16.12.17

Punatiilisen puuhellan maalaaminen


Keittiömme punatiilinen puuhella ja sen takana oleva tiiliseinä saivat valkoisen maalin pintaansa. 


Maalasin lieden sekä seinän kahteen kertaan lämpöä kestävällä "Muurilla", Tikkurilan täyshimmeällä takka- ja palomuurimaalilla. Muuri-maali sävytettiin maalarinvalkoiseksi (G497 Höyry). 


Aloitin maalaustyöt puhdistamalla maalattavat pinnat. Huokoiseen tiilipintaan ajan mittaan kiinnittynyt rasva lähti hyvin laimennetulla Maalipesulla ja kevyellä hankauksella. Annoin puhdistetun pinnan kuivua seuraavaan iltaan.


 Ennen maalaamisen aloittamista, rajasin luukkujen ym. reunat maalarinteipillä ja levitin sanomalehtiä lattian suojaksi. Sekoitin maalin vielä hyvin ennen kuin aloitin maalaamisen. 


Ensimmäisen maalikerroksen siveleminen oli aika työlästä ja aikaa vievää. Tiiliseinässä on paljon koloja, joihin maalia piti saada töpöteltyä. Käytin maalaamiseen keskikokoista pensseliä.


Punatiilipinta peittyi hyvin jo ensimmäisellä maalikerroksella, vaikka maalia kului yllättävän vähän.


Irrotin maalarinteipit heti maalauksen jälkeen ja annoin maalatun pinnan kuivua seuraavaan iltaan.


Kolot peittyivät toisella maalauskerralla ja maalatusta pinnasta tuli tasainen. Maalia kului 2,7 litran sangosta kahteen maalikerrokseen noin puolet.


Lopuksi puhdistin hellan valurautaisen liesitason Liesimustalla.


Kiinnitin Liesimustan valurautaan polttamalla pari pesällistä puita ja kuumentamalla liesitason.


Puuhella sopii nyt valkoiseksi maalattuna paremmin keittiön ja koko talon muuhun sisustukseen. Keittiö muuttui valoisammaksi ja kepeämmäksi, kun tumma liesi ja seinä eivät sitä enää hallitse. Puuliesi myös pieneni samalla kun sen väri vaaleni. Tiiliseinän nurkkakaan ei ole enää synkkä ja pimeä. 


Maalilla saa yllättävän paljon aikaan. Nyt vaan enää ihmettelen, miksen maalannut hellaa ja seinää jo aikaisemmin!

Niin, ja niitä ennen-kuvia löytyy mm. täältä, täältä, täältä ja täältä.



2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää! Olen täällä blogissasi käynyt joskus aikoinaan ja nyt päädyin taas kurkkimaan mitä kaikkea kivaa olet tehnyt. :)

Miia kirjoitti...

Kiitos, olen itsekin tosi tyytyväinen lopputulokseen. Kiva kun löysit tänne uudestaan. Täällä alkaa olla jo aikamoinen arkisto kaikenlaisia sisustukseen liittyviä DIY-juttuja. ;)

Lähetä kommentti