26.10.14

Halloween-tabletti


Tämä on ensimmäinen opiskeluun liittyvä työ. Harjoittelimme teollisuusompelukoneilla ompelua teemana halloween. 

Valitsin materiaaliksi paksua mustaa huopaa, johon piirsin kangasliidulla hämähäkinseitin. Valkoisella kangasliidulla piirretyt apuviivat näkyvät hyvin mustassa kankaassa ja ne voi pyyhkiä kankaan pinnalta helposti ompelun jälkeen.

 Ompelin seitin huopaan paksulla valkoisella langalla, pitkillä pistoilla, piirtämiäni viivoja seuraten. Seitin ompeluun sopii hyvin myös kiiltävä hopealanka. 




 Kun seitti oli ommeltu, piirsin mallin mukaan hämähäkin ja suurensin sen kopiokoneella. Leikkasin huovasta mallin mukaan terävillä saksilla viisi hämähäkkiä. 

Vaikka hämähäkit ovat samanvärisiä ja samaa materiaalia kuin taustakangas, ne tulevat huovan pinnasta esiin ikään kuin kolmiulotteisina.




Koska leikkaamani hämähäkit muistuttivat erehdyttävästi täitä(!!), ompelin niiden selkään ristit, kuten ristilukeilla.




Kiinnitin huovasta leikatut hämähäkit liimaamalla tablettiin. Hämähäkkien paikat valikoituivat sen mukaan, missä kohti ompelu ei onnistunut ihan niin hyvin...Niillä voi siis peittää pienet ompeluvirheet. ;)

 Hämähäkit seittiin voi tehdä myös applikoimalla tai ompelemalla.




Lopuksi muotoilin suorakaiteen muotoisen tabletin leikkaamalla sen reunoja seitin kaaria mukaillen.

Huopatabletit ovat helppoja ja nopeita ommella. Niitä tekee nopeasti useita halloween-kattausta somistamaan. :)


6 kommenttia :

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Tuli kyllä hieno.

Jani / Kaikki paketissa kirjoitti...

Tosi hieno ja halloweenin tapaan mukavan epäsymmetrinen :)

Miia kirjoitti...

Kiitos. (:

Miia kirjoitti...

Kiitti. Hauska harjoitus, kiva tehdä. :)

Rhia kirjoitti...

Tää on aivan loistaava idea. Samaa tekniikkaa voi käyttää myös vaatteisiin toki.

Miia kirjoitti...

Kyllä vaan! Takin tai jakun selässä voisi olla aika hauska... :)

Lähetä kommentti