24.3.24

Kaksi erimallista lierihattua pellavakankaasta


Joskus ompelutöiden kanssa voi käydä niinkin, ettei lopputulos olekaan lopulta sitä mitä alun perin piti. Tästä pellavakankaasta piti tulla pusero ja tulikin, mutta liian pieni. Lopulta ompelin kankaasta kaksi erimallista lierihattua, eikä harmittanut enää ollenkaan.



Toinen hellehatuista on ns. bucket hat, jonka kaava ja ohje löytyvät täältä. Bucket hat:n lakiosa on tasainen ja ympyrän muotoinen.



Kangas on viininpunaista jämäkkää pellavaa, jota ei tarvinnut tukea silitettävällä tukikankaalla.

Molemmissa hatuissa sekä oikea että nurja puoli (vuori) ovat samaa kangasta.




Toisen lierihatun lakiosa on ommeltu neljästä kiilamaisesta kappaleesta.

Pyöreäkupuisen kesähatun kaava ja ohje löytyvät täältä.




Molemmissa hellehatuissa alaspäin kääntyvä lieri. Pyöreäkupuisessa hatussa lieri on leveämpi.




Molempien kesähattujen lieriin on ommeltu kankaan värisellä langalla koristetikkaukset. Koristetikkaukset on ommeltu pidemmällä pistonpituudella (3).




Jos hatuista pitäisi valita itselle mieluisampi, se olisi pyöreäkupuinen ja leveämpilierinen hattu. Se istuu omaan päähän mielestäni paremmin. Makuasioista voi olla montaa eri mieltä ja jokaiselle löytyy varmasti omaan päähän sopivanmallinen hattu.