalla ja valkoisella kalkkimaalilla. Levitin maalia kolme kerrosta, että punainen väri peittyi uuden maalin alle, eikä kuultanut enää läpi.




Pellavakangas ommeltiin käsin lukkopistoilla ja venytettiin ommeltaessa tiukasta kehikon päälle. Täysvinoon aseteltu kangas venyi hyvin kehikon muotojen mukaan ja asettui napakasti paikalleen.




Kun yksi kappale oli ommeltu, liika kangas leikattiin läheltä ompelureunaa lampun muotojen mukaisesti. Varjostimen kankaan ylä- ja alareuna leikattiin n. 3 cm etäisyydeltä ompeleen reunasta, että siihen jäi kääntövaraa ja kangas saatiin taitettua siististi reunojen alle.




Seuraavat kolme kappaletta venytettiin ja ommeltiin samalla tavalla. Uusi kappale ommeltiin viereisen kappaleen reunojen päälle.




Ylä- ja alareunan kääntövara leikattiin sopivan levyisiksi, että ne taittuivat helposti piiloon kehikon ylä- ja alareunan alle. Kääntövarat liimattiin kehikkoon kieputettuun nauhaan puuliimalla. Puuliima on tähän tarkoitukseen sopiva liima, koska se on kirkasta, ei näy kankaan läpi eikä kellastu ajan myötä.

Kaadoin puuliimaa kertakäyttölautaselle ja levitin sitä siitä muovisella tikulla. Tikulla liimaa on helpompi annostella ja levittää siististi.




Liimattu reuna kannattaa kiinnittää paikoilleen kuivumisen ajaksi verhonipsuilla. Kun liima on kuivunut, nipistimet voi irrottaa ja kangas on kiinnittynyt tiukasti reunan alle. 

Seuraavaksi vuorossa on varjostimen viimeistely ja koristelu erilaisilla nauhoilla.


16.9.15

Petsi sprayllä käsitellyt tiikkipeili ja -lipasto


Kirpputorilta löytynyt pyöreäkulmainen 50-60 -luvun peili sai kaverikseen samalta aikakaudelta peräisin olevan tiikkiviilutetun lipaston. Molemmat ovat ikäänsä nähden hyväkuntoisia sekä -laatuisia, Suomessa valmistettuja. 




Koska peili ja lipasto olivat alun perin pinnoitettu hieman eri sävysellä tiikillä, käsittelin molemmat samanvärisiksi Mastonin pähkinäpuun värisellä petsi sprayllä.

Käsittelyn jälkeen peili ja lipasto sopivat vieläkin paremmin yhteen, koska niiden puuosat ovat samansävyiset. Väri ei muuttunut paljoa, mutta ero on kyllä selvästi havaittavissa (yläkuva - ennen, alkakuva - jälkeen). Sen lisäksi että petsi syventää tiikkipintojen väriä, se tekee puupinnasta kiiltävän ja helpommin puhdistettavan. 

Jos haluaa, että petsi sprayllä käsitelty pinta kestää kovempaakin kulutusta, se kannattaa viimeistellä ohjeen mukaan lakkaamalla.




50-60 -luvun kalusteet ovat mittasuhteiltaan siroja ja pienikokoisia. Ne sopivat hyvin käytettäviksi pienissä tiloissa. Tiikkinen peili ja lipasto mahtuvat hyvin eteisen kapean seinän viereen. Lipastossa voi säilyttää mm. avaimia, heijastimia, kertakäyttösadetakkeja, sateenvarjoja yms. pientä ja tärkeää, jota saattaa tarvita kotoa lähdettäessä.


12.9.15

Lampun varjostimen uudistaminen perinteisellä menetelmällä [osa 1/3]


Sisustustekstiilien valmistaminen, sisustusalan perustutkinto -koulutuksessa on tällä hetkellä aiheena lampun varjostimen uudistaminen eri menetelmillä. Pääsin heti alkuun kokeilemaan perinteistä menetelmää.




Olin ostanut kierrätyskeskuksesta kaksi retroa pöytävalaisinta. Valaisimien jalat ovat puuta ja valmistettu DDR:ssä. Valaisimissa on hyväkuntoiset johdot ja maadoittamattomat pistokkeet. Varjostimet ovat myös vanhat, mutta luultavasti eivät alunperin ole kuuluneet juuri näihin jalkoihin. Vanhat varjostinkehikot tunnistaa siitä, että kehikon pinnat ovat ohuempia kuin uudemmissa.

Valaisinten alkuperäiset varjostimet oli ommeltu kankaasta putkiksi, joiden yläreuna oli kurottu yhteen varjostimien päälle. Helppo ja nopea tapa uudistaa varjostin on ommella samanlainen uusi tilalle, mutta nyt oli tarkoitus harjoitella perinteistä menetelmää.




   Kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista löytyy edullisesti hyviä aihioita tuunaamiseen. Varjostintarvikkeita voi ostaa myös mm. täältä. Valaisimia saa tuunata, sitä ei ole vielä rajoitettu paloturvallisuussäännöksin ja -määräyksin. Vaativammat sähkötyöt kannattaa tietenkin jättää ammattilaisen tehtäväksi.   




Työ alkaa siitä, että varjostimesta irrotetaan sen alkuperäinen kangas. Liimat ja kankaan jämät voi irrottaa kevyesti hiomalla. 

Kehikon ympärille kieputetaan nauhaa, johon varjostinkangas ommellaan. Nauha kieputetaan tiukkaan, ettei se irtoa. Nauhan päät kiinnitetään liimaamalla ja puristamalla kiinni verhonnipsuilla. 

Nauhan voi kieputtaa koko kehikkoon tai vain niihin pinnoihin, joihin kangas ommellaan. Ilman nauhaa jääneet pinnat voi hioa ja maalata esim. spray-maalilla. Kieputin molemmat kehikot kauttaaltaan lukuunottamatta keskirengasta, johon tulee lampunpesä. Tämän halkaisijaltaan 22 cm kehikkoon kului kieputusnauhaa n. 13 m.




Varjostimeen kannattaa valita kangas, jota on helppo työstää esim. puuvilla tai pellavakangas. Päädyin käyttämään varjostimiin mustaa ja valkoista pellavakangasta. Yhteen 18 cm korkeaan varjostimeen tarvittiin 30 cm 150 cm leveää kangasta. 




Kangas pingotetaan kolmen pinnan väliin täysvinoon ks. kuva yläpuolella. Piukaksi pingotettu, vinoon aseteltu kangas myötäilee varjostimen muotoja ja asettuu hyvin paikoilleen. Kangas kiinnitetään varjostinkehikon nauhaan nuppineuloilla ja ommellaan kehikkoon käsin lukkopistoilla. 


6.9.15

Tabletille ommeltu suojapussi






Tarvikkeet:


- Pala päällyskangasta
- Silitettävää tukikangasta
- Levyvanua
- Vuorikangasta
- Vetoketju


Työvaiheet:


- Piirrä tabletin muotoinen kaava, lisää 1 cm saumanvarat kaavaan
- Leikkaa kaavan mukaan 2 erillistä kpl päällyskankaasta, että kuvio tulee suojapussin molemmille puolille oikein päin (jos kankaan kuvion suunnalla on väliä)
- Leikkaa päällyskankaasta leikatuille kappaleille kaavan mukaan 2 erillisitä kpl tukikangasta
- Leikkaa 1 kpl taitteella sekä levyvanusta että vuorikankaasta
- Silitä tukikankaat päällyskankaasta leikattuihin kappaleisiin
- Ompele tukikankailla vahvistetut kappaleet yhteen pohjasta
- Piirrä vuorikankaaseen ompeluviivat tikkauksia varten




- Kiinnitä vuorikangas ja vanu yhteen ja tikkaa viivoja pitkin
- Ompele vuorikangas ja vanu yhteen myös n. 0,5 cm etäisyydeltä kappaleen reunasta, että reunoja on helpompi käsitellä




- Neulaa vetoketju päällyskappaleisiin kolmelle reunalle
- Ompele vetoketju käyttämällä ompelukoneen vetoketjupaininjalkaa molemmilta puolilta
- Leikkaa vetoketjuun ja ommeltaviin kankaisiin pieniä halkioita, että saat pyöristetyt kulmat kääntymään ommellessa paremmin
- Neulaa ja ompele vanu- ja vuorikappale päällyskappaleeseen




- Jätä ommellessa yläreunaan kääntöaukko
- Käännä suojapussi oikein päin




- Neulaa reunat ja tikkaa kankaat ympäriinsä yhteen, jolloin kääntöaukko tulee ommeltua kiinni ja saumat pussin sisällä asettuvat paremmin paikoilleen