Erilaisia säilytyskoreja ei taida koskaan olla liikaa ja hyvä uutinen on, että niitä voi ommella itse. Itse ommeltaessa korin koon voi päättää sen mukaan, mitä siinä aikoo säilyttää.
12.7.24
3.7.24
Taskullinen nuppineulatyyny ja paininjalan matot
Pienet, mutta sitäkin tärkeämmät ompeluvälineet, on hyvä olla käden ulottuvilla silloin, kun niitä tarvitaan. Välineet löytyvät helpommin, kun niille on olemassa oma paikka. Taskullisen neulatyynyn ulkoreunalla oleviin taskuihin mahtuu mm. ratkoja, mittanauha, ompelukoneneulojen kotelo, langanpujotin, hakaneuloja ja kangasklipsejä.
30.6.24
Kotelo harkkosaksille
Tämä säilytyskotelo on ommeltu tavallisia saksia kookkaammille harkkosaksille valmista kaavaa jonkin verran suurentamalla. Normaalikokoisille saksille tarkoitetun kotelon tulostettava pdf-kaava löytyy täältä ja ohjevideo ompeluun taas täältä.
Tarkista kaavan koon sopivuus omille saksillesi ja pienennä/suurenna tarvittaessa ennen kuin ryhdyt tuumasta toimeen. Muista jättää myös 1 cm saumanvarat.
Vetoketjun päät on hyvä taittaa ja ommella muutamalla pistolla pysymään sivuilla. Silloin vetoketju asettuu siistimmin paikoilleen.
Seuraavaksi vetoketju ommellaan päällyskankaan ja vuorin väliin vetoketjun molemmilta sivuilta. Vetoketjun ompeluun kannattaa käyttää ompelukoneen vetoketjupaininjalkaa.
Kun vetoketju on ommeltu, työ käännetään oikein päin ja silitetään. Vetoketjun molemmille puolille voi ommella tikkaukset.
Jos haluat korostaa säilytyspussin reunoja, päällyskappaleiden väliin voi ommella terenauhaa.
Terenauhaa saa ostaa valmiina tai sitä voi tehdä itse vinonauhasta ompelemalla sen väliin nyöriä. Ompelukoneessa on yleensä mukana tereen ompeluun tarkoitettu paininjalka. Tarkempi ohje terenauhan valmistukseen löytyy täältä.
Jos kuulostaa liian hankalalta, mutta haluat kokeilla kuitenkin, käytä valmista terenauhaa, kuten tässä on käytetty. Jos ajatus tereen ompelusta ylipäätään ei kuulosta hyvältä ajatukselta, unohda se ja jatka ompelemalla kangaspussin pohja.
Pohja muodostuu, kun taitat pussin päällys- ja vuorikappaleet vastakkain. Ompele reunojen ympäri, mutta muista jättää kääntöaukko. Silitä kääntöaukon reunat, että saat sen myöhemmin taitettua siististi ja ommeltua yhteen.
28.6.24
Nepparipussi kangassaksille
Kangassaksien läpälliselle säilytyspussille löytyi malli Pinterestiä selaamalla. Sovelsin valmista mallia ja ompelin pussin neljästä erilaisesta mustavalkoisesta puuvillakankaasta.
24.6.24
Säilytyspussi pienille teräväkärkisille ompelusaksille
Ensin piti ommella säilytyspussi vain yksille saksille, mutta koska kivoja malleja löytyi niin paljon ja saksiakin useita erilaisia, innostuinkin ompelemaan kolme.
Tässä ompeluohje pienille teräväkärkisille saksille tarkoitetulle säilytyskotelolle. Ohjetta voi vapaasti soveltaa omien mieltymysten mukaan.
Etukappaleen yläosa taitetaan ja silitetään oikealle puolelle.
20.6.24
Vetoketjullinen Box Pouch tilkuista
Kaikki lähti siitä, kun hankin itselleni joululahjaksi uuden saumurin. Tarvitsin sille tietenkin hupun ja alustan, alustaan kiinnitettäviä pusseja/taskuja ompelutarvikkeille, koreja pikkutavaroille, kotelot kangassaksille, neulatyynyn sekä maton paininjalan alle. Ompelin kaikki samoista mustavalkoisista puuvillakankaista. Kun nämä kaikki oli ommeltu, jäljelle jääneistä kangaspaloista leikatuista tilkuista sai vielä tehtyä vetoketjullisen box pouchin eli laatikkomallisen säilytyspussin.
Kerron luettelemistani ompelutöistä seuraavissa postauksissa. Keskitytään nyt tässä postauksessa tilkkuihin, tikkaukseen ja box pouchin ompeluun.
Box pouchin ompeluun tarvitaan päällyskankaiden lisäksi vuorikangasta, silitettävää tukikangasta, ohutta vanulevyä, vinonauhaa ja vetoketju.
Leikkasin siis jämäkankaat 5 x 5 cm kokoisiksi tilkuiksi leikkuualustan ja pyöröleikkurin avulla. Tilkkuja oli yhteensä 91 kpl.
Ompelin tilkut yhteen 0,5 cm saumanvaroilla niin, että niistä muodostui seitsemän 13 tilkun riviä. Tilkkutyön koko oli silloin 28 x 52 cm. Näillä mitoilla valmiin box pouchin leveys on 17 cm, pituus 16 cm ja korkeus 8 cm. Leveysmittaan sisältyy 1 cm, jonka verran vetoketju näkyy oikealla puolella. Käyttämäni vetoketjun pituus on 25 cm.
Jos haluat ommella box pouchin tietyillä mitoilla, voit käyttää apuna kokolaskuria.
Tilkkurivien ompelun jälkeen nurjalle puolelle jäävät saumanvarat kannattaa silittää auki. Silloin seuraavan rivin ompelu helpottuu.
Tilkkutyön taakse voi silittää liimakankaan. Se antaa laatikkomalliselle säilytyspussille ryhtiä.
Seuraavaksi leikataan ohuesta vanulevystä tilkkutyötä vähän isompi pala, koska vanu saattaa liikkua tikatessa. Vanu tikataan tilkkutyöhön tilkkuruutujen kulmia pitkin.
Silitä tikattu tilkkutyö, leikkaa vanulevyn reunat tasaisiksi ja siksakkaa reunat.
Nyt voit leikata vuorikankaasta tilkkutyön kokoisen palan.
Neulaa ja ompele vetoketjun toinen puoli päällyskappaleen ja vuorin reunaan. Tämä onnistuu yhdellä ompeleella, kun asettelet vetoketjun ja päällyskankaan sekä vuorikankaan oikeat puolet vastakkain. Ompele 1 cm etäisyydeltä kankaiden reunasta. Käytä ompelukoneen vetoketjupaininjalkaa, että pääset ompelemaan vetoketjun läheltä sen hampaita.
Nyt vetoketju jää päällyskappaleen ja vuorin väliin siististi. Voit halutessasi ommella vetoketjun molempiin reunoihin tikkaukset.
Käännä kappale oikein päin niin, että vetoketju jää keskelle. Neulaa kankaasta ommellut lenkit vetoketjun päihin box pouchin oikealle puolelle. Ompele lenkit saumanvaroihin 0,5 cm etäisyydeltä reunasta. Lenkit voi ommella myös valmiista nauhasta, nahasta jne.
Ompelin lenkit kahdesta 4 x 6 cm (sis. saumanvarat) kangaspalasta. Taitoin kaitaleet pituussuunnassa puoliksi ja ompelin pitkät sivut 0,5 cm etäisyydeltä reunoista yhteen. Käänsin oikein päin, silitin ja taitoin kaitaleet lenkeiksi.
Jos haluat, voit siistiä sisäpuolelle jäävät saumanvarat ompelemalla niihin vinonauhaa. Ennen vinonauhan ompelua saumanvarat kannattaa leikata kapeammiksi. Vaihtoehtoisesti voit vain siksakata reunat purkautumisen varalta. Saumanvarat jäävät box pouchin sisäpuolelle, joten eivät näy päälle päin.














































